Tulevaisuuspohdinnat vaihtuvat EU-johtajilla digiin Sipilä: Integraatiointo Etelä- ja Pohjois-Euroopassa vähän erilaista

Kuva: LEHTIKUVA / LINDA MANNER
Tallinnassa alkaa tänään EU:n epävirallinen huippukokous, jossa on myös suomalaisväriä joukossa.

EU-johtajat ovat tänään koolla Tallinnassa digiasioihin keskittyvässä EU:n epävirallisessa huippukokouksessa. Jo eilen illalla EU-maiden johtajat kokoontuivat epäviralliselle illalliselle. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin tiistaisen linjapuheen ehdotustulva oli EU-johtajien pöydässä ruodittavana ensimmäistä kertaa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan integraatiointo on Etelä- ja Pohjois-Euroopassa vähän erilaista.

– Täällä pohjoisessa korostetaan sitä, että tehdään se, mitä sovitaan ja etelässä ollaan vähän innokkaampia visioimaan tulevaa ja integraation syventämistä, Sipilä sanoi EU-johtajien epävirallisen illallisen jälkeen.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron piti tiistaina odotetun linjapuheensa EU:sta.
Macronin linjapuheen ehdotustulva oli EU-johtajien pöydässä ruodittavana ensimmäistä kertaa.

– Itse korostin pragmaattista kaksitahoista etenemistapaa, jossa nyt tehdään se mitä pöydällä on. Tehdään se huolella ja sitä kautta palautetaan myös luottamusta siihen, että meillä olisi ehkä vähän pienemmät odotukset ja vähän isompi lopputulos siitä, mitä saadaan aikaiseksi. Sitten toisaalta käydään jatkuvaa keskustelua siitä pidemmästä tähtäimestä, Sipilä sanoi.

EU-johtajille puhuva Limnéll : Tutkimusyhteistyön tiivistäminen tärkeää

Perjantain digiasioihin keskittyvään kokoukseen on kutsuttu puhumaan Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll. Hän sanoi aiemmin viikolla STT:lle, että uskottava kyberturvallisuus Euroopassa ei toteudu ilman uskottavaa alan yrityskenttää. Hänen mukaansa se on Euroopalle elintärkeä kysymys.

– Meillä täytyy olla eurooppalaisia eri kyberturvallisuuden ratkaisuihin keskittyviä yrityksiä. Yrityskentän vahvistaminen on varmasti aivan keskeinen asia, kun puhumme Euroopan unionin digitalisoinnin ja digitaalisen talouden tulevaisuudesta, Limnéll sanoi STT:lle.

Limnéll aikoo puheessaan nostaa esille muun muassa riittävään osaajien tarpeen kyberturvallisuuden vahvistamisessa EU:ssa ja toisaalta myös tarpeen tiivistää tutkimusyhteistyötä.

– Tulen perjantaina puhumaan siitä, miten tärkeää tutkimusyhteistyön tiivistäminen on EU:n kannalta kyberturvallisuuden kehittämisessä, Limnéll kertoi.

Olli Kuivaniemi, STT

 

 

IL: Ilja Janitskin on taas vapaalla jalalla

Kuva: Lehtikuva

MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskin pääsi pois vankilasta Andorrassa luovutusoikeudenkäynnissä tänään, kertoo Iltalehti.

Hänet määrättiin kotiarestiin odottamaan päätöstä hänen mahdollisesta luovuttamisestaan Suomeen. Päätös siitä, luovutetaanko hänet Suomeen, annetaan 9. marraskuuta.

Janitskin on vangittu Suomessa poissaolevana epäiltynä muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, salassapitorikoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Janitskin vastustaa luovuttamistaan.

AVAINSANAT

Kiina patistaa Yhdysvaltoja hylkäämään harhakuvansa Kiinasta

Kuva: AFP PHOTO/Nicolas Asfouri
USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ajoitti Kiina-kritiikkinsä Kiinan kommunistipuolueen kokouksen aikaan.

Kiina vaatii Yhdysvaltoja karistamaan Kiinaa koskevat harhanäkemyksensä. Kiinan ulkoministeriön lausuntoa pidetään vastavetona Yhdysvaltain ulkoministerin Rex Tillersonin kärjekkäille Kiina-kommenteille.

Kiina toivoo, että Yhdysvallat pystyy tarkastelemaan Kiinan kehitystä ja roolia kansainvälisessä yhteisössä puolueettomasti.

– Kiina pitää yllä vankkumatta YK:n peruskirjan päämääriä ja periaatteita, vaikka suojeleekin samalla oikeuksiaan ja etujaan, painotti ulkoministeriön edustaja Lu Kang.

Tillerson sanoi keskiviikkona, että Yhdysvallat tekee ensi vuosikymmenellä mieluummin yhteistyötä Intian kuin Kiinan kanssa. Tillersonin mukaan tavoitteena on edistää vapaata ja avointa Aasian ja Tyynenmeren aluetta, jota johtavat vauraat demokratiat.

– Kiina on noussut Intian rinnalla, mutta ei yhtä vastuullisesti kuin Intia, Yhdysvaltain ulkoministeri sanoi. Hän viittasi esimerkiksi Kiinan kiistanalaisiin aluevaatimuksiin Etelä-Kiinan merellä.

Ensi viikolla Intiaan matkaavan Tillersonin kommentteja pidettiin Kiinassa erityisen provosoivina siksi, että ne tulivat samana päivänä kun Kiinan kommunistinen puolue aloitti puoluekokouksensa.

STT-AFP, Peking

Demarit juhlivat vaalivoittoa Uudessa-Seelannissa

Kuva: Lehtikuva
Bill English on tunnustanut tappion.

Uuden-Seelannin pääministeri Bill English tunnusti torstaina, että hänen keskustaoikeistolainen kansallispuolueensa on kärsinyt vaalitappion. English onnitteli työväenpuoluetta johtavaa Jacinda Ardernia voitosta.

Saarivaltiossa käytiin vaaliuurnilla jo 23. syyskuuta, mutta tasaisen vaalituloksen vuoksi tulevaa hallintoa ei ole saatu ratkaistua tähän asti.

Vaa’an käänsi keskustavasemmiston voitoksi populistipuolueen johtaja Winston Peters, joka ilmoitti torstaina tukevansa Ardernin työväenpuoluetta.

Englishin johtama kansallispuolue sai syyskuun vaaleissa eniten paikkoja parlamenttiin, mutta se olisi tarvinnut hallitusvastuussa jatkaakseen apupuolueen. Toive kaatui nyt populistien valittua yhteistyön työväenpuolueen kanssa. Myös vihreät ovat tulossa koalitiohallitukseen.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Espanjan hallitus aikoo rajoittaa Katalonian itsehallintoa – aluehallinnon johtajan vastaus ei kelvannut

Mariano Rajoy.

Espanjassa Katalonian itsenäistymisäänestystä seurannut sisäpoliittinen kriisi kiihtyy. Espanjan hallitus on ilmoittanut, että se aikoo lauantaina hyväksyä artiklan, jolla Katalonian itsehallintoa rajoitetaan.

Espanjan perustuslain artikla 155 antaa keskushallinnolle oikeuden ottaa maakuntien hallinto omiin käsiinsä kriisitilanteessa. Sitä ei ole koskaan aiemmin käytetty.

Espanja oli asettanut aamupäivään takarajan Katalonian johtajille ilmoittaa selkeästi, onko Katalonia julistautunut itsenäiseksi. Sen sijaan aluehallinnon johtaja Carles Puigdemont vaati Espanjan hallitusta vuoropuheluun.

Puigdemont sanoi espanjalaismedian julkaisemassa kirjeessä Espanjan pääministerille Mariano Rajoylle, että jos hallitus ei suostu neuvotteluihin, hän vie itsenäistymisen alueparlamentin äänestykseen.

 

(STT)

 

 

Takaisin

Katalonialta uusi uhkaus mutta ei vieläkään selvää vastausta itsenäistymisestä

Kuva: Lehtikuva
Katalonian aluejohtaja Carles Puigdemont pelaa uhkapeliä Espanjan kanssa.

Espanjassa Katalonian aluehallinnon johtaja uhkaa julistaa maakunnan itsenäiseksi, jos Espanjan hallitus ei suostu vuoropuheluun.

Carles Puigdemont sanoo espanjalaismedian julkaisemassa kirjeessä Espanjan hallitukselle, että jos hallitus suostu neuvotteluihin, hän vie itsenäistymisen alueparlamentin äänestykseen.

Espanjan hallitus oli asettanut tähän aamupäivään takarajan Katalonian johtajille ilmoittaa selkeästi, onko Katalonia julistautunut itsenäiseksi. Espanja on uhannut kumota Katalonian itsehallinnon ja ottaa maakunnan hallintaansa.

STT, Barcelona