Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpin pornotähti-kohussa taas uusi käänne

Yhdysvaltalainen aikuisviihdetähti on pyytänyt kalifornialaista oikeusistuinta mitätöimään maan presidentin Donald Trumpin kanssa tekemänsä vaitiolosopimuksen, ilmenee tähden asianajajan Twitterissä julkaisemasta dokumentista.

Dokumentin tviittasi losangelesilainen asianajaja Michael Avenatti. Aidolta vaikuttavassa oikeuskanteessa sanotaan, ettei ennen vuoden 2016 vaaleja solmittu vaitiolosopimus ole pätevä muun muassa siksi, ettei Trump ole allekirjoittanut sitä.

Kanteessa väitetään, että Stormy Danielsina tunnetulla näyttelijällä Stephanie Cliffordilla olisi ollut intiimi suhde Trumpiin vuosina 2006–2007. Näyttelijä aikoi kertoa suhteesta sen jälkeen, kun Trump oli valittu republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Noihin aikoihin julkisuudessa nähtiin muitakin naisia, jotka kertoivat suhteistaan Trumpiin.

Kanteessa sanotaan, että Trump halusi hiljentää Cliffordin, koska uskoi sen edistävän voitonmahdollisuuksiaan presidentinvaaleissa.

Tviitattu dokumentti sisältää vaitiolosopimuksen, jossa sovitaan 130 000 dollarin maksusta Cliffordille vastineeksi tämän vaikenemisesta. Cliffordin ja Trumpin piti allekirjoittaa sopimus salanimillä Peggy Peterson ja David Dennison yhdessä Essentials Consultantsin edustajan kanssa.

Dokumentista ilmenee, että sopimuksen on Cliffordin lisäksi allekirjoittanut Trumpin asianajaja Michael Cohen Essential Consultantsin puolesta. Kanteen mukaan Trumpin allekirjoitus kuitenkin puuttuu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE