Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tulivuori purkautui Kanariansaarilla – ihmisiä on alettu evakuoida

LEHTIKUVA / AFP Desiree Martin

Espanjan Kanarialla La Palman saarella on tapahtunut iltapäivällä tulivuorenpurkaus, kertoi uutistoimisto AFP. Vakavampia vahinkoja ei ole tullut toistaiseksi tietoon.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

El Pais -lehden mukaan tulivuori alkoi purkautua Montana Rajadan alueella El Pason kunnassa sunnuntaina hieman kello 17:n jälkeen Suomen aikaa. Cumbre Vieja -vuoren purkausta edelsi lievä maanjäristys.

Lähialueen ihmisiä on alettu evakuoida, kertoi paikallishallinto. Tulivuori sijaitsee melko harvaan asutulla vuoristoalueella. Lähialueella asuu El Paisin mukaan noin 35  000 ihmistä.

Purkauksessa laava on aukaissut alustavien tietojen mukaan vuoreen kaksi halkeamaa. Lisäksi purkauksessa on syntynyt suuri savupatsas. El Paisin mukaan purkaus on aiheuttanut myös pieniä metsäpaloja.

Cumbre Vieja -vuori on purkautunut 1900-luvulla vuosina 1949 ja 1971.

Viranomaiset olivat varoittaneet ennakolta todennäköisestä tulivuorenpurkauksesta La Palmalla. Saarella on evakuoitu viikonloppuna liikuntarajoitteisia ihmisiä.

Kanariansaaret ovat suomalaistenkin turistien suosiossa. La Palma ei ole turistien keskeisiä kohteita Kanarialla.

Ulkoministeriöstä kerrottiin sunnuntai-iltana STT:lle, että ministeriön tiedossa on yksi suomalainen, joka on matkustusilmoituksen mukaan La Palmalla. Ministeriö kertoi lähettävänsä hänelle viestejä.

Uutista päivitetty Suomen ulkoministeriöllä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE