Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpin lähijoukoissa ahdistelusyytös ja ero: syyttää ex-vaimoaan

Yhdysvalloissa republikaanien varainkeruupäällikkö Steve Wynn on eronnut häntä kohtaan esitettyjen ahdistelusyytöksien jälkeen.

Republikaanipuolueen kansallisen komitean puheenjohtaja Ronna Romney McDaniel kertoi tiedotteessa lauantaina hyväksyneensä Wynnin eron. Politico-lehden mukaan McDaniel keskusteli Wynnin tilanteesta presidentti Donald Trumpin kanssa aiemmin lauantaina. Wynn oli Trumpin oma valinta puoleen varainkeruupäälliköksi, lehti kertoo. Wynnin korvaajasta ei toistaiseksi ole tietoa.

Las Vegasin kasinomiljardöörinäkin tunnettua Wynniä kohtaan esitetyistä syytöksistä kertoi aiemmin tällä viikolla The Wall Street Journal. Lehti kertoi Wynnin ahdistelleen muun muassa manikyristiä, jonka mukaan Wynn pakotti hänet harrastamaan seksiä pian Wynnin lippulaivan Wynn Las Vegas -kasinohotellin avaamisen jälkeen vuonna 2005.

Wynnin kerrotaan myöhemmin maksaneen naiselle 7,5 miljoonaa dollaria eli reilu kuusi miljoonaa euroa sovitteluna asiasta.

Wynn pitää syytöksiä panetteluna.

The Wall Street Journal oli yhteydessä yli 150 ihmiseen, jotka joko aiemmin työskentelivät tai nykyisin työskentelevät Wynnille. Yksi työntekijä muun muassa kertoi Wynnin tarttuneen häntä lanteista ja käskeneen häntä suutelemaan Wynniä. Lehden mukaan työntekijät saattoivat piiloutua kylpyhuoneisiin tai vessoihin, jos he kuulivat Wynnin olevan tulossa heidän kauneushoitolaan.

76-vuotias Wynn on kiistänyt väitteet ja syyttänyt entistä vaimoaan ahdistelusyytöksistä. Wynnin mukaan hänellä ja hänen entisellä vaimollaan Elainella on meneillään oikeusjuttu, jossa entinen puoliso hakee korjausta avioeron ehtoihin. Wynn pitää syytöksiä panetteluna.

Lisää aiheesta

– Ajatus siitä, että olisin koskaan käynyt yhdenkään naisen kimppuun on järjetön, Wynn sanoi tiedotteessa.

Wynnin lomakeskukset työllistävät 23 000 ihmistä ympäri maailmaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE