Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump yritti värvätä tukijansa syyttäjäksi alaistaan koskevaan tutkintaan

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yritti saada liittolaisensa johtamaan alaiseensa kohdistunutta tutkintaa, kirjoittaa New York Times.

Tutkinnassa selvitettiin, syyllistyikö Trumpin entinen asianajaja Michael Cohen kampanjarahoituksen väärinkäyttöön. Cohen on myöntänyt maksaneensa Trumpin pyynnöstä hiljaiseksi kaksi naista, jotka väittivät olleensa suhteessa Trumpin kanssa.

Maksuissa oli kyse 130 000 dollarin ja 150 000 dollarin summista, joista toinen maksettiin pornonäyttelijä Stormy Danielsille eli Stephanie Cliffordille vain päiviä ennen presidentinvaaleja. Toisella maksulla estettiin tabloidilehteä julkaisemasta Playboy-malli Karen McDougalin tarinaa.

Cohen pyrki maksuilla tukahduttamaan Trumpia koskevaa negatiivista uutisointia ja vaikuttamaan näin presidentinvaalien tulokseen Trumpin hyväksi.

Cohenin lausunnot ovat asettaneet Trumpin kiusalliseen tilanteeseen, sillä myös hänet on liitetty mahdolliseen rikokseen.

Trump on väittänyt saaneensa tietää maksujen yksityiskohdista vasta jälkeenpäin. Hän on sanonut myös, että kyse ei ollut kampanjarahoista.

Myös oikeusministeri kiistää

New York Timesin mukaan Trump kysyi viime vuoden lopulla virkaa tekevältä oikeusministeriltä Matthew Whitakerilta, voisiko presidentille myötämielisen syyttäjän saada tutkinnan johtoon. Trumpilla oli mielessään liittovaltion syyttäjä Geoffrey Berman, joka on Trumpin tukijoita.

Lehti perustaa tietonsa useisiin viranomaislähteisiin, joilla on suoraa tietoa asiasta.

Whitaker vastasi kieltävästi, koska Berman oli jo aiemmin jäävännyt itsensä tutkinnasta. Lehti kertoo virkamieslähteisiin nojaten, että tämän jälkeen Trumpin turhautuneisuus Whitakeria kohtaan kasvoi.

Yhdysvallat sai viime viikolla uuden oikeusministerin, kun senaatti vahvisti William Barrin valinnan tehtävään.

Presidentti kiistää yrittäneensä saada tukijaansa tutkinnan johtoon.

– Lisää valeuutisia. Niitä on paljon. En yrittänyt, Trump sanoi toimittajille.

Oikeusministeriö julkaisi uutiseen liittyen lausunnon, jonka mukaan Matthew Whitaker pysyy kongressille antamansa todistuksen takana. Hän sanoi kongressissa, että Valkoinen talo ei ole koskaan pyytänyt häneltä mitään liittyen yhteenkään tutkintaan.

Lisäksi Whitaker sanoi, että hän ei ole myöskään itse antanut lupauksia tai tehnyt sitoumuksia liittyen tutkintoihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE