Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpin puhe kuulosti kuin olisi ollut sodassa

Donald Trumpin suuta kuvattiin USA:n republikaanien jättiscreenille, kun tämä piti linjapuhettaan viime yönä Suomen aikaa.

Miljardööri Donald Trump otti republikaanien presidenttiehdokkuuden vastaan poikkeuksellisen synkällä puheella. Kuten suurin osa nelipäiväisen puoluekokouksen puhujista, hän maalasi kuulijoille masentavan kauhukuvan nyky-Yhdysvalloista.

Puhetta kuunnellessa olisi helposti voinut luulla maan olevan sodassa.

Trump nimesi itsensä lain ja järjestyksen ehdokkaaksi.

– Minulla on viesti teille kaikille: rikollisuus ja väkivalta joka nyt piinaa maatamme päättyy pian – ja tarkoitan hyvin pian, hän sanoi.

– Ensi vuoden tammikuun 20. päivästä alkaen turvallisuus palautetaan.

Trump esiintyi huomattavasti asiallisemmin ja vakavammin kuin esivaalikampanjansa aikana pitämissään vaalitilaisuuksissa. Lavalla viihtyvästä showmiehestä nähtiin vain harvoja pieniä välähdyksiä.

Yleisö alkoi useita kertoja messuta kannatushuutoja, mutta Trump ei vastannut yleisölle humoristisilla kommenteilla vaan tyytyi hymyilemään ja odottamaan metelin vaikenemista.

Lisää aiheesta

Puhe keskeytyi kertaalleen mielenosoitukseen. Myös tässä tilanteessa Trump pidättäytyi terävästä kommentista, jotka esivaalikampanjan aikana olivat yksi hänen tavaramerkeistään.

Puoluekokouksen hallitseva teema oli ollut alusta alkaen vihan lietsominen Trumpin vastaehdokasta Hillary Clintonia vastaan. Trump jatkoi tässäkin asiassa samalla linjalla ja toisti kokouksen aikana kuultuja syytöksiä Clintonin väitetyistä virheistä ulkoministerinä.

Mutta kun yleisö alkoi huutaa Hillary Clintoniin kohdistuvaa vihaista viestiään “Lukkojen taa, lukkojen taa”, Trump ei liittynyt huutajiin.

– Päihitetään hänet marraskuussa, hän ehdotti rauhallisesti.

Poliittisten asiakysymysten osalta puhe toisti muusta maailmasta eristäytymisen teemoja, joiden varaan Trumpin esivaalikampanjakin rakentui.

– Meidän uskontomme tulee olemaan amerikanismi, ei globalismi. Niin kauan kun meitä johtavat poliitikot, jotka eivät aseta Amerikkaa etusijalle, voimme olla varoja, ettemme saa muilta mailta kunnioitusta. Kunnioitusta, jonka ansaitsemme, Trump kiteytti.

Hän sanoi lopettavansa maahanmuuton maista, joilla on kytköksiä terrorismiin.

– Teemme maahanmuuttojärjestelmän joka toimii, mutta joka toimii amerikkalaisille.

 

“Kauppasopimukset uusiksi”

 

Kansainväliset kauppasopimukset Trump ilmoitti neuvottelevansa uusiksi saadakseen niihin Yhdysvaltoja paremmin suosivat ehdot. Hän sanoi aikovansa tehdä kahdenvälisiä sopimuksia yksittäisten maiden kanssa monenvälisten sopimusten sijaan.

Natosta hän puhui sovittelevammin kuin aiemmin tällä viikolla julkaistussa New York Timesin haastattelussa. Lehdessä hän sanoi, etteivät sotilasliiton turvatakuut välttämättä koskisi maita, jotka eivät ole maksaneet omaa osaansa kustannuksista.

– Sanoin hiljattain Naton olevan aikansa elänyt, koska se ei vastaa terroriin asianmukaisesti, ja että monet jäsenmaat eivät maksa omaa osuuttaan, hän sanoi puheessaan.

– Pian sen jälkeen ilmoitettiin, että Nato aloittaa uuden terrorismin vastaisen ohjelman. Todellinen askel oikeaan suuntaan.
Kokonaisuudessaan puheessa oli hyvin vähän uutta sisältöä. Trump keskittyi siihen, mitä aikoo tehdä, mutta avasi hyvin vähän sitä, miten hän aikoo lupauksensa toteuttaa.

Maria Annala, Cleveland

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE