Ulkomaat

Trumpiin yhdistetty pornotähti vapautui syytteistä – laki ei koskekaan häntä kohutussa tapauksessa

Lehtikuva
Lehtikuva
Lehtikuva

Yhdysvalloissa strippiklubilla esiintyneen aikuisviihdetähti Stormy Danielsin syytteistä on luovuttu, kertoi hänen asianajajansa torstaina. Asianajajan jakamien oikeuspapereiden mukaan syytteistä luovuttiin, koska Daniels, oikealta nimeltään Stephanie Clifford, oli esiintynyt strippiklubilla vain kerran.

Clifford pidätettiin keskiviikkona Ohiossa. Paikallismedian mukaan Cliffordin syytettiin koskettaneen klubilla olleita lainvastaisella tavalla.

Ohion osavaltiossa voimassa olevan lain mukaan alasti tai puolialasti esiintyvät ihmiset eivät saa koskettaa asiakkaita ja asiakkaat eivät saa koskea esiintyjää, paitsi jos asiakas ja esiintyjä ovat lähiomaisia. Laki koskee kuitenkin vain samassa paikassa säännöllisesti esiintyviä ihmisiä.

Cliffordin asianajaja kutsui aiemmin syytteitä tekaistuiksi ja pidätyksen syytä poliittiseksi.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat