Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tuli tuhosi tehtaan, eikä siinä vielä kaikki: Loppunäytöksenä alkavat yt-neuvottelut

Elementtitehdas paloi maan tasalle Kangasalla Pirkanmaalla maanantaina. Suoraman Elementin tehtaassa aamuseitsemän jälkeen syttyneen tulipalon liekit sammuivat ennen puoltapäivää, mutta jälkiraivauksen arvioitiin jatkuvan paikalla ainakin tiistaiaamuun.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Teollisuushallin raju palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Rakennuksen sisällä palon alkaessa ollut henkilökunta ehti poistua ulos vammoitta, sanoi tehtaanjohtaja Tommi Heinonen.

Heinonen kertoi STT:lle, että Kangasalan elementtitehtaan palo johtaa yt-neuvotteluihin sen henkilökunnalle.

– Yt-neuvotteluihin joutuu 20–30 työntekijää, hän kertoi.

Palo aiheutti Heinosen mukaan satojentuhansien eurojen arvoiset vahingot.

– Todennäköisesti kaikki hallissa olleet laitteet paloivat käyttökelvottomiksi.

Suoraman Elementillä on myös toinen toimipiste Lempäälässä. Yt-neuvottelut eivät Heinosen mukaan koske Lempäälän tehtaan työntekijöitä.

Lisää aiheesta

Tuli sai alkunsa laitteen hydrauliikasta.

Pelastuslaitos antoi aamupäivällä Tursolan alueelle kehotuksen sulkea asuntojen ikkunat ja ilmanvaihdon, koska palon aiheuttama sankka savu levisi alueelle. Puoliltapäivin pelastuslaitos peruutti kehotuksen, kun savunmuodostus oli laantunut.

Sammutustöitä vaikeutti pelastuslaitoksen mukaan se, että noin 3 500 neliömetrin kokoisessa rakennuksessa oli runsaasti palavia nesteitä.

Pelastuslaitoksen päivystävän päällikön Mika Salmelan mukaan palo sai alkunsa tuotantoon liittyvästä tehdaskoneesta. Heinonen kertoi, että tulipalo syttyi tehdaskoneen hydrauliikasta.

Ilmiliekeissä palanutta tehdasta sammutettiin aluksi rakennuksen ulkopuolelta. Paikalle hälytettiin parisenkymmentä pelastuslaitoksen yksikköä.

Tehtaan omistava Suoraman Elementti on valmistanut vuosikymmenien ajan betonielementtejä. Johtaja Heinonen sanoi maanantaina, että tätä ennen yrityksellä on ollut tarkoitus “jollain aikataululla” laajentaa toimintaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE