Kirjan ovat rustanneet yhdessä entiset puoluesihteerit kokoomuksen Taru Tujunen, SDP:n Mikael Jungner sekä EVAn johtaja Matti Apunen.

Kekseliään kirjoittajajoukon perusteesi on raju: ”Puolueet ovat muuttuneet vuoristoradan jarrumiehiksi, jotka rystyset valkoisina pitävät kiinni jarrukahvasta ja omasta lainsäädäntövallastaan.”

Tilalle kolmen kopla tarjoaa suoraa demokratiaa, kansalaisaktivismin vahvistamista ja puolueiden perustamisen helpottamista.

Kolmikko on viisaasti huolissaan demokratian tilasta Suomessa. Entistä enemmän kansalaisvaikuttaminen suuntautuu yhden asian liikkeisiin, joista keskeisen sijan kirjassa saa Tahdon 2013 -aloite. Usko puolueiden kykyyn hoitaa yhteisesti tärkeinä pidettyjä asioita on heikentymässä.

Koska kyse on EVAn pamfletista, sen poliittisen hajun tunnistaa jo kaukaa. Väistämättä kirjaa lukiessa tulee mieleen, että Suomelle olisi onnekasta, jos kaikki puolueet olisivat oikeistolaisia.

Kirjoittajat haaveilevat puoluekentästä, jossa johtamisen rooli olisi huomattavasti pienemmässä roolissa. Hyvä havainto kirjassa on se, että nykyiset puolueiden raskaat ja koukeroiset rakenteet tappavat innon uusilta toimijoilta ja parhaat ideat jauhautuvat puoluekoneistossa palasiksi.

Mieleen tulee, että kirjoittajat eivät oikeastaan haluakaan pelastaa puolueita vaan demokratian. Ongelmaksi silloin muodostuu poliittisen ennustettavuuden heikkous. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Espanjan Podemoksen ja Kreikan Syrizan poukkoileva politiikka.

EVAn pamfletti tarjoaa ainakin yhden arvokkaan ajatuksen SDP:n kehittämistä ajatellen. Kirja siteeraa Britannian entisen pääministerin Tony Blairin The Guardianissa viime vuonna julkaistua artikkelia, jossa hän hahmotteli työväenpuolueen vaalitappion syitä.

Blairin mukaan työväenpuolue on ollut liian yksitoikkoisesti ”hoivan ja myötätunnon puolue” eikä puolue ole osannut ilmaista arvostavansa kunnianhimoa ja yrittelijäisyyttä.

Samaan ansaan astuu helposti tämän päivän SDP. Samalla kun haluamme pitää heikoimmista huolta taloustilanteesta riippumatta, kerromme tiedostamattomasti ihmisille, että ”ei menestys ole tavoiteltavaa, riittää kun pärjätään.” Tällainen viesti rajaa ison osan äänestäjistä ulos.

Linnanmäellä jarrumiehen rooli on kesän tavoitelluin tehtävä. Vuoristoradan kyljessä on uljas kuvakavalkadi, joka esittelee kesän jarrumiehet. Löytyypä joukosta jo 1970-luvulla aloittanut jarruttelija. Kerrotaan, että entisten ja nykyisten jarrumiesten bileet ovat huipputasoa, jonne kaikki haluavat mukaan.

En suosittele SDP:lle poliittisessa huvipuistossa pelkästään jarrumiehen roolia, mutta jarruttamisen tärkeyttä on typerää arvostella. Kysymys on pitkälti siitä, onko Suomella malttia kehittää demokratiaa. Vaikka vuoristorataa olisi hurjempaa ajaa ilman jarrumiestä, turvallisuus tekee ilosta huomattavasti kestä­vämmän.