Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump tyrmää seriffin apulaisen seisoskelun: “Häpeällistä”

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo uskovansa, että olisi juossut sisään floridalaiskouluun pysäyttääkseen asemiehen. Trumpin mukaan hän olisi tehnyt sen vaikka ilman asetta. Trumpin kommenteista kertoo muun muassa CNN.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Asiaa ei tiedä ennen kuin testaa, mutta uskon todella, että olisin juossut sisään, vaikka minulla ei olisi ollut asetta. Uskon, että suurin osa ihmisistä tässä huoneessa olisi tehnyt myös niin, Trump sanoi Yhdysvaltain kuvernöörien kokoontumisessa Valkoisessa talossa maanantaina.

Presidentin kommentti liittyy tapaukseen, jossa Browardin piirikunnan seriffin aseistettu apulainen seisoi Marjory Stoneman Douglas -koulun ulkopuolella joukkoampumisen tapahtuessa. Mediassa on liikkunut myös tietoja, joiden mukaan useampiakin poliisiviranomaisia olisi jäänyt hetkeksi odottamaan koulun ulkopuolelle ampujan riehuessa sisällä.

Lähes kaksi viikkoa sitten tapahtuneessa Floridan kouluampumisessa kuoli 17 ihmistä. Teosta epäillään 19-vuotiasta koulun entistä oppilasta.

Monikossa seriffin apulaisista puhunut Trump sanoi muun muassa myös, etteivät koulun ulkopuolelle jääneet apulaiset olleet niinkään “kunniamitalin voittajia”.

– Heidän toimintansa oli häpeällistä, Trump sanoi.

CNN:n mukaan Valkoisen talon tiedottajalta Sarah Sandersilta kysyttiin, onko Trump koulutettu käyttämään asetta.

Lisää aiheesta

– En usko, että tämä oli seikka, jonka hän (Trump) halusi tuoda esiin. Hän tarkoitti, että hän olisi johtaja ja haluaisi tehdä rohkeita tekoja, Sanders sanoi.

Seriffi Scott Israel pidätti seriffin apulaisena toimineen miehen virasta heti tapahtuneeseen liittyvän videon nähtyään. Israelin mukaan apulaisen olisi pitänyt mennä sisään rakennukseen, tunnistaa ampuja ja tappaa hänet. Washington Post on kertonut apulaisen siirtyneen eläkkeelle viralta pidättämisen jälkeen.

Apulaisen asianajajan mukaan apulainen oli luullut ampumisen tapahtuneen koulun ulkopuolella ja noudattanut tilanteen vaatimaa protokollaa. Asiasta kertoo muun muassa USA Today.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE