Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump uhkaa poistaa turvallisuusluokituksen monelta korkea-arvoiselta ex-virkamieheltä vastoin käytäntöä – syynä jatkuva kritiikki

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump harkitsee poistavansa turvallisuusluokituksen usealta entiseltä korkea-arvoiselta virkamieheltä, jotka ovat kritisoineet häntä muun muassa Venäjä-kommenttien takia. Asiasta uutisoi yhdysvaltalaismedia, muun muassa CNN.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valkoisen talon tiedottajan Sarah Sandersin mukaan Trump harkitsee poistavansa turvallisuusluokituksen muun muassa keskustiedustelupalvelu CIA:n ex-johtajalta John Brennanilta, kansallisen tiedustelupalvelun ex-johtaja James Clapperilta, liittovaltion poliisin FBI:n ex-johtajalta James Comeylta, kansallisen turvallisuuden ex-neuvonantajalta Susan Riceltä, FBI:n ex-varajohtajalta Andrew McCabelta ja Yhdysvaltain tiedusteluviraston NSA:n ex-johtajalta Michael Haydeniltä.

Sandersin mukaan vailla perää olevat syytteet sopimattomasta suhteesta Venäjään ovat asiattomia. Hän kertoo Trumpin olevan kyllästynyt entisten virkamiesten kritiikkiin.

Sanders myös sanoo, että Trumpin mukaan on syytä olla huolissaan, kun henkilö, jolla on pääsy valtion syvimpiin ja pyhimpiin salaisuuksiin, esittää valheellisia syytöksiä presidentistä.

Comeylla ja McCabella ei enää olisi turvallisuusluokitusta?

Sanders ei kerro, milloin Trump tekee päätöksen turvallisuusluokituksen poistamisesta. Hänen mukaansa Valkoinen talo kyllä kertoo asiasta.

CNN:n asiasta perillä olevien lähteiden mukaan Comeylla ja McCabella ei enää olisi turvallisuusluokitusta.
Yhdysvalloissa valtion entiset turvallisuusvirkamiehet saavat pääasiassa pitää turvallisuusluokituksensa lähdettyään hallinnosta, CNN kertoo. Osittain sen takia, että he voivat neuvoa seuraajiaan. Entiset virkamiehet lisäksi käyttävät turvallisuusluokitusta hyödykseen korkeasti palkatuissa konsulttitöissä yksityisellä sektorilla, uutiskanava myös kertoo.

Lisää aiheesta

CNN:n haastatteleman korkea-arvoisen entisen tiedusteluvirkamiehen mukaan presidentti voi poistaa turvallisuusluokituksen, mutta on hyvin harvinaista, että presidentti tekee niin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE