Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tuhannen kotitaloudet edelleen sähköittä Ailan jäljiltä – “Alkusyksyn myrskyksi jopa ennätyksellisen voimakas”

Torstaina maan läpi tiensä repineen syysmyrsky Ailan jäljiltä oli vielä perjantaina alkuillasta sähköttä tuhansia kotitalouksia eteläisessä ja keskisessä Suomessa, kertoi Energiateollisuus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Katkosten korjaus eteni perjantain vastaisena yönä ja aamupäivällä ripeästi. Enimmillään ilman sähköjä oli torstaina alkuillasta yhtäaikaisesti noin 90 000 taloutta. Sähkökatkon koki jossain vaiheessa myräkkää yli 100 000 taloutta.

Sähkökatkoja oli vielä perjantaina alkuillasta korjaamatta eniten Pohjanmaalla Vaasassa, Mustasaaressa ja Maksamaalla. Illalla koettiin myös yli 2 300:aa taloutta koskenut katkos Kokkolassa. Myrskyn rautateille ja maanteille aiheuttamat vauriot oli perjantaina saatu korjattua jo varhain aamulla.

Aila oli kuluvan vuoden tähän mennessä kovin myrsky. Sisäministeriö tiedotti, että pelastustoimella oli runsaat 2 600 vahingontorjuntatehtävää. Helmikuun Tuuli-myrsky aiheutti niitä noin 650 ja kesäkuun Päivö-myrsky vajaat 600.

Finanssialan mukaan tuhojen taloudellista arvoa oli vielä perjantaina liian aikaista arvioida.

Oulussa vesimassat vaaransivat sillan

Oulussa Nelostien siltatyömaalle pystytetty väliaikainen silta uhkasi perjantaina romahtaa Kiiminkijokeen runsaiden vesimassojen heikennettyä rakenteita. Myös rakenteilla oleva silta oli vaarassa.

Poliisi katkaisi moottoritien liikenteen ja järjesti kiertotien. Romahdusvaaran arvellaan jatkuvan päiviä.

Tämän vuosituhannen myrskyistä Aila vaikuttaa aiheuttaneen kolmanneksi eniten tuulivahingoista johtuvia pelastustehtäviä, arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuomo Bergman STT:lle.

Ailaa enemmän tuulivahinkoja ovat aiheuttaneet vuonna 2001 iskenyt Janika-myrsky sekä vuonna 2011 iskeneet Tapani- ja Hannu-myrskyt.

– Tuulivahinkoja on tullut nyt niin paljon, että näyttäisi siltä, että Aila-myrsky on ottamassa kolmossijan noiden jälkeen, Bergman kertoi.

Ylimeteorologi: Alkusyksyn myrskyksi ennätyksellinen

Aila-myrskyn kovin puuska, 35,3 metriä sekunnissa, mitattiin Pietarsaaren Kallanilla. Kovin tuulen keskinopeus oli puolestaan Rauman Kylmäpihlajalla mitattu 29,4 metriä sekunnissa. Maa-alueilla kovin puuskalukema, 26,8 metriä sekunnissa, mitattiin Vaasan lentoasemalla.

– Alkusyksyn myrskyksi Aila oli jopa ennätyksellisen voimakas, ja vahinkoja esiintyi runsaasti. Runsaat vahingot johtuivat sulasta ja märästä maaperästä sekä vielä lehdessä olevista puista, joihin tuuli pääsee hyvin tarttumaan, sanoi ylimeteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

Suurin vuorokauden sademäärä, 66 millimetriä, mitattiin Kajaanissa.

Myrsky kesti pitkään erityisesti maan länsiosassa. Pohjanmaalla sen kesto oli jopa yli 15 tuntia.

STT–Pertti Mattila, Lassi Lapintie

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE