Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump saapui Kiinasta Vietnamiin – Ei tapaakaan Putinia

USA:n presidentti Donald Trump laskeutui varhain aamulla Suomen aikaa Vietnamin Danagiin. Sinne tulee myös Venäjän presidentti Vladimir Putin, mutta tapaavatko miehet eivät tapaa kahden kesken.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on saapunut Kiinasta  Vietnamiin. Presidentin puoliso Melania Trump sen sijaan jäi edelleen Kiinaan. Asiasta Twitterissä kertoneen presidentin mukaan hänen vaimonsa vierailee Kiinassa vielä eläintarhassa ja Kiinan muurilla.

Nyt on selvää, ettei presidentti Trump tapaa tänään Vietnamissa kahden kesken venäläisen virkaveljeään Vladimir Putinia.

Venäläismedia raportoi kahdenvälisestä tapaamisesta eilen, mutta myöhemmin Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson kiisti tiedon. Tillersonin mukaan amerikkalaiset selvittivät yhä, onko tapaamiseen tarpeeksi merkittäviä keskustelunaiheita.

Sekä Trump että Putin ottavat osaa Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestö Apecin kokoukseen Danangissa Vietnamissa.

Trump ei enää syyttänytkään Kiinaa

Eilen Trump tapasi Pekingissä Kiinan presidentti Xi Jinpingin. Kaksikko keskusteli muun muassa maiden taloussuhteista. Vaalikampanjassaan Kiinaa Yhdysvaltain talouden ongelmista syyttäneellä Trumpille oli eilen toinen ääni kellossa.

– Loppujen lopuksi, kuka voi syyttää maata siitä että se kykenee hyötymään toisen maan kustannuksella omien kansalaistensa hyväksi?
Trump myös kehui vuolaasti Xitä, ja syyn maiden kaupan epätasapainosta sai niskoilleen Yhdysvaltain edellinen hallinto.

Lisää aiheesta

Juttua päivitetty ajankohtaisin tiedoin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE