Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tshekissä mentiin toiselle kierrokselle – vastakkain kaksi täysin erilaista miestä

Tshekit valitsevat presidentikseen joko Jiri Drahosin ( vasemmalla) tai Milos Zemanin.

Tshekin presidenttikisa ratkeaa tänään iltapäivällä. Vastakkain ovat istuva presidentti Milos Zeman ja hänen haastajansa, puolueisiin sitoutumaton Jiri Drahos. Toisen äänestyspäivän äänestys päättyy kello 15 Suomen aikaa.

EU- ja maahanmuuttovastainen Zeman voitti selvästi vaalin ensimmäisen kierroksen aiemmin tässä kuussa. Zeman sai ensimmäisellä kierroksella noin 39 prosenttia äänistä, kun Drahos sai noin 27 prosenttia.

Ensimmäisellä kierroksella ehdokkaita oli yhdeksän.

Mielipidekyselyiden perusteella toisesta kierroksesta on tulossa erittäin tasaväkinen. Kantar TNS ja Median -tutkimuslaitoksien mittauksissa Zeman sai 45,5 prosentin kannatuksen, kun taas Drahosin takana oli 45 prosenttia vastanneista. Liki kymmenen prosenttia vastaajista ei ollut vielä ratkaissut kantaansa.

– Kyseessä on kaksi täysin erilaista ehdokasta, jotka edustavat kahtiajakautuneen yhteiskunnan eri osia, sanoi Palackyn yliopiston tutkija Tomas Lebeda.

Zemania kannattavat mainostaulut ovat vedonneet äänestäjiin siirtolaisia vastustavin iskulausein.

Venäjään läheisiä suhteita pitänyt Zeman on ollut suositumpi maaseudulla, EU-myönteinen Drahos taas isoissa kaupungeissa. Tshekin tiedeakatemian entinen johtaja Drahos haluaisi Tshekin olevan aktiivisempi EU:ssa ja liittyvän euroalueeseen.

Lisää aiheesta

Zemania kannattavat mainostaulut ympäri Tshekkiä ovat vedonneet äänestäjiin siirtolaisia vastustavin iskulausein: “Pysäyttäkää siirtolaiset ja Drahos. Tämä on meidän maamme. Äänestäkää Zemania.” Zeman on myös toistuvasti kehottanut EU:ta poistamaan Venäjän vastaiset pakotteet, jotka määrättiin maan liitettyä Krimin niemimaan itseensä vuonna 2014.

Prahassa äänestäneen Blanka Kotenovan mielestä presidentinvaalissa on kyse vapaudesta, soveliaisuudesta, EU:ssa olemisesta ja unionissa toimimisesta, “ei pelkästään valittamisesta”.

Lubos Horcic kertoi äänestävänsä Drahosia, koska Drahos haluaa hänen mukaansa saada sovinnon yhteiskuntaan, ei jakaa sitä kuten Zeman. Horcic lisäsi, että Drahos suuntaa kohti Eurooppaa ja länttä, ei kohti itää.

Daniel Hajek puolestaan kertoi äänestävänsä kokenutta Zemania, koska tämä avaa oven taloudelliselle yhteistyölle Venäjän ja Kiinan kanssa.

– Se on tärkeää meidän ja työpaikkojen kannalta. Maamme on Euroopan sydämessä, emme voi mennä vain yhteen suuntaan, Hajek sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE