Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump: Pudotimme iranilaisen dronen – Iran: Ei mitään tietoa menetyksestä

Iranilla ei ole tietoa, että se olisi menettänyt miehittämättömän ilma-aluksen, sanoo Iranin ulkoministeri.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat pudotti iranilaisen dronen eli miehittämättömän ilma-aluksen torstaina Hormuzinsalmessa Persianlahdella. Trump sanoi dronen lentäneen 900 metrin päässä yhdysvaltalaisesta maihinnousualuksesta.

Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif kommentoi asiaa, kun hän saapui YK:n päämajaan tapaamaan pääsihteeri Antonio Guterresia.

Presidentti Trump kertoi Valkoisessa talossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa dronen tulleen hyvin lähelle USS Boxeria. Presidentin mukaan drone tuhoutui välittömästi. Hänen mukaansa lentolaite uhkasi laivan ja sen miehistön turvallisuutta.

– Tämä on tuorein useista Iranin hyökkäävistä toimista, jotka kohdistuvat kansainvälisillä vesillä liikkuviin aluksiin, Trump sanoi.

Trump sanoo Yhdysvalloilla olevan oikeus suojella henkilöstöään, kalustoaan ja etujaan. Hän odottaa kansainvälisen yhteisön tuomitsevan Iranin toimet, jotka presidentin mukaan häiritsevät vapaata merenkulkua ja kauppaa.

Iran otti haltuunsa tankkerin.

Lisää aiheesta

Jännitteet Iranin ja erityisesti Yhdysvaltojen välillä ovat kiristyneet sen jälkeen, kun kaksi tankkeria joutui hyökkäysten kohteeksi Omaninlahdella kesäkuussa.

Aiemmin torstaina Iranin vallankumouskaarti ilmoitti ottaneensa haltuunsa “ulkomaalaisen tankkerin”. Iranin televisio kertoi, että Iran epäilee tankkeria öljyn salakuljetuksesta Persianlahdella.

Tankkerilla oli Iranin television mukaan 12 hengen miehistö, ja alus otettiin haltuun viime sunnuntaina.

Kyseessä on alustavien tietojen mukaan sama tankkeri, joka katosi viime sunnuntaina Hormuzinsalmessa. MT Riah -nimisen aluksen kotisatama sijaitsee Arabiemiraateissa ja se purjehtii Panaman lipun alla.

Britannia ilmoitti viime viikolla, että kolme iranilaisalusta yritti estää brittiläisen öljytankkerin kulun Persianlahdella.

Viime lauantaina Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt sanoi, että Gibraltariin pysäytetty iranilainen supertankkeri Grace One voidaan päästää matkoihinsa, jos Iran takaa, ettei alus ole aikeissa loukata EU:n talouspakotteita suuntaamalla Syyriaan.

Iranilaistankkeri pysäytettiin heinäkuun alussa. Iran on tuominnut pysäyttämisen ja pitää sitä laittomana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE