Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tulipalo pysäytti metroliikenteen Helsingissä – liikenne normaaliksi noin klo 9

Helsingin metroliikenteessä on tällä hetkellä epäsäännölliset vuorovälit.

Metroliikenne oli aamulla tunnin verran pysähdyksissä Helsingissä metrovaunuun tulleen teknisen vian vuoksi. Vaunu savutti Itäkeskuksen asemalla eikä ihmisiä päästetty asemalle.

Pelastuslaitoksen mukaan sähköpalo on nyt sammutettu ja aseman tilat tuuletettu. Liikenne saatiin jälleen käyntiin noin puoli kahdeksalta aamulla, kerrotaan metroliikenteen ohjauksesta. Liikenteen palautumisessa normaaliin aikatauluun menee kuitenkin jonkin aikaa.

Sähkölaitepalo aiheutti päivystävän palomestarin Paul Nybergin mukaan pienet liekit mutta valtavan määrän savua. Tulessa oli kohta, josta metrovaunu saa sähkön virtakiskosta.

Asemalta evakuoitiin nelisenkymmentä ihmistä, Nyberg kertoo. Ihmiset saatiin hänen mukaansa nopeasti ulos eikä heille aiheutunut vaaraa.

Tekstiä on päivitetty lisätiedoin ja täsmennyksin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE