Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpin ex-avustaja nappasi Moskovasta mahtavan tilin yhdestä ainoasta esiintymisestä

Venäläinen tv-kanava maksoi presidentti Donald Trumpin entiselle neuvonantajalle Michael Flynnille yli 33 750 dollaria eli yli 31 000 euroa puheesta, kertoo hallituksen toimia valvova komitea CNN:n mukaan.

Komitean mukaan Flynn piti puheen Moskovassa joulukuussa 2015.

Flynn erosi helmikuussa kansallisen turvallisuuden neuvonantajan tehtävästä, koska oli valehdellut yhteyksistään Venäjään.

Yhdysvaltain tiedusteluyhteisö on arvioinut, että tv-kanava RT on Venäjän hallituksen propagandaväline. Arvio sisältyy tiedusteluviranomaisten raporttiin, jonka mukaan Venäjä oli sekaantunut Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjointiin.

Flynn on jo aiemmin myöntänyt saaneensa maksun puheestaan. Hän on kuitenkin väittänyt, että rahat tulivat hänen amerikkalaisyhtiöltään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE