Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Tuija Pohjola haluaa yhteisöllisen ruoka-avun mallin Ouluun

Elintarvikkeiden jakaminen vähävaraisille pitää säilyä jatkossakin.

Oulun kaupunginvaltuutettu Tuija Pohjola (sd.) antoi lokakuun valtuustokokouksessa aloitteen yhteisöllisen ruoka-avun toimintamallin aloittamiseksi Oulussa. Aloitteen allekirjoitti 32 valtuutettua.

– Olen saanut aloitteesta paljon positiivista palautetta. Yksi huoli on tullut ilmi; se, että mallin myötä tarjolla olisi lämmin ruoka, ja  varsinaisen ruoka-avun eli elintarvikkeiden jakaminen loppuisi. Sitä ei missään tapauksessa pidä lopettaa, Pohjola korostaa.

Pohjolan esittämä malli on käytössä Vantaalla, ja hänen mukaansa se sopisi myös Ouluun.

– Oulussa on tällä hetkellä monia tahoja, jotka jakavat hävikkiruokaa. Toiminta on kuitenkin sirpaleista, eikä kokonaiskuvaa tilanteesta ole. Uudella mallilla toimintaa voisi tehostaa ja purkaa päällekkäisyyksiä. Erityisesti logistiikan keskittäminen kehittää toimintaa, Pohjola sanoo.

Yhteinen pöytä on toimintamalli, joka kehittää ruoka-aputoimintaa yhdessä ruoka-apua tarjoavan verkoston kanssa. Verkostoon kuuluvat noin 35 ruokahävikin lahjoittajaa (kaupat, elintarviketehtaat ja tukut) ja noin 65 vastaanottavaa paikkaa. Ruoka-apua jakavat eri tahot, esimerkiksi Vantaalla järjestöt, kaupungin asukastilat ja seurakunnat. Hävikkiruoan keskitetystä kuljetuksesta vastaa kaupungin hävikkiterminaali. Toimintamalli lisää ruoka-avun vastaanottajan toimijuutta ja hyvinvointia. Yhteinen pöytä on Vantaan kaupungin ja seurakuntayhtymän vakituista toimintaa.

Terminaali loisi oululaisille työllisyyspolkuja logistiikkaan sekä varasto- ja keittiöaloille.

– Tämä tarjoaisi hyviä työllistymismahdollisuuksia työttömille ja työssäoppimispaikkoja ammattiin opiskeleville, Pohjola sanoo.

Pohjola esittää, että Oulussa perustetaan toiminnan käynnistämiseksi monialainen työryhmä, ja itse malli otetaan käyttöön vuoden 2019 aikana.

– Ensimmäiseksi pitää kartoittaa tämän hetkinen tilanne: mitä toimijoita on, mikä on hävikkiruuan määrä, ja miten malliin saadaan mukaan myös koulut ja muut laitoskeittiöt, Pohjola selventää työryhmän tarpeellisuutta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE