Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuleva peruspalveluministeri yllättää – Peruisi taas yhden hallituksen esityksen

Peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) ja Annika Saarikko (kesk.) vaihtavat kohta paikkoja keskenään.

Keskustan kansanedustaja ja tuleva peruspalveluministeri Annika Saarikko kiittää selvitysmies Kalle Könkkölän hyviä esityksiä vammaisten palveluihin liittyen. Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) asettama selvitysmies luovutti näkemyksensä tänään.

Yllättäen Saarikko esittää, että Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmasta peruttaisiin jälleen yksi esitys. Hallitus on muutoinkin jo surullisen kuuluisa siitä, että se on joutunut erilaisissa paineissa perumaan esityksen toisensa jälkeen.

– Hallitusohjelman mukaisiin kuntien tehtävien karsintaan liittynyt kipeä esitys vammaispalvelujen rajaamisesta harkinnavaraiseksi yli 75-vuotiaille voidaan nyt jättää toteuttamatta. Hyvä niin. Tämä on huojentava juttu ja rohkaisee aina politiikassa etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja, vaikka säästöjä tehdäänkin, Saarikko iloitsee.

 

Saarikon mukaan Könkkölän pitkäjänteinen ja arvokas työ vammaisten ihmisten oikeuksien sekä yhdenvertaisuuden puolesta konkretisoituu tänään luovutetuissa esityksissä hienolla tavalla.

 

– Se ansaitsee kiitoksen. Hallitus on sitoutunut vammaispalvelulain uudistamiseen tällä kaudella. Nyt tehdyt luovat ratkaisut ja rohkeat avaukset uudistavat vammaispalveluja kustannustehokkaalla tavalla.

Lisää aiheesta

Saarikko kiinnittää huomiota Könkkölän esittämään liikkumisen tuen järjestämiseen liittyvään henkilökohtaiseen budjettiin. Samansuuntaista esittää myös Tuomas Pöystin johtama virkamiesvalmistelu osana sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen valinnanvapauslainsäädäntöä.

Saarikon on määrä ottaa peruspalveluministerin tehtävät hallituskauden puolessa välissä nykyiseltä ministeri Juha Rehulalta (kesk.).

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE