Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Tulos noin 1000-kertainen normaalista” – STUK tutkii outoa cesium-laskeumaa

Säteilyturvakeskus käyttää muun muassa tällaisia autoja säteilymittauksissaan.

Säteilyturvakeskus (STUK) kertoo havainneensa Helsingissä viime viikolla poikkeuksellisen paljon radioaktiivista cesium-137:ää.

– Viimeksi tätä suuruusluokkaa on havaittu keväällä ja kesällä Tshernobylin (ydinvoimalaonnettomuuden) jälkeen, kertoo STUKin Ympäristön säteilyvalvonta -osaston johtaja Tarja K. Ikäheimonen STT:lle.

Määrä ei kuitenkaan ollut STUKin mukaan niin suuri, että sillä olisi vaikutusta ihmisten terveyteen.

– Mittaustulos, 4 000 mikrobecquerelia kuutiometrissä ilmaa, on noin tuhatkertainen normaaliin verrattuna, Ikäheimonen kertoo tiedotteessa.

Määrä ei ole ollut niin suuri, että sillä olisi vaikutusta ihmisten terveyteen.

Hänen mukaansa pitoisuus on ollut tässä tapauksessa noin miljoonasosa pitoisuudesta, jonka takia ihmisten pitäisi suojautua.

Säännöllisesti havaittava cesium-137 on yleensä peräisin Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden laskeumasta. STUKin mukaan tällä kertaa cesiumia kuitenkin havaittiin sen verran paljon, ettei se voi olla siitä peräisin.

Lisää aiheesta

STUK selvittää asiaa.

Havainto tehtiin, kun Helsingin Roihupellossa sijaitsevaan hiukkaskerääjään kertyi poikkeuksellisen paljon radioaktiivista cesiumia 3.–4. maaliskuuta. Muiden paikkakuntien pitoisuutta vastaavalta ajalta ei ole vielä tutkittu.

STUKista muistutetaan, että hiukkaskerääjien näytteissä havaitaan keinotekoisia radioaktiivisia aineita säännöllisesti joka vuosi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE