Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Trumpin kauppapoliittinen uhittelu voi vaikuttaa Suomen hävittäjäkilpailuun – Rinne US:lle: “Synnyttänyt mustia pilviä”

Mukana kilpailussa oleva Rafale-hävittäjä Ilmavoimat 100 -vuotta juhlalentonäytöksessä Tikkakoskella Jyväskylässä kesäkuussa.

Uuden Suomen uutisesta selviää, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kauppapoliittinen uhittelu saattaa vaikuttaa amerikkalaisten yritysten mahdollisuuksiin Suomen hävittäjäkilpailussa. Tarjouskilpailussa on mukana kaksi amerikkalaista hävittäjää: Boeingin F/A-18 Super Hornet ja Lockheed Martinin F-35.

Demokraatti

Demokraatti

– Saattaa olla, että hankintatilanteeseen mennessä trumpilainen kauppapolitiikka on synnyttänyt lisää mustia pilviä. Jos Yhdysvallat hänen johdollaan vaarantaa esimerkiksi varaosahuollon, se vaikuttaa ilman muuta, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pohtii Uudelle Suomelle.

Amerikkalaisten hävittäjien lisäksi tarjouskilpailussa on mukana myös kolme muuta hävittäjää, ruotsalainen Saabin Jas Gripen, brittiläinen BAE Systemsin Eurofighter Typhoon sekä Dassaultin Rafale. Rinne ei lähde liputtamaan haastattelussa minkään hävittäjän puolesta, mutta pohtii esimerkiksi Suomen ja Ruotsin tiivistynyttä puolustusyhteistyötä.

–Jos toisaalta miettii Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä, se on kehittynyt tiiviimmäksi ja tiiviimmäksi. On puhuttu keskenään hankintojen jopa jonkinasteisesta yhteistoteuttamisesta. Silläkin on merkitystä, kun loppupeleissä näitä arvioidaan. Koko homman edellytys on se, että ne vehkeet täyttää sen aseen tarkoituksen meidän maanpuolustuksessa oikealla tavalla, Rinne toteaa US:lle.

Tällä hetkellä puolustusvoimissa tehdään viiden ehdokkaan välillä sotilasammattilaisten toimesta suorituskykyvertailua. Rinne kertoo luottavansa vertailun tekijöihin, mutta muistuttaa päätöksen olevan myös poliittinen. Täyttä päätäntävaltaa sotilaille ei siis olla antamassa.

–Sitten kun teemme poliittisia päätöksiä hankinnoista loppujen lopuksi, joudumme siinä tilanteessa arvioimaan historian pohjalta tulevaisuuteen, mikä on kaikkein järkevin ratkaisu meidän omasta näkökulmastamme, Rinne toteaa.

– Lähtökohta hankinnalle tietenkin on, että tarvitsemme ilma-aseen uskottavan oman puolustuksen näkökulmasta. Se on tietysti pääasia. Nykyaikaisessa maailmassa kun eletään, hankintaan täytyy liittyä myös työllistämisvaikutuksia ja kansantalouden kasvuvaikutuksia. Ne painavat siellä mukana, mutta ensisijaisesti se on sotilaallinen ratkaisu.

Lisää aiheesta

Hävittäjähankinnan on arvioitu maksavan 7-10 miljardia euroa ja lopullinen päätös Suomeen tilattavasta hävittäjästä tehdään vuonna 2021 oletettavasti tasavallan presidentillä täydennetyssä valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa, TP-utvassa. Uusien hävittäjien on tarkoitus palvella Suomen ilmavoimissa aina 2050-luvulle asti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE