Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Tulosilmoituksia useilta yrityksiltä: Finnair ja SSAB nousukiidossa – Fortumin, Telian ja Nordean liikevoitot pienenivät

Finnairin toisen kvartaalin tulos oli hyvässä nousukiidossa.

Monet yritykset ovat tehneet aamun kuluessa tulosilmoituksia.

Finnair tiedotti tehneensä kaikkien aikojen parhaan toisen kvartaalin tuloksensa lentojen kasvaneen kysynnän vuoksi. Toimitusjohtaja Pekka Vauramon mukaan matkustajakäyttöaste nousi ja matkalippujen hinnat pitivät hyvin pintansa.

Samoin odotettu rahdin kasvu toteutui. Matkustaja- ja rahtiliikenteen kysyntänäkymiin Finnairin päämarkkina-alueilla liittyy edelleen epävarmuutta.

Finnairin vertailukelpoinen liiketulos kasvoi 37,5 miljoonaan euroon huhti-kesäkuussa, kun tulos vuotta aiemmin oli 3,2 miljoonaa. Liikevaihto kasvoi 11,2 prosenttia vuoden takaisesta ja oli 633,4 miljoonaa euroa.

Alhainen vesivoimantuotanto puolestaan heikensi Fortumin liikevoittoa. Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto pieneni 109 miljoonaan huhti-kesäkuussa, kun tulos vuotta aiemmin oli 122 miljoonaa.

Yhtiön liikevaihto kasvoi yli kaksikymmentä prosenttia. Lisäki yhtiö kertoi, että uudet liiketoiminnat ja tutkimus nielivät varoja.

SSAB paransi – SRV:n liikevoitto puolestaan pieneni

Lisää aiheesta

Teräsyhtiö SSAB paransi tulostaan roimasti vuodentakaiseen verrattuna. Yhtiön tavoitteiden mukainen kasvu johtui tiedotteen mukaan pääosin korkeammista myyntihinnoista Euroopan ja Pohjois-Amerikan divisioonissa.

Myös korkeampi kapasiteetin käyttöaste ja toimitusten kasvu SSAB Special Steels -divisioonassa paransivat tulosta.

Yhtiön liikevoitto huhti-kesäkuussa oli euroissa 126 miljoonaa, kun vuotta aikaisemmin liikevoitto oli 62 miljoonaa. Myös liikevaihto kasvoi vuoden takaisesta noin 1,5 miljardista eurosta noin 1,8 miljardiin euroon.

Rakennusyhtiö SRV:n liikevoitto ilman kertaeriä puolestaan pieneni 2,8 miljoonaan euroon huhti-kesäkuussa, kun tulos vuotta aiemmin oli 4,1 miljoonaa. Yhtiön liikevaihto kuitenkin kasvoi.

Yhtiön mukaan tulokseen vaikuttivat muun muassa rakennushankkeiden kustannusten nousu.

SRV:n Venäjän sisar- ja osakkuusyhtiöt vaihtoivat ruplan toimintavaluutakseen viime vuonna, ja se on altistanut SRV:n aiempaa enemmän ruplan kurssivaihtelulle, yhtiö tiedottaa.

Telian liikevaihto pieneni runsaat kuusi prosenttia.

Teleoperaattori Telian liikevoitto ilman kertaeriä pieneni 387 miljoonaan euroon huhti-kesäkuussa, kun tulos vuotta aiemmin oli 465 miljoonaa.

Yhtiön liikevaihto pieneni runsaat kuusi prosenttia.

Ruotsissa yhtiö sanoo kamppailevansa esimerkiksi lupa-asioiden kanssa kotitalouksien valokuitumarkkinoilla.

Yhtiö uskoo, että Suomen markkinoilla toimiva Telia Finland saavuttaa parhaan kasvunsa tulevina vuosina. Telia osti miesten jääkiekkoliigan televisiointioikeudet Sanomaltaja Nelonen Medialta keväällä.

Nordean liikevoitto pieneni, tulos kuitenkin yli miljardin.

Finanssikonserni Nordean liikevoitto ilman kertaeriä pieneni 1 010 miljoonaan huhti-kesäkuussa, kun tulos vuotta aiemmin oli 1 072 miljoonaa. Yhtiö teki siis tuloksen pienenemisestä huolimatta yli miljardin voittoa.

Yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan, että yksinkertaistamishanke ja muutosohjelma etenivät neljänneksen aikana vauhdikkaasti, mikä kasvatti kuluja. Konsernijohtaja Casper von Koskull kertoo tiedotteessa, että luottojen laatu oli vakaa ja Nordea odottaa luottotappioiden pysyvän tulevina neljänneksinä pitkän aikavälin keskiarvon alapuolella.

Von Koskull kertoo, että yhtiö seuraa tarkasti erityisesti Ruotsin, Norjan ja Tanskan kiinteistömarkkinoita, missä hintataso on yhtiön mukaan joillakin alueilla kestämätön.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE