Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

15.3.2020 20:17 ・ Päivitetty: 15.3.2020 20:17

Trumpilta taas yllätysveto: ”Miten kätevää”

Kuten Euroopassa, myös Yhdysvalloissa jyllää parhaillaan koronaviruskriisi. Presidentti Donald Trumpilla oli viikonloppuna kuitenkin aikaa myös muistella vanhoja kiistoja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Trump tviittasi sunnuntaina, että harkitsee ex-neuvonantajansa Michael Flynnin täyttä armahdusta. Yhdysvalloissa presidentillä on oikeus armahtaa ihmisiä niin, että rikossyytteet pyyhitään kokonaan pois.

Flynn toimi Trumpin hallinnon ensimmäisenä kansallisen turvallisuuden neuvonantajana. Flynn poistettiin tehtävästään lähes heti virkaanastumisen jälkeen johtuen hänen Venäjä-yhteyksistään.

Flynnin on todettu valehdelleen liittovaltion poliisille FBI:lle Venäjä-yhteyksistään Trumpin vaalikampanjan aikana. Myöhemmin Flynn ryhtyi avustamaan erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkintaa, jossa tutkittiin Venäjän vaikutusyrityksiä Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Myöhemmin tutkinta laajeni sen selvittämiseen, syyllistyikö Trump oikeuden estämiseen.

Flynnille annettua vankeusrangaistusta on lykätty.

– Nyt on kerrottu, että tuhottuaan Flynnin ja hänen perheensä elämän (ja monien muiden), FBI on yhteistyössä oikeusministeriön kanssa kadottanut kenraali Michael Flynnia koskevat tiedot, Trump tviittasi.

– Miten kätevää. Harkitsen vahvasti täyttä armahdusta!

Lisää aiheesta

On epäselvää, mihin Trump viittasi tietojen katoamisella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU