Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Tullin ennakkotilasto: Suomen tuonti ja vienti selvässä kasvussa

Tuotanto sujuu Uudenkaupungin autotehtaan kokoonpanolinjan lopputarkastuspisteellä.

Niin Suomen tuonti kuin vientikin ovat selvällä kasvu-uralla, selviää Tullin kesäkuun ennakkotilastosta.

Tavaraviennin arvo oli kesäkuussa lähes 5,1 miljardia euroa, mikä on kaksi prosenttia enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa.

Teollisuuskoneiden ja -laitteiden, metallien, kemianteollisuuden tuotteiden, sahatavaran ja henkilöautojen vienti kasvoi. Ranskaan vietiin lisäksi kaksi lentokonetta, joiden arvoksi tilastoitiin 62 miljoonaa euroa.

Alustoimitusten arvo laski jyrkästi viime vuodesta. Tämä johtuu siitä, että viime vuoden kesäkuussa Saksaan vietiin 481 miljoonan euron arvoinen laivatoimitus, mutta tänä vuonna toimitettiin vain yksi laiva. Kyprokselle toimitetun laivan arvo oli noin sata miljoonaa.

Tammi–kesäkuussa viennin arvo pomppasi 11 prosenttia viime vuotta korkeammaksi.

Tuonti kasvoi muun muassa malmien, tupakkatuotteiden ja metallien saralla.

Myös tuonnin arvo nousi kesäkuussa. Tavaraa tuotiin hieman yli 5,1 miljardin euron arvosta, mikä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa.

Lisää aiheesta

Kuljetusvälineiden tuonti kasvoi roimasti kesäkuussa, kun muun muassa Ranskasta tuotiin kaksi lentokonetta, arvoltaan noin 275 miljoonaa euroa yhteensä.

Tuonti kasvoi myös muun muassa malmien, tupakkatuotteiden ja metallien saralla. Tuonti laski jonkin verran kesäkuussa teollisuuden koneiden ja esimerkiksi öljyn osalta.

Tammi–kesäkuun tuonnin arvo kasvoi 13 prosenttia vuoden takaisesta.

Suomen vienti lähes kaikkiin tärkeimpiin kauppakumppanimaihin kasvoi.

Tullin mukaan Suomen vienti lähes kaikkiin tärkeimpiin kauppakumppanimaihin kasvoi kesäkuussa.

Lentokonekaupat Ranskaan syöksivät kasvukäyrän jyrkkään nousuun niin tuonnin kuin vienninkin puolella.

Tuonti Venäjältä, Kiinasta ja Saksasta oli Tullin mukana kesäkuussa pirteää, mutta Ruotsista, Alankomaista ja Yhdysvalloista tuonti hiipui.

Tammi–kesäkuussa vienti EU-maihin kasvoi yhdeksän prosenttia ja ulkokaupan vienti 14 prosenttia. Tuonti EU-maista nousi seitsemän prosenttia ja tuonti EU:n ulkopuolelta 24 prosenttia vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Juttua on täydennetty klo 10:35.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE