Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpilta vihjaileva tviitti demokraattien pj-valinnasta: “En voisi olla onnellisempi”

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on onnitellut Twitterissä Tom Pereziä (kuvassa), jonka demokraattinen puolue valitsi lauantaina uudeksi puheenjohtajakseen. Trump kirjoitti tviitissään, ettei voisi olla onnellisempi Perezin puolesta. Samaan lauseeseen presidentti kuitenkin lisäsi, ettei voisi olla onnellisempi myöskään republikaaniseen puolueen puolesta.

Trump ei tarkentanut kommenttiaan, mutta republikaanisen puolueen mukaan Perezin valinta osoittaa, kuinka pahasti demokraattinen puolue on menettänyt kosketuksensa amerikkalaisiin.

55-vuotias Perez on entinen työministeri. Perezillä on latinotausta, sillä hänen vanhempansa ovat siirtolaisia Dominikaanisesta tasavallasta.

Perez keräsi toisella kierroksella 235 ääntä ja toinen ennakkosuosikki Keith Ellison 200 ääntä. Ellison on ensimmäinen Yhdysvaltain kongressiin valittu muslimi.

Pereziä kannattivat muun muassa entinen varapresidentti Joe Biden ja eräät muut entisen presidentin Barack Obaman hallinnon avainhenkilöt, jotka tukivat Hillary Clintonia demokraattien presidenttiehdokkaiden esivaalissa.

Lisää aiheesta

Ellisonin taakse oli ryhmittynyt muun muassa esivaaleissa Clintonille hävinnyt Bernie Sanders.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE