Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

TUL valitsi vuoden parhaan urheilijan – “Hieno esimerkki huippu-urheilijasta, jonka meriitit puhuvat puolestaan”

Suomen Työväen Urheiluliitto TUL on palkinnut vuoden urheilijaksi Helsingin Työväen Luistelijoiden Mika Poutalan.

TUL:n vuoden urheilija 2017 palkitsijoiden mukaan tunnettu positiivisesta ja periksiantamattomasta asenteestaan. Viime vuonna Poutala teki uuden Suomen ennätyksen 500 metrin matkalla pikaluistelussa.

– Mika Poutala on hieno esimerkki huippu-urheilijasta, jonka meriitit puhuvat puolestaan. Lukuisat maailmancup-startit ja -mitalit, Suomen ennätykset, kolmet olympialaiset, MM- ja EM -kisat yhdistettynä tavoitteelliseen ja tinkimättömään treenaamiseen ovat vieneet Mikan maailman terävimpään kärkeen, TUL:n liikuntapäällikkö Antti Kempas perustelee.

TUL palkitsi perjantaina myös Birgitta Kervisen erityiskunniamaininnalla ansiokkaasta tyttöjen ja naisten aseman vahvistamiseksi tehdystä tasa-arvotyöstä.

Kervinen on nostanut rohkeasti keskusteluun tasa-arvon toteutumista hidastavia ongelmakohtia urheilu- ja liikuntakentällä. Hänelle myönnettiin viime vuonna ensimmäisenä suomalaisena Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) Woman and Sports Trophy -tunnustus.

– Birgitta Kervinen on tehnyt vapaaehtoistyötä TUL:ssa koko sydämellään. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat TUL:n keskeisiä arvoja, joita Birgitta on ansiokkaasti nostanut esiin, TUL:n pääsihteeri Risto Korpela sanoo TUL:n tiedotteessa.

TUL:n päivänä jaettiin myös seuraavia tunnustuksia:

Vuoden joukkue 2017 – Hyvinkään ponteva (koripallo)
Vuoden valmentaja 2017 – Kari Aalto (karate, Kotkan Shukokai)
Vuoden liikuntakulttuuriteko 2017 – Jorma Rajakangas (Leppävirran Urheilijat)
Vuoden nuori toimija 2017 – Siiri Lilja (Musan Salama)
Vuoden nuorisotoimija 2017 – Ari Tuurinmäki (Lapuan Ponnistus)
TUL:n malja – Hannu Kiminkinen
Yhdenvertaisuusteko 2017 – Itä-Vantaan Urheilijat IVU ry

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE