Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuleva elinkeinoministeri Lintilä Trumpin voitosta: TTIP taisi olla siinä – Valinta “ei heiluta Suomen budjettia”

Kun Mika Lintilä (kesk.) valittiin vähän aikaa sitten elinkeinoministeriksi, hän kehui paineensietokykyään ja unenlahjojaan. Vuoden vaihteessa ministerinä aloittava Lintilä taitaa tuntea itsensä:

– Kyllä minä yöllä siinä puoli neljästä johonkin viiteen asti katselin ja sitten totesin, että otetaan pikku tirsat. Silloin tuli juuri tämä Utahin tulos ja rupesi näyttämään aika selkeälle, mitä siinä tapahtuu, Lintilä kommentoi sitä, miten hän seurasi Yhdysvaltain presidentinvaaleja.

Hänen mukaansa on täysin mahdotonta sanoa tällä hetkellä, mitä Donald Trumpin valinnasta seuraa. Hän on kiinnittänyt huomiota esimerkiksi osakekursseihin.

– Senhän näki nyt jo kursseista. Nehän menivät alas ja melkein samoin tein nousivat ylös.

Kurssien pudotuksen kääntyminen oli seurausta Trumpin rauhoittelevasta puheesta hänen voittonsa selvittely.

– Sehän oli jo kovinkin maltillinen ja sovitteleva.

Lintilän mukaan vastuuseen joutuminen rauhoittaa myös puheita.

Lisää aiheesta

“Ei se Euroopassakaan lähtenyt ihan askel lankulle.”

USA:n ja EU:n väliselle vapaakauppasopimukselle TTIP:lle Lintilä ei ennusta hyvää tulevaisuutta Trumpin valinnan myötä. Trump on ollut kriittinen sitä kohtaan.

– Äkkiseltään voisi kuvitella, että esimerkiksi TTIP:in osalta, kyllä tämä saattoi olla loppu sille. Mitä hän tulee tekemään bilateraalisesti sopimuksia, jotka hän saa merkattua ns. itselleen, nehän voivat olla kovinkin radikaaleja. Mutta se on täysin arvailujen varassa vielä, mitä tapahtuu, Lintilä pohtii.

Oliko TTIP siis siinä?

– Niin, että se nyt ensimmäisenä, mutta sitten pitää rehellisyyden nimissä sanoa, että eipä se meillä Euroopassakaan lähtenyt ihan askel lankulle siihen alkujaankaan. Mutta en minä sitäkään ehkä niin dramaattisena näe tässä vaiheessa.

Kun Lintilällä ei juuri uskoa TTIP:in menestymisen edellytyksiin ole, esimerkiksi ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen (kok.) on pitänyt mahdollisena, että Trumpinkin kanssa sopimuksen kanssa asiassa päästään eteenpäin.

Lintilä sanoo olevansa yleensäkin ottaen Suomen viennistä huolissaan eikä vain pelkästään USA:n suhteen.

– Mutta totta kai nyt seurataan, onko sillä jotain konkreettisia vaikutuksia sitten. Tällä hetkellä on ihan mahdoton sanoa. Mutta varmaan se TTIP on sellainen, ehkä se voidaan voidaan niin kuin sulkea.

Etupiirijakoa ei tule.

Lintilän mukaan Trumpin valinnalla ei ole Suomen hallituksen talouspolitiikan kannalta isoja vaikutuksia. Esimerkiksi tänä päivänä eduskunnassa käytävältä budjetti- tai vaihtoehdobudjettikeskustelulta ei ole hänen mukaansa pohja pois.

– Ei ole. Ei tämä niin dramaattinen ole, että tämä meidän kansallista budjettia sinänsä heiluttaisi. En minä näe missään nimessä sitä sellaisena tekijänä.

Kysymykseen, kumpaa ehdokasta Lintilä toteaa luulevansa, että aika moni eurooppalainen ja suomalainen piti perusarvoiltaan ja lähtökohdiltaan Hillary Clintonia lähempänä olevana.

Ennen vaaleja Suomessa oli puhetta jopa, että Trumpin valinnnan myötä suurvallat saattaisivat jopa tehdä jonkinlaista etupiirijakoa. Tähän Lintilällä on selvä kanta.

– Tällaista etupiirijakoa ei missään nimessä tule.

– Ainakin ennakkoonhan vaikutti, että Trump on kovin ystävällinen Venjän suuntaan ja nythän Putin näytti onnittelevan Trumpia. Mielenkiintoista nähdä, mitä näiden kahden välillä tapahtuu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE