Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpilla uho päällä YK:n yleiskokouksessa – haukkui Kiinan vitsauksen päästämisestä irti, WHO ei päässyt yhtään vähemmällä

YK:n yleiskokoukselle puhunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pitää Kiinaa vastuussa maailmanlaajuisen koronapandemian aiheuttamisesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ennalta nauhoitetussa puheessaan Trump puhui koronaviruksen sijaan “Kiina-viruksesta”, jonka maa päästi levittämään tartuntoja.

– Meidän pitää saattaa vastuuseen maa, joka päästi tämän vitsauksen irti maailmalle, Trump uhosi.

Kiinan lisäksi hän syytti Maailman terveysjärjestöä WHO:ta aiemmasta virheellisen tiedon levittämisestä, jonka mukaan virus ei tartu ihmisestä toiseen. WHO:n Trump lisäisi olevan “käytännössä Kiinan valvonnassa”.

Trump myös kehui puheessaan vuolaasti oman maansa toimia tautiin vastaamisessa. Yhdysvalloissa koronavirukseen kuolleita 200 000 ihmistä hän ei maininnut.

Trumpin jälkeen puhujavuoroon tullut Kiinan presidentti Xi Jinping puolestaan varoitti länttä politisoimasta pandemiaa. Koska valtiojohtajien puheet olivat etukäteen nauhoitettua, kommenttia ei voinut pitää spontaanina vastauksena Trumpin syytöksille.

Xin YK:n päämajan kokoussalissa esitellyt Kiinan suurlähettiläs sen sijaan torjui, Trumpia mainitsematta, jyrkästi Kiinaa kohtaan esitetyt “perusteettomat syytökset”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE