Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tukholmassa lisätään nyt koronatoimia – kasvomaskisuositus muun muassa julkiseen liikenteeseen

iStock

Tukholman alueella lisätään koronatoimia viruksen leviämisen vähentämiseksi. Tartuntatautilääkäri Maria Rotzen Östlundin mukaan viranomaiset suosittelevat, että julkisessa liikenteessä käytetään kasvomaskia kaikkina vuorokauden aikoina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kasvomaskisuositus astui voimaan tiistaina ja on voimassa maaliskuun 22. päivään saakka.

Julkisen liikenteen lisäksi kasvomaskia suositellaan Rotzen Östlundin mukaan käytettäväksi myös joissain sisätiloissa, kuten esimerkiksi kampaajalla tai ruokakaupassa.

Lisäksi työssäkäyvien suositellaan käyttävän kasvomaskia työpaikalla, jos turvavälien pitäminen ei ole mahdollista. Tartuntatautilääkärin mukaan perussääntönä on kuitenkin, että työpaikalla tulisi käydä mahdollisimman vähän, jos voi tehdä töitä kotoa käsin.

Kouluihin maskisuositusta ei tällä haavaa anneta, sillä päätökset tulisi tehdä kansallisella tasolla. Opettajainhuonetta koskevat kuitenkin samat suositukset kuin muita työpaikkoja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE