Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tukholman poliisi hyvin vaitonainen junaliikenteen keskeytyksestä

Tukholman poliisi kertoi keskiviikkona tutkivansa junaliikenteen keskeytymiseen johtaneita tapahtumia tuhotyön valmisteluna.

Junaliikenne keskeytyi aamulla muutamaksi tunniksi Tukholman eteläpuolella poliisioperaation takia. Poliisin saaman hälytyksen mukaan raidealueella oli nähty ihmisiä viiden maissa aamulla paikallista aikaa.

Ilmoitus synnytti etsintäoperaation, johon osallistui myös poliisin pommiryhmä. Poliisin mukaan raiteilta ei kuitenkaan löytynyt sen paremmin sinne kuulumattomia ihmisiä kuin esineitä.

Poliisi ei halunnut kommentoida uutistoimisto TT:lle sitä, mitä tarkalleen oli tapahtunut ja olivatko jotkut mahdollisesti yrittäneet sabotoida raiteita.

– Emme anna tässä vaiheessa mitään lisäkommentteja, sanoi poliisin tiedottaja Kjell Lindgren.
Junaliikenne keskeytyi Tukholman eteläisen Södran aseman ja Alvsjön välillä. Katkoksen takia vuoroihin oli odotettavissa myöhästymisiä vielä päivällä.

STT- TT, Tukholma

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE