Tukkateatterin Anarkistiprinsessassa on pientä surua ison hassuuden pohjalla

Niina Uusitalo
Niina Uusitalo
Niina Uusitalo

 

Olipa kerran kuningas ja kuningatar. Kuningatar (Jessica Koskiranta) oli lähtöisin porvaristosta. Hänen makkaratehtailija-isänsä oli ostanut hänelle kuningattaren tittelin ja aseman. Kuningas (Kalle Kause) tuli työväenluokasta. Prinsessa (Minna-Reetta Kuusinen) tympääntyi sääntöihin, joita lakeija (Anni Kangas) luki lakikirjasta. Nuoren naisen mitta tuli täyteen kun linnaan työnnettiin naapurimaan nukkemainen prinssi Dorian (Antti Merto). Normit painoivat ja pakkoavio uhkasi, joten jotakin oli tehtävä. Normaali prinsessa ryhtyi AnarkistiPrinsessaksi (AP) ja pakeni vapauteen.

 Tukkateatteri, Tampere

Tristan Selin: Anarkistiprinsessa

Ohjaus Tristan Selin – Lavastus: Marko Itkonen – Puvustus Mikko Snellman – Valosuunnittelu Lauri Hietala – Alkuperäismusiikki Jonte Norman – Maskeeraus ja kampaukset Nina Lehto – Alkuperäismusiikki Jonte Norman – Rooleissa Anni Kangas/Katri Hyötyläinen, Kalle Kause, Jessica Koskiranta, Minna-Reetta Kuusinen, Antti Merto, Niko Ranta 

Tukkateatterin pieni, pirteän hyväntuulinen näytelmä ei tee pilaa pelkästään perinteisestä sadusta. Myös klassiset myytit joutuvat hauskanpidon kohteiksi. Samoin käy Suomen kulttuurin pyhille kuville. Akseli Gallen-Kallela ilmestyy ja katoaa taitavan näyttelijän yhdellä kämmenen käännöllä. Raskaammat karnevalistiset käänteet etenevät virkistävästi vaikuttavan kaavan mukaan. Ensemble näyttää ensin, miten hassu jokin asia, vaikkapa normikokoelma, on. Toiseksi se paljastaa, miten hassua tämän asian hassuksi paljastaminen, esimerkiksi anarkismi, voi olla. Kolmannen asteen hassuudelle hymyillään, kun hassua asiaa paljastavan poliittisen hassuuden taiteellinen käsittely, siis näytelmä, pohtii omaa hassuuttaan.

Hassuttelun monikierteisyydestä huolimatta ”Anarkistiprinsessa” ei ole pelleilynäytelmä. Hassuttelun pohjalla pilkahtaa joskus pieni, taitavasti asetettu surun pilkahdus. Jotakin kaunista häivähtää. Samalla satu tarjoaa silloin tällöin katsojilleen maamme nykyiseen talouteen ja politiikkaan johtavien assosiaatioketjujen päitä. Jotakin kammottavaa kuumottaa.

Amatsonien ankara anarkia

Tukkateatterin näyttelijöiden työtä voi sanoa sanan monessa myönteisessä merkityksessä kevyeksi. Tunteita jyystetä, vaan niitä väläytellään. Sadun tyylitelty ja lujaan voimankäyttöön perustuva lajityyppi ei vaadi kovin vivahteikasta näyttelemistä, mutta vivahteita vilahtelee silti. Merto paljastaa pienillä eleillä, että debiiliksi tyylitelty prinssi Dorian on etevä etymologi ja henkevä hegemoniateoreetikko. Hän kasvaa PasifistiPrinssiksi (PP) joka kelpaa AP:n ystäväksi.

AP kohtaa pakomatkallaan monia vaikeuksia ja vaikutelmia. Esityksen tyyli on ehkä tyylikkäimmillään ja voimankäyttö voimakkaimmillaan, kun hän käy butsien leirissä. Suurbutsi (Koskiranta) riemastuttaa Mikko Snellmanin suunnittelemassa puvussa kaikenikäisiä.  Apubutsina, lakeijana ja lihanleikkaajana hääräävä Anni Kangas muistuttaa järjestyneen yhteiskunnan väkivaltaisesta perustasta vahvalla kokovartlohuumorilla.

Butsit ovat satumetsän amatsoneja. AP luulee, että he ovat vapauden vaalijoita, mutta pettyy pian. Apubutsi lukee metsässä yhtä tyhmää normikokoelmaa kuin lakeija linnassa. Päähenkilön kohtaamat vaikeudet herättävät katsojan odottamaan, että vapauden kaihon vauhdittamassa matkassa tapahtuu käänne, tai ainakin rytmihäiriö.

Normitalkoiden nolo nohevuus

Anarkistiprinsessassa näytellään kevyesti myös siinä mielessä, että repivään satiirissa rypemiseen ei syyllistytä, vaikka aihe on poliittinen. Myös opettavaisuus anarkismin hyödyistä tai haitoista sivuutetaan. Politiikkaan johtavien assosiaatioketjujen päitä vilautellaan hyväntuulisesti. Tarttuminen tai tarttumatta jättäminen jää katsojan vastuulle.

Ketjun yksi pää heilui, kun apubutsi ja lakeija lukivat hengästyttävän tyhmiä sääntöjä lakikirjoistaan. Ketjun alkupää on surullisesti hassu ja silti hyväntuulinen. Loppupää on nohevasti tyhmä ja siksi pahantahtoinen. Normitalkoisiin väkeä kutsuvat poliitikot ja talousmiehet lukevat kurkkudirektiivejä ja muita, usein itse keksimiään kauheuksia samalla tavalla kuin lakeija hovin lakikirjaa. Normitalkoissa vain ei ole kyse ihmisen vaan pahanteon vapauttamisesta. Normeja on monenlaisia. Pahanteolta (esimerkiksi työnantajan mielivallalta) suojelevien normien on hyvä olla kirjallisesti muotoiltuja, jotta ne olisivat osapuolille kiistatta selviä. Sellaiset normit on talkoilla tuhottava. Normien purkamista eivät vaadi anarkistit, vaan asiantuntijajournalistit, elinkeinoelämän valtuutetut ja poliitikot. Heidän talkoissaan puretaan pahan tekemistä vähentäviä normeja. Ja kun pahan tekemistä lisätään, niin samalla normeja lisätään. Sama normeja purkava lakeijajoukko kertoo, että ”pakkolait astuvat voimaan”. Ne astuvat talkoolaisten mukaan voimaan noin vain, pakon itsensä sanelemina, ilman että eduskunta niitä säätäisi.

Anarkistiprinsessan askelissa ei tapahtunut butsien leirin jälkeen odottamaani rytmihäiriötä. Mutta loppu oli kyllä muuten toisenlainen kuin sadulta tavallisesti odotetaan. Näytelmä ei tyrkyttänyt rakenteellisia analogioita politiikkaan tai talouteen. Langanpäät ja tunnelmat panivat kysymään, istummeko jo lihanleikkaajien kanssa viimeisellä rannalla, vai onko hauskanpito metsässä vielä jonkin aikaa sallittua.

Pertti Julkunen

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat