Kommentti: Tulihan se sieltä – jäsenäänestys

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Presidentilinna elää päämiehensä mukana - loppuun asti. Suruliputus Mauno Koivistolle.

Hiukan hymyilytti joitain aikoja sitten, kun koko media, eritoten vanhurskaat porvarimediat, koki asiakseen ryhtyä etsimään SDP-paralle presidenttiehdokasta. Puolue kun ei näyttänyt osaavan edes asettaa presidenttiehdokasta murskaavaa Sauli Niinistöä vastaan.

Säälistäkö valtamedia SDP:lle pyyteetöntä apuaan tarjosi?

No ei todellakaan. Se näki tilaisuuteensa koittaneen vaarallisesti gallupeissa kasvaneen SDP:n saattamiseksi naurunalaiseksi. Se oli tietävinään, missä SDP:n heikoin kohta on ja iski sinne – itsetuntoon.

Tänään oli sitten vastauksen paikka, kun kolme voimakasta naista ilmoittautui ehdokkaiksi SDP:n jäsenvaaliin. Tuula Haatainen ensin ja Maarit Feldt-Ranta muutamaa tuntia myöhemmin. Sirpa Paatero on toistaiseksi viimeisin ilmoittautunut.

Se tietää jäsenvaalia elokuussa. Puoluevaltuusto päättää sitten lopullisen ehdokkaan asettamisesta syykuussa. Se tietää kohtuullisen tiivistä kampanjaa loppuvuodeksi valitulle presidenttiehdokkaalle. Samaan aikaan käydään vaalikamppailua maakuntavaltuustoista, joten huisketta puolueaktiiveille riittää koko loppuvuosi. Aktiiveille riittää huisketta kesäksikin, sillä SDP:n ehdokkuudesta pitää kamppailla ja käydä esivaali.

Porvarimedialle näyttää olevan ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää, että SDP on läpeensä demokraattinen puolue, jonka proseduurit ottavat aikansa. Se, että puheenjohtaja Antti Rinne halusi antaa aikaa kahdelle merkittävälle ehdokkaalle, Eero Heinäluomalle ja Jutta Urpilaiselle, ei ole mikään heikkouden osoitus, päinvastoin.

SDP ei ole mikään hätähousujen puolue. mitä ei aina ole ole helppo hyväksyä tänä sekuntijournalismin aikana. Kun uutinen ei heti tipahda käteen tai rulo-pöydälle, Billy Wilderin mainion komedian mukaisesti, ryhdytään uutista vääntämään itse.

SDP:n ehdokasasettelu päättyy 26.6. Vielä ehdokaskaartiin mahtuisi. Olisiko miehen paikka?

Kommentti: 1 000 000 000 000 dollarin kansa

Kuva: Juhani Aro
Lyse-vuonolla sataa. Ja meri tuottaa mustaa kultaa.

Norjan öljyrahaston arvo on ylittänyt ensimmäisen kerran biljoonan, eli 1 000 miljardin Yhdysvaltojen dollarin rajapyykin, kertoi rahastoa hallinnoiva Norjan keskuspankki tiistaina.

Siinä on muuten ykkösen jälkeen 12 nollaa.

Euroissa summa vastaa noin 833 miljardia, mikä tarkoittaa, että öljyrahastossa on jokaista norjalaista kohden 157 000 euroa, laski STT tiistaina.

Norskeilla oli aihetta paukutella henkseleitään.

– Kasvu on ollut uskomatonta. Kun rahasto vastaanotti ensimmäiset öljyrahat toukokuussa 1996, kukaan ei olisi osannut kuvitella, että rahasto saavuttaisi 1 000 miljardia dollaria, Norjan keskuspankin sijoitustoimintaa johtava Yngve Slyngstad sanoi.

Muistan ajan, kun norjalaiset kuuluivat vielä suomalaisten kanssa samaan porukkaan. Yhtä köyhiä molemmat. Siinä saatoimme leirinuotiolla käristellä makkaraa villapaitojen kanssa. Samalla oli mukava katsoa, kun norskit käärivät sätkiä yhdellä kädellä. Sitä temppua ihailin.

Meillä oli myös yhteinen naurunaihe: sveamamman pojat, nuo nousukkaat Oboy-kaakaon lipittäjät. Edes viinaa eivät osanneet juoda ja sammuivat heti.

Noista ajoista on valtava henkinen matka tähän päivään. Ja jotenkin tuntuu, että norskit ja svenskit naureskelevat nyt meille suomalaisille.

Norjalaiset ovat menneet pilalle. Sen näkee viimeistään talvikisojen tullessa. Pröystäilevät, nousukkaat.

He kun tietävät tämän:

Öljyrahasto on maailman suurin valtiollinen sijoitusrahasto. Rahastoa on määrä alkaa käyttää hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon siinä vaiheessa kun Norjan öljy- ja kaasukentät ehtyvät.

Sitä se raha teettää.

AVAINSANAT

Kommentti: HS julisti, että Huhtasaaren menestys on ”varma asia”, kannatus saman lehden gallupissa 3 %, mitä pitäisi ajatella?

Kuva: Lehtikuva

Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Kalle Silfverberg kirjoitti noin viikko sitten uutiskommentin, jonka hän otsikoi varmasti tahallisen raflaavasti ja provokatiivisesti:

”Laura Huhtasaaren menestys presidentin­vaaleissa on varma asia”

Itse juttu ei ole aivan yhtä lennokas, mutta Silfverberg kirjoittaa:

”Huhtasaari on ainoa ehdokas, jossa yhdistyvät muista erottuva ikä, sukupuoli, tausta, asioiden esitystapa ja – tärkeimpänä – politiikan sisältö. Täydellinen myrsky siis.”

Maan suurimman päivälehden politiikan toimituksen esimiehen kirjoituksilla on väliä. Suureen valtaan kuuluu myös suuri vastuu. En ole varma, miten sitä on tässä noudatettu.

Kirjoitus kerjäsi huomiota ja sai sitä.

Demokraatin verkon toimituspäällikkönä tiedän varsin hyvin, mikä merkitys puhuttelevalla otsikoinnilla on. Pienessä lehdessä sitä suurempi, sillä kävijät haetaan vähän kärjistäen yksi kerrallaan.

Helsingin Sanomien ei tarvitsisi kilpailla otsikoilla ainakaan täysin samaan tyyliin. Hesarin sivuilla ihmiset käyvät joka tapauksessa. Suomessa tällaisia medioita on vain muutama: HS, Yle, iltapäivälehdet ja MTV.

Kirjoitus kerjäsi huomiota ja sai sitä. Mutta puheille pitäisi olla ponttakin, viimeistään ensi talvena.

Esimiehen työnantaja julkaisi tänään presidenttigallupin, joka ei vielä enteile Huhtasaaren menestyksen olevan ”varma asia”. Porilaiselle opettajalle mitattiin 3 % kannatus.

Varmana asiana pidän lähinnä sitä, että Silfverberg odotti toisenlaisia lukuja.

En minä tiedä, kuinka Huhtasaari vaaleissa menestyy. Ei tiedä Silfverbergkään. Siksi kannattaisi vähän varoa, miettiä vielä.

Demokraatti julkaisi eilen laajan jutun, jossa kysyimme, onko Laura Huhtasaari ongelma medialle.

Tätä on hyvä pohtia. Tarkasti.

Kommentti: Pienestä kiinni – Suomi olisi voinut menettää miljardin per kirjain, ja voi yhä

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Välillä päätökset ovat pienestä kiinni. Tästä oli kirjaimellisesti kyse, kun Euroopan parlamentti äänesti tänään metsien hiilinieluista Suomen kannalta myönteisesti.

Myönteinen äänestystulos ei tullut itsestään. Europarlamentaarikot Nils Torvalds (r.), Miapetra Kumpula-Natri (sd.) sekä Hannu Takkula (kesk.) tekivät viimeisten päivien aikana hartiavoimin töitä muuttaakseen muiden parlamentin jäsenten kantaa.

Koko hiilinielu-keskustelussa on taustalla EU:n yritys vähentää unionin kasvihuonekaasujen päästöjä Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti.

Euroopan komissio teki lakiesityksen, jonka tarkoituksena on pitää metsät tulevaisuudessakin hiilinieluina. Esityksen mukaan hiilinielujen säilymistä valvottaisiin vertaamalla tulevia hakkuita vuosien 1990-2009 hakkuihin. Mikäli vuotuisesta metsien kasvusta hakataan enemmän kuin vertailuvuosina, jäsenmaa joutuu ostamaan päästöoikeuksia.

Vertailuluvut osoittautuivat epäreiluiksi.

Vertailuluvut osoittautuivat kuitenkin epäreiluiksi eri maiden välillä. Lukuja rukattiin Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa vuosiin 2000-2012.

Ongelma ei kuitenkaan poistunut. Historiaan pohjaava vertailu olisi ollut yhä Suomelle epäedullinen. Suomalaisia kismitti etenkin se, että vertailu asettaa EU-maat keskenään epätasa-arvoiseen asemaan. Esimerkiksi Ruotsi on hakannut Maaseudun tulevaisuuden laskelman mukaan vuosina 2000–2012 73 prosenttia metsien vuotuisesta kasvusta, kun Suomen hakkuut ovat jääneet 61 prosenttiin. Näin Suomi joutuisi ostamaan hiilinielukiintiöitä muilta mailta, koska hakkuiden määrää on tarkoitus nostaa lähivuosina muun muassa kasvavan biotalousalan takia.

Tässä vaiheessa tulee muistuttaa lukijaa siitä, että Euroopan parlamentissa äänestetään lukuisista asioista. Kaikki 751 europarlamentaarikkoa eivät ehdi paneutua millään jok’ikiseen lakiesitykseen, joten he äänestävät usein ryhmän ehdotuksen mukaisesti.

Äänestyksissä saattaa välillä käydä hassusti. Hiilinielujen kanssa Suomen metsätaloudelle oli käydä näin. Miapetra Kumpula-Natri kertoo Demokraatille, että Torvaldsin ja muiden metsäisten maiden edustajien työn ansiosta ympäristövaliokunnan esitykseen tehtiin vielä aivan ennen äänestystä muutosehdotuksia.

Merkittävintä oli ilmaisun ”ja intensiivisyyteen” poisto.

Parlamentissa äänestettiin tänään vielä erikseen esityksen muutosehdotuksista. Niitä oli kolme. Näistä merkittävin oli se, että puhuttaessa hiilinielujen vertailuluvuista, esityksestä poistettiin ilmaisu ”ja intensiivisyyteen”. Se korvattiin ”parhaan saatavilla olevan tiedon mukaisesti”.

Kun intensiteetti-sana korvattiin, hakkuiden määrää ei enää verrattaisi metsän kasvun määrään. Kiistellyistä vertailuvuosista ei suoranaisesti luovuta, mutta niistä saa parlamentin kannan mukaan poiketa, jos jäsenmaan hiilinielu kasvaa lisääntyvistä hakkuista huolimatta ja hiilen varastointi lisääntyy kasvavan puurakentamisen myötä.

Asia ei ollut tärkeä muille kuin metsäteollisuuteen vahvasti nojaavien maiden edustajille. Kuinka parlamentti sitten saatiin äänestämään muutosesityksen puolesta? Raa’alla lihasvoimalla: soittamalla ja vakuuttamalla muut mepit siitä, että asialla on oikeasti Suomelle väliä.

Miljardi per kirjain.

Vaikka parlamentin kanta kääntyi Suomelle edulliseksi, asiaa ei ole vielä taputeltu. Seuraavaksi esityksestä päätetään kaikkien EU:n jäsenmaiden ympäristöministereiden näkemysten pohjalta ministerineuvostossa. Miapetra Kumpula-Natri toteaakin Demokraatille toivovansa, että myös tämä kanta kääntyisi Suomelle edulliseksi, jotta Pariisin ilmastosopimusta saadaan vietyä eteenpäin ja EU:lla olisi mahdollisuus vakuuttavasti kehottaa muitakin alueita noudattamaan sopimusta.

Parlamentin ja neuvoston kannat hiotaan myöhemmin yhteiseksi kompromissiksi niin kutsutussa ”trilogissa”, jossa mukana on myös komission edustajat. Tämän jälkeen lakipaketti on lähellä valmistumista.

Mikäli ”intensiteetti”-sanaa sekä muutamaa muuta pientä uudistusta ei olisi saatu muutettua ympäristövaliokunnan esitykseen, olisi Suomen talouden kärsimät tappiot saatettu joutua laskemaan vaikkapa seuraavasti: miljardi per ”intensiteetti” -sanan kirjain. Välillä päätökset ovat pienestä kiinni.

Täydennetty Kumpula-Natrin toivetta kolmanneksi viimeisessä kappaleessa klo 19:00. Ministerineuvoston nimi korjattu oikeaan muotoon klo 21:22.

Kommentti: Miksi eduskunta salaa vierailijalistat? – Selvänäkijä on väärä vastaus

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Eduskunnassa vierailevien nimet kirjataan sisäänkäynnillä listaan, jota ylläpidetään turvallisuussyistä. Talo on iso ja onnettomuuden sattuessa on hyvä tietää keitä sisällä on. Listat ovat olleet alusta saakka salaisia.

Kunnes niitä keksittiin vaatia julkisiksi ja muun muassa puhemiehistöstä koostuva eduskunnan kansliatoimikunta päätti vuonna 2014 niiden pysyvän salaisina. Kansliatoimikunnan päätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen ja näin tehtiin. Kun kaikki asteet oli käyty läpi, korkein hallinto-oikeus totesi listojen olevan sittenkin julkisia. Pian sen jälkeen samaa mieltä oli myös kansliatoimikunta, joka kumosi viime helmikuussa vanhan päätöksensä.

Omituinen listanäytelmä ei päättynyt siihen. Suomen Kuvalehti kertoi tänään, ettei eduskunnan turvapäällikkö luovuta listoja, vaan ne tuhotaan päivän päätteeksi. Samalla turvapäällikkö totesi listojen olevan kaikesta huolimatta juridiselta statukseltaan julkisia.

Kun valtaosa sote-asioilla juoksevista lobbareistakin tunnetaan nimeltä, keitä jää jäljelle?

Julkinen on siis eduskunnan vierailijoiden tapauksessa salaista.

Koska turvapäällikkö on virkamies, hänen päätöksestään voi valittaa. Osoite on kansliatoimikunta, joka on jo kertaalleen päättänyt listojen olevan julkisia. Mikäli kansliatoimikunta jälleen pyörtäisi päätöksensä ja julistaisi listat uudelleen salaisiksi, päätöksestä voisi valittaa hallinto-oikeuteen, jonka ylin aste, korkein hallinto-oikeus, on julistanut listat julkisiksi.

Haluaisin tässä vaiheessa lähettää terveisiä edesmenneelle Franz Kafkalle.

Mikä niiden listojen julkaisemisessa on niin vaikeaa? Yksityisyyden suoja? Korkein hallinto-oikeus on esittänyt siitä arvionsa. Se, että eduskunnassa on julkisuudessa kerrottujen tietojen mukaan rampannut muun muassa selvänäkijä? Tuskin.

Kun valtaosa sote-asioilla juoksevista lobbareistakin tunnetaan nimeltä, keitä jää jäljelle? Kysykää turvapäälliköltä ja valtion turvallisuudesta vastaavalta Supolta. Tuskin saatte vastausta.

Kommentti: ”Paska Suomi” ei uskonut Liberan Pursiaista vaan tuki Meyerin Turun telakkaa

Kuva: Lehtikuva / Mikko Stig
Päivän paras uutinen: Meyer Turku aikoo kasvattaa telakan tuotannon kolminkertaiseksi vuoden 2014 tasosta.

Uusoikeiston uskontunnustuksen viisi kohtaa: 1.) Valtio pois, 2.) Laissez-faire, 3.) Kyllä markkinatalous korjaa virheensä – joita se ei oikeastaan tee, 4.) Palkkaerot ovat hyväksi, 5.) Verotus ja yleissitovuus ovat perkeleestä.

Ja jos joku yrittää vastaan vängätä, muista Venezuela-kortti.

Sillä ajan henki nyt on olla kova, kylmä – ja tiukasti oikealla. Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen on.

Pursiainen on ottanut oikeiston punkkarin roolin haukkumalla kaikkea mikä liikkuu satavuotiaaassa Suomessa.

Paska Suomi -kirjassa (2017, Tammi) Pursiainen nimeää yrittäjähenkisen valtion esimerkiksi vasemmiston talousajattelun ”tyhmistymisestä”.

Kirjan perusteella Pursiaisen ajatus lähtee siitä, että kun valtio tukee talouden toimijoita – vaikkapa työpaikat säilyttääkseen – niin sehän on sosialismia.

”Yrittäjähenkinen valtio olisi vauhdikkaasta nimestään huolimatta paluu vanhan ajan teollisuuspolitiikkaan, jonka epäonnistuminen tiedetään kaikkialla muualla kuin työ- ja elinkeinoministeriössä”, Pursiainen tietää.

Tuolla ”vanhan ajan teollisuuspolitiikalla” Suomi nousi sotavuosien jälkeen, selvisi sotakorvauksista ja teki vertaansa hakevan loikan agraariyhteiskunnasta valtioksi, jossa yhä useampi kansalainen sai leivän teollisuuden työpaikoista.

Samalla myös teollisuuden haarojen kirjo kasvoi vauhdilla noina vuosikymmeninä. Valtionyhtiöillä oli merkittävä rooli, etenkin investoijana. Valtio tuki myös yksityisiä yrityksiä ja niiden investointeja.

Tasa-arvon edistyminen tuskin olisi toteutunut luottamalla pelkästään vapaisiin markkinavoimiin ja niiden hyvään tahtoon. Se ei ollut pelkkää surkeaa pysähtyneisyyden aikaa.

Pursiaisen mielestä valtiolähtöiset ratkaisut ovat jäänne sosialismista.

Tänään tuli taas uutisia ”sosialismin” rintamalta.

Vuonna 2014 valtio osti yhdessä saksalaistelakka Meyer Werftin kanssa Turun telakan STX Europelta. Tästä sai sulan hattuunsa silloinen kokoomuslainen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori. Syystäkin. Valtio sitoutui pääomittamaan uutta telakkayhtiötä.

Liberan Pursiaisen mielestä valtion ei olisi missään nimessä pitänyt osallistua Turun telakan pelastamiseen. Sen hän tekee selväksi Kauppalehden haastattelussa (1.9.).

Hänen mukaansa yksittäisten yritysten pelastaminen tällaisilla operaatioilla ei ylipäätään ­pitäisi olla mahdollista.

– Miksi valtion rahoilla teko­hengitetään konkurssikypsiä yrityksiä? Huomattavasti järkevämpää olisi päästää kannattamattomat yritykset konkurssiin, hän julisti.

Heikki Pursiainen.

Telakalla pyyhkii nyt hyvin, suorastaan erinomaisesti. Tuorein uutinen investointien kaksinkertaistamisesta tuli tänään.

Telakan jatkaminen oli kipeästi kaivattu piristysruiske taantumaan vajonneessa Suomessa. Sen menestys on heijastunut positiivisena vireenä laajemminkin koko läntiseen Suomeen. Työpaikat pelastuivat ja uusia tulee koko ajan, kuten tämän päivän investointiuutinen kertoo.

Pursiaisen mielestä valtion ei olisi missään nimessä pitänyt osallistua Turun telakan pelastamiseen.

Liberan Pursiainen ei ole vakuuttunut. Väärin pelastettu.

– Kukaan ei voi tietää, oliko jonkin yksittäisen yrityksen pelastaminen rahojen vaihto­ehtoista käyttöä hyödyllisempää vai ei, hän kommentoi KL:ssa.

Se kuitenkin Pursiaisen mukaan tiedetään, että yleensä konkurssikypsien yritysten pelastaminen on haitallista.

– Siksi järjestelmä, jossa kannattamattomien yritysten annetaan mennä konkurssiin, on pitkällä tähtäimellä parempi kuin sellainen, missä poliitikkojen on mahdollista pelastaa veronmaksajien rahoilla yksittäisiä yrityksiä poliittisesti suosituilla toimialoilla, hän jatkoi lehdelle.

Meyerin Turun telakan pääluottamusmies Osmo Salo ei nähnyt aihetta yhtyä muodikkaaseen kyynisyyteen.

– Investoinneilla on positiivisia vaikutuksia henkilöstöön. Henkilöstöä ja luonnollisesti myös asiantuntijoita tarvitaan. Ollaan tyytyväisiä, että ihmiset saavat työpaikkoja, hän myhäilee.

Telakan toimitusjohtaja Jan Meyer arvioi keväällä, että telakan työntekijöiden määrä kasvaa yli 2 000:een ja työllistämisvaikutus noin 20 000:een vuoden 2018 loppuun mennessä. Meyer Turku aikoo kasvattaa telakan tuotannon kolminkertaiseksi vuoden 2014 tasosta.

Miksi valtion rahoilla teko­hengitetään konkurssikypsiä yrityksiä? penäsi Pursiainen.

Ehkä Turun telakan työntekijät perheineen voisivat vastata? Samoin kuin Varsinais-Suomen Ely-keskus ja telakan monet alihankkijat.

Liberan toiminnanjohtajan mielestä yksittäisten yritysten pelastaminen tällaisilla operaatioilla ei ylipäätään ­pitäisi olla mahdollista. Myöskään tuloerojen kaventaminen ei saa olla poliittinen tavoite, hän linjaa. Haiskahtaa sosialismille. Lähes Venezuelaa.