Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump tuomitsi, Pompeo syytti Irania – drone-iskut Saudi-Arabiassa supistavat öljyntuotantoa merkittävästi

Saudi-Arabia kertoo keskeyttäneensä toistaiseksi öljyntuotannon kahdella lennokki-iskun kohteeksi joutuneella öljyntuotantolaitoksellaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Drone-iskut sytyttivät tulipaloja valtiollisen Saudi Aramco -yhtiön Abqaidin ja Khuraisin laitoksissa varhain lauantaiaamuna. Iskujen tekijöiksi ilmoittautuivat Jemenin huthikapinalliset, jotka ovat viime kuukausien aikana kiihdyttäneet iskujaan Saudi-Arabian puolelle vastatoimena Jemenissä.

Saudi-Arabian energiaministeri kertoi, että keskeyttäminen supistaa valtiollisen öljy-yhtiön Saudi Aramcon tuotannon noin puoleen aiemmasta. Aramco kertoi tiedotteessa, että vaikutus on noin 5,7 miljoonaa tynnyriä päivässä.

Aramco sanoi tekevänsä töitä tuotannon jatkamiseksi ja kertovansa tilannepäivityksen kahden päivän kuluessa.

“Yhdysvaltojen hallitus tarkkailee tilannetta.”

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on tuominnut öljyntuotantolaitoksiin tehdyt iskut.

Valkoisen talon lausunnon mukaan väkivaltaiset iskut siviilialueita ja maailmantaloudelle elintärkeää infrastruktuuria vastaan pahentavat konfliktia ja syventävät epäluottamusta.

Lisää aiheesta

– Yhdysvaltojen hallitus tarkkailee tilannetta ja on yhä sitoutunut varmistamaan, että maailmanlaajuiset öljymarkkinat ovat vakaat ja energiantoimitukset jatkuvat, lausunnossa sanottiin.

Trump on keskustellut iskuista puhelimessa Saudi-Arabian kruununprinssin Mohammed bin Salmanin kanssa. Valkoisen talon lausunnossa sanottiin, että presidentti tarjosi prinssille “tukeaan Saudi-Arabian itsepuolustukseen”. Saudi-Arabia oli ilmoittanut aiemmin lausunnossaan, että kuningaskunta on halukas ja kykenevä vastaamaan iskuihin.

” Iran on käynnistänyt ennenkuulumattoman hyökkäyksen.”

Iran tukee iskujen tekijöiksi ilmoittautuneita Jemenin huthikapinallisia. Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo syyttikin iskuista suoraan Irania.

– Iran on nyt käynnistänyt ennenkuulumattoman hyökkäyksen maailman energiantoimituksia vastaan, Pompeo kirjoitti Twitterissä.

Pompeon mukaan ei ole todisteita siitä, että hyökkäykset ovat peräisin Jemenistä.

Iranin syyttäminen herätti epäilyksiä siitä, kuinka Trumpin ja Iranin presidentin Hasan Ruhanin mahdolliselle tapaamiselle käy.

Trump sanoi aiemmin tällä viikolla uskovansa, että Iranin johto haluaa tavata. Presidentti lisäsi, että hän yrittää järjestää tapaamista Ruhanin kanssa YK:n yleiskokouksen yhteyteen. Trump on toistuvasti antanut ymmärtää olevansa valmis tapaamaan Ruhanin. Tämän odotetaan osallistuvan yleiskokoukseen kuun lopulla New Yorkissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE