Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpin puheet tuomittiin törkeiksi: “Kaksi lasta leikkikentällä?” – tulitauko alkoi jo repeillä

Kuva tältä päivältä: Savupilvi nousee Ras al-Ainin kaupungista.

Turkin ja kurdijoukkojen välinen tulitauko alkoi heti perjantaina aamulla näyttää repeilemisen merkkejä. Syyrian sotaa tarkkaileva kansalaisjärjestö Syrian Observatory for Human Rights (SOHR) ilmoitti, että Turkin ja kurdijoukkojen välillä oli hajanaisia taisteluja Ras al-Ainin rajakaupungissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Taisteluissa oli järjestön mukaan mukana sekä turkkilaisia että turkkilaisten syyrialaisia liittolaisjoukkoja.

Uutistoimisto AFP:n toimittaja vahvisti havainneensa tykistötulta ja savupilviä monessa paikassa Syyrian puolella rajaa. Ras al-Ain on ollut taistelujen keskiössä Turkin hyökkäyksen alusta lähtien.

Eilen hyväksytyn tulitauon ehtojen mukaan kurdijoukkojen edellytetään vetäytyvän raja-alueelta 32 kilometrin päähän, jolloin Turkki saa haluamansa turvavyöhykkeen rajalleen.

SOHR:in kirjanpidon mukaan yli 500 ihmistä on saanut surmansa taisteluissa ja noin 300 000 siviiliä on joutunut lähtemään kodeistaan. Kuolleista yli 70 on siviilejä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Turkki ja sen liittolaiset ovat syyllistyneet vakaviin sotarikoksiin Pohjois-Syyrian hyökkäyksen aikana.

Amnestyn keräämien tietojen mukaan Turkki ja liittolaiset ovat osoittaneet häpeällistä piittaamattomuutta siviilien hengestä. Amnestyn raportissa selostettiin kurdien Punaisen puolikuun työntekijän kertomaa Turkin ilmaiskun jäljiltä. Isku oli osunut lähelle koulua Salhiyessa, ja työntekijä oli ollut mukana raivaamassa kuolleita koulun raunioista.

Lisää aiheesta

– Oli mahdotonta sanoa, olivatko kuolleet poikia vai tyttöjä, koska ruumiit olivat mustia. He olivat kuin hiiltä, työntekijä kertoi.

Turkin liittolaisjoukko syyllistyi myös turkkilaisen poliitikko Hevrin Khalafin ja tämän henkivartijan surmaan, Amnesty totesi.

Trump halusi antaa “lasten” tapella.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo antaneensa Turkin ja kurdijoukkojen ottaa yhteen, koska osapuolet olivat kuin lapsia, joiden oli tapeltava keskenään.

Trumpin mielestä osapuolet olivat kuin kaksi lasta leikkikentällä ja heidän piti antaa ensin tapella, jotta heidät voi sitten erottaa.

– He taistelivat pari päivää, ja se oli aika rajua, Trump sanoi kannattajilleen Dallasissa pidetyssä kokouksessa.

Trump iloitsi siitä, että pisaraakaan amerikkalaista verta ei vuodatettu. Hän ylisti myös Turkin suostumusta viisipäiväiseen tulitaukoon.

– Tämä on hieno päivä Turkille. Tämä on hieno päivä kurdeille. Tämä on hieno päivä sivilisaatiolle. Tässä tilanteessa kaikki ovat tyytyväisiä, Trump hehkutti.

“Hän on hitonmoinen johtaja.”

Trump ylisti Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania ja sanoi, ettei talouspakotteita Turkkia vastaan enää tarvita.

– Hän on hitonmoinen johtaja. Hän toimi oikein, Trump kehui kannattajilleen.

Trump on saanut rajua kritiikkiä myös republikaanien riveistä äkillisestä päätöksestään vetää amerikkalaisjoukot pois Pohjois-Syyriasta, minkä jälkeen tie oli auki Turkin hyökkäykselle kurdien hallitsemille alueille.

Brett McGurk, joka toimi aiemmin Yhdysvaltojen erityisedustajana äärijärjestö Isisin vastaisessa koalitiossa, tuomitsi Trumpin leikkikenttäpuheet tviitissä ja luonnehti niitä “törkeiksi ja tietämättömiksi”.

– 200 000 viatonta ihmistä pakenee kodeistaan. Satoja kuolleita. Uskottavia raportteja sotarikoksista. Isis-vankeja pakenee. Yhdysvallat evakuoi ja pommittaa omia asemiaan tai luovuttaa ne Venäjälle. Kaksi lasta leikkikentällä?

Turkki: Toivomme vain kurdien YPG-joukkojen poistuvan.

Turkki on luvannut Yhdysvalloille, että sen suunnittelema turva-alue Pohjois-Syyriassa on lyhytaikainen ratkaisu, kertoi Yhdysvaltojen Syyrian-erityisedustaja James Jeffrey aiemmin. Turkki on erityisedustajan mukaan vakuuttanut Yhdysvalloille, ettei pyri siihen, että koko kurdiväestö lähtisi alueelta, vaan toivoo vain kurdien YPG-joukkojen poistuvan.

Sopimuksen myötä YPG-taistelijat poistuvat alueilta, jonne Turkki on suunnittelemassa 32 kilometriä rajalta Pohjois-Syyriaan ulottuvaa turva-aluettaan. Turkissa vierailleen varapresidentti Mike Pencen mukaan vetäytyminen on jo aloitettu.

YPG-joukot olivat Yhdysvalloille läheisiä liittolaisia äärijärjestö Isisin vastaisessa taistelussa.

Turkkia on jo pitkään hiertänyt YPG:n toiminta sen rajan tuntumassa. YPG:lla on vahvat kytkökset kurdien sissijärjestö PKK:hon, jonka Turkki, Yhdysvallat ja EU ovat määritelleet terroristijärjestöksi.

Samalla Turkki saa alueelle toivomansa turvavyöhykkeen, jonne on suunnitellut sijoittavansa Syyrian pakolaisia.

Turkissa on lähes neljä miljoonaa pakolaista, ja turkkilaisten asenteet heitä kohtaan ovat kiristyneet muun muassa Turkin talouskriisin takia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE