Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

TSL kurkottaa tulevaisuuteen   

Reilu kasikymppinen TSL:n Porin seudun opintojärjestö panee parastaan ja hakee toiminnassaan avointa keskustelukulttuuria ja pyrkii tarjoamaan houkuttelevia yhdessä tekemisen mahdollisuuksia.

Leena Peltoniemi

Ihmiset on saatava puhumaan ja kiinnostumaan yhteiskunnallisista asioista, luoda sosiaalista luottamusta ja vieläpä sivistää. Yhtenä keinona TSL:n Porin seudun opintojärjestö aloittaa Tulevaisuusakatemian heti pandemian sen salliessa.

Tulevaisuusakatemiasta vastauksia, miten itse voi vaikuttaa päätöksiin

Akatemia keskittyy tulevaisuuskysymyksiin. Haemme yhdessä vastuksia siihen, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu jatkossa, ja kuinka päätöksiin on mahdollista vaikuttaa omilla teoillamme. Vastaus tarvitaan myös siihen, miten otamme huomioon ja ennakoimme tapahtumat, jotka ovat vaikeasti ennustettavissa?

Kiinnostaako sinua, millaista on tulevaisuustutkimus, millaiset ennusteet Satakunnalla tai Porilla on kehittyä, mitä muutokset tarkoittavat ns. tavallisen ihmisenkannalta. Esimerkiksi näille kysymyksille haemme vastauksia keskustelemalla ja kuulemalla alan viimeisimpiä asiantuntijoita yliopistopiireistä ja tutkimuksen parista.

Mitä tulevaisuus tuo politiikan ja vaikuttamisen jakolinjoille? Onko suvakkeja, silakoita, persuja, punavihreitä, natseja, liberaaleja, vaiko arvokonservatiiveja, globalisteja ja monen sortin aktivisteja perinteisen vasemmisto-oikeistolinjan lisäksi? Ja miten luodaan tämän politiikan ilmastonmuutoksen keskellä luottamusta päätöksentekoon? Haasteita opintojärjestöllä kyllä riittää vastata näihin kysymyksiin!

Tule mukaan toimintaan

Työväen Sivistysliiton TSL:n Porin seudun opintojärjestö on toiminut yli 80 vuotta Porin alueella. Toiminta on vapaata kansalaistoimintaa, joka on avointa kaikille kiinnostuneille. Kokoonnumme Salinsäätiön tiloissa Nortamonkatu 3 Pori. Järjestämme yhteiskunnallista aikuiskoulutusta, kerhoja, matkoja ja tapahtumia ja pyrimme innostamaan kulttuuriharrastuksiin. Ilmoitamme netti- ja facebooksivuillamme sekä ajoittain Satakunnan Viikossa järjestöpalstalla.

Kaikille avoimen Tulevaisuusakatemian lisäksi opintojärjestön toiminnassa on myös perinteisempiä toimintamuotoja tarjolla. On Vappujuhlaa, lauluiltaa, ruoka- ja käsityökerhoa jne. kulttuuria unohtamatta. Mikäli kiinnostuit – ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan!

Kirjoittaja on TSL:n Porin seudun opintojärjestön sihteeri.

Yhteystiedot: https://www.tslpori.fi/  ja facebook  Työväen Sivistysliitto- Porin seudun opintojärjestö, puheenjohtaja Tuomas Koivisto tuomaskoivisto85@gmail.com

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE