Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpin ex-liittolaista uhkaa jopa 9 vuoden vankeustuomio – tuomitsemisesta nousi kohu viime viikolla

Roger Stone.

Yhdysvalloissa oikeuden on määrä tänään langettaa tuomio presidentti Donald Trumpin entiselle neuvonantajalle ja läheiselle liittolaiselle Roger Stonelle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Stone on todettu syylliseksi seitsemään syytekohtaan. Oikeuden mukaan Stone muun muassa valehteli moneen kertaan edustajainhuoneen komitealle, joka yritti selvittää Venäjän sekaantumista Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Tuomitsemisesta nousi kohu viime viikolla, kun oikeusministeri William Barr puuttui syyttäjien tuomioesitykseen ja piti sitä liiallisena. Syyttäjät ovat esittäneet Stonelle 7–9 vuoden vankeustuomiota.

Trump tviittasi tyrmistyksensä, minkä jälkeen Barrin johtama oikeusministeriö julkaisi oman muistionsa, jossa syyttäjien esittämää rangaistusta pidettiin “liiallisena ja perusteettomana”.

Tämän jälkeen jutun neljä syyttäjää erosivat tehtävistään ja Barr joutui vakuuttamaan, ettei anna poliittisen painostuksen vaikuttaa työhönsä. Barr antoi myös presidentille poikkeuksellisen suorasanaista kritiikkiä sanoessaan, että Trumpin pitäisi lopettaa tviittailu keskeneräisistä oikeusjutuista.

Armahtaisiko Trump vanhan liittolaisensa?

Sekä syyttäjien alkuperäinen tuomioesitys että oikeusministeriön muistio ovat vain suosituksia. Lopullisen ratkaisun Stonen rangaistuksesta tekee tuomari Amy Berman Jackson.

Lisää aiheesta

Tuomio saattaa kuitenkin olla vain välietappi Stonen saagassa, koska hänen puolustuksensa on vaatinut uutta oikeudenkäyntiä. Vaatimus on edelleen vireillä eikä Stone joudu suorittamaan rangaistustaan ennen kuin sen kohtalo on ratkaistu.

On myös mahdollista, että Stone tuomitaan, mutta Trump armahtaa hänet. Presidentti ei ole etukäteen sanonut asiasta juuta tai jaata.

– Katsotaan, mitä tapahtuu. Häntä on kohdeltu erittäin epäreilusti, Trump sanoi aiemmin tällä viikolla toimittajille.

Yhteys Trumpin kampanjan ja Wikileaksin välillä

67-vuotias Stone on pitkän linjan lobbari ja taustavaikuttaja republikaanipuolueessa. Hän aloitti uransa 1970-luvun alussa kampanja-avustajana Richard Nixonille, jonka hymyilevät kasvot hän on myös tatuoinut selkäänsä.

Vuosikymmenten varrella Stone on tullut tunnetuksi poliittisena pelurina, joka ei kaihda kyseenalaisiakaan keinoja tavoitteidensa saavuttamiseksi. Arvostelu ei häntä hetkauta – Stone on tunnetusti kuvaillut itse itseään “dirty tricksteriksi”, joka sanatarkasti suomentuu “likaiseksi huijariksi”.

Myös Stone ja Trump ovat tunteneet toisensa vuosikymmeniä, vaikka kaksikon välit ovat aika ajoin viilenneet. Stonen syytteet liittyvät demokraattipuolueen sähköpostien ja muiden tietojen hakkerointiin ja vuotamiseen ennen marraskuun 2016 presidentinvaaleja. Vuotojen tarkoituksena oli vahingoittaa Trumpin vastaehdokasta, demokraattien Hillary Clintonia.

Erikoissyyttäjä Robert Muellerin johtama tutkinta sai selville, että hakkeroinnin takana oli Venäjän sotilastiedustelu GRU, joka antoi ainakin osan tiedoista julkaistavaksi vuotosivusto Wikileaksille. Stone toimi Wikileaksin ja Trumpin kampanjan yhteyshenkilönä.

Oikeudenkäynnissä Trumpin vaalikampanjan apulaispäällikkö Rick Gates kertoi Stonen sanoneen hänelle keväällä 2016, että Wikileaks tulee julkaisemaan tietoja, jotka auttavat Trumpin kampanjaa. Myös Trumpin entinen strategiapäällikkö Steve Bannon todisti, että Stone oli kehuskellut yhteyksillään Wikileaksiin ja sen perustajaan Julian Assangeen.

Uhkasi siepata todistajan koiran

Syyttäjien mukaan Stone yritti myös pelotella yhtä juttunsa todistajaa sekä tuomari Jacksonia.

Stone väitti edustajainhuoneen komitealle, että oli päässyt yhteyksiin Wikileaksin kanssa ystävänsä Randy Credicon kautta, joka oli haastatellut Wikileaksin Assangea radio-ohjelmassaan. Stonen oikea kontakti Wikileaksiin oli kuitenkin oikeistolainen kirjailija ja salaliittoteoreetikko Jerome Corsi, joka tunnetaan erityisesti presidentti Barack Obaman synnyintodistuksen kyseenalaistamisesta.

Credico kertoi, että Stone oli painostanut häntä valehtelemaan komitealle ja oli muun muassa uhannut siepata hänen koiransa, jos hän ei tottelisi.

Lisäksi Stone julkaisi oikeudenkäynnin aikana Instagramissa kuvan, jossa tuomari Jacksonin pään takana näkyy aseen tähtäimeltä näyttävä kuvio. Syyttäjän mukaan kyseessä oli epäsuora uhkaus, Stonen mukaan “kelttiläinen risti”.

STT–Maria Rosvall

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE