Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpin tiedotustilaisuus keskeytyi vain 2 minuutin jälkeen – “Viranomaiset ovat ampuneet jotakuta, joka vaikuttaa olevan epäilty”

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vietiin hetkellisesti pois koronatiedotustilaisuudestaan, kertoivat useat mediat varhain tiistaina Suomen aikaa. Trumpin mukaan Valkoisen talon ulkopuolella oli aseistautunut ihminen, jota salainen palvelu ilmeisesti ampui.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

CNN:n mukaan presidentti kertoi palattuaan tiedotustilaisuuteen, että yksi ihminen on viety tilanteen seurauksena sairaalaan. Uutistoimisto AFP:n mukaan presidentti kertoi, että hoitoon olisi viety aseen kanssa liikkunut ihminen.

– Viranomaiset ovat ampuneet jotakuta, joka vaikuttaa olevan epäilty. Ja epäilty on matkalla sairaalaan, Trump sanoi AFP:n mukaan.

Myöhemmin salainen palvelu tviittasi, että yksi mies ja salaisen palvelun agentti oli viety paikalliseen sairaalaan. Tviitin mukaan kukaan salaisen palvelun suojelemista ihmisistä ei ollut missään vaiheessa vaarassa eikä mihinkään osaan Valkoisesta talosta päässyt sinne kuulumattomia ihmisiä.

Trump kertoi ampumisen tapahtuneen Valkoisen talon alueen ulkopuolella. Presidentillä ei ollut antaa tietoa epäillyn motiivista tai henkilöllisyydestä.

Trump kertoi palattuaan, että tilanne oli hallinnassa. Hän oli poissa tilaisuudesta vain lyhyen aikaa. Hän kertoi CNN:n mukaan, että hänet oli viety työhuoneeseensa Valkoisen talon bunkkerin sijaan.

Valkoisten talon edustaja vahvisti CNN:n toimittajalle tiedon aseistautuneesta ihmisestä.

Lisää aiheesta

“Tällä ei välttämättä ollut mitään tekemistä minun kanssani”

Guardian mukaan Trump oli ehtinyt olla tiedotustilaisuudessa kaksi minuuttia, kun hänet saatettiin pois huoneesta. Videoilta näkee, että hän poistui tilaisuudesta sanomatta mitään.

– Te yllätyitte. Minäkin yllätyin. Tämä oli aika poikkeuksellista, Trump sanoi Guardianin mukaan palattuaan.

– Tällä ei välttämättä ollut mitään tekemistä minun kanssani, hän sanoi.

AFP kertoo, että Valkoisen talon ulkopuolella tilanne oli rauhallinen ampumisen jälkeen. Osa lähikaduista oli suljettu.

Valkoisen talon ulkopuolella jo vuosia mieltä osoittanut Philipos Melaku sanoi AFP:lle kuulleensa laukauksen ennen iltakuutta paikallista aikaa. Ennen sitä hän kuuli huutoa. Hänen mukaansa heti sen jälkeen kahdeksan tai yhdeksän miestä juoksi paikalle aseiden kanssa.

Fox Newsin mukaan ulkona kuultiin kaksi laukausta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE