Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpin perustama paneeli: Opettajat voisivat kantaa aseita joissakin tilanteissa

Yhdysvalloissa viime talven kouluampumisten jälkeen perustettu turvallisuuspaneeli suosittelee kouluja harkitsemaan henkilökuntansa aseistamista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Presidentti Donald Trumpin perustama ja opetusministeri Betsy DeVosin johtama paneeli esittää raportissaan, että joissain tilanteissa jopa opettajat voisivat kantaa aseita.

Tämä auttaisi paneelin mukaan reagoimaan väkivaltaan nopeasti ja tehokkaasti. Paneelin mukaan henkilökunnan aseistamisesta voisi olla hyötyä etenkin maaseudulla, jossa poliisin paikalletulo kestäisi kauemmin.

Paneeli myös suositteli kouluja rekrytoimaan sellaisia sotaveteraaneja ja entisiä poliiseja, joilla on kykyä toimia opettajina.

Sen sijaan paneeli ei päätynyt esittämään aseiden ostamisen alaikärajan nostamista. Paneeli totesi raportissaan, että valtaosa kouluampujista saa aseensa ystäviltä tai perheenjäseniltä.

Entinen oppilas ampui 17 ihmistä kuoliaaksi koulussa Parklandissa Floridassa.

Raportissa myös ehdotetaan, että vuonna 2014 Barack Obaman presidenttikaudella käyttöön otettuja koulujen kurinpito-ohjeistuksia tarkistetaan. Nykyisissä ohjeistuksissa on pyritty löytämään vaihtoehtoja koulusta erottamiselle mustien ja latinojen aseman parantamiseksi.

Lisää aiheesta

Raportin mukaan tällä on ollut vahvasti kielteinen vaikutus koulujen turvallisuuteen.

Paneeli perustettiin helmikuussa sen jälkeen, kun entinen oppilas ampui 17 ihmistä kuoliaaksi koulussa Parklandissa Floridassa. Kyseinen kouluampuminen sai aikaiseksi laajoja mielenosoituksia, joissa vaadittiin tiukempia aselakeja.

Yhdysvalloissa yli 219 000 oppilasta on joutunut kokemaan kouluampumisen vuoden 1999 Columbinen verilöylyn jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE