tuntematonsotilas
kaisaniemi
Juhannustupla

Tuntematon toinen

Kuva: Jonne Renvall
Laura Halonen on yksi Nätyn Hipsterit-esityksen toteuttavista näyttelijäopiskelijoista.
Näty, Teatterimonttu
Hipsterit

Dramaturgi-ohjaaja: Pauliina Hulkko Visuaalinen suunnittelu Pauliina Hulkko ja työryhmä Esityksessä käytettävät tekstit Tor-Björn ja Vilja Hägglund, Jonimatti Joutsijärvi, Eeva-Liisa Manner ja työryhmä Valot: Samuli Hytönen Ääni Nuutti Vapaavuori Puvut, maskit ja tarpeisto Tiina Helin Esiintyjät Antti Autio, Laura Halonen, Markus Lappalainen, Ella Mettänen, Antti Tiensuu, Hegy Tuusvuori (Näty V) ja Tommi Laine

Lähdimme Tampereen yliopiston Teatterimontusta huojentuneina. Oli oikeastaan nähty oikein hyvä esitys. ”Hipsterit” on lepoa ja leikkiä tarjoava taideteos, joka myöntää katsojille täydet oikeudet oman mielikuvituksen käyttämiseen.

Paluumatkan huojentuneisuus johtui menomatkan huolestuneisuudesta. Nätyn henkilökunta vaihtui melkein kokonaan, kun professori Yrjö Juhani Renvall jäi pari vuotta sitten eläkkeelle. Sen jälkeen Näty on näyttänyt uusia taitojaan julkisesti vasta tässä vuodenvaihteessa. Ensin lehtori Mikko Kanninen teki journalistista dokumenttiteatteria 80-luvun tiedotusopillista kaavaa noudattaen.

Nyt on vuorossa professori Pauliina Hulkon ohjaustyö, joka kuulemma osallistuttaa yleisöä. Tuoko Hulkko siis puolestaan Nätyyn 90-luvulta tutun ”aktivoivan” teatterin. Toisin sanoen: pannaanko Näty pilalle? Syrjäyttääkö tieto ja manipulaatio leikin ja taiteen? Tehdäänkö teatterista uusi viestintäkanava?

Tahdikas teatteri lohduttaa

”Hipstereitä” tuntuu luontevalta kutsua ”harjoitukseksi”, vaikka se on isoja riskejä ottanut ja voittanut, huolellisesti tehty näyttämöteos. On siis parasta sopia, että se on teos, jossa harjoitellaan muutamia tärkeitä asioita.

Nätyn uutuutta ei tee mieli luonnehtia ”osallistavaksi”, vaikka yleisö osallistuu toimintaan. Vanha nimi ei käy, koska katsomon ihmisiä ei oleteta osallistumattomiksi tai passiivisiksi. Muutaman elämää parantavan asian harjoitteleminen onnistuu, koska yleisöstä ei oleteta yhtään mitään. Katsoja on tuntematon olio, joka saa leikkiä näyttelijöiden kanssa, jos haluaa. Se, joka leikkiin ryhtyy, pääsee jollakin – joskus melko hassulla – tavalla mukaan tuntemattoman kunnioittamisen harjoitteluun.

Harjoittelu koskee toisen kanssa olemista ja oman itsen kanssa olemista. Tärkeintä on, että ei tungetella. Toinen saa säilyttää ulkopuolisuutensa, jos niin haluaa, mutta tulee silti hyväksytyksi. Hipsterimäinen hyväksyntä ja seurustelun vapaaehtoisuus tekevät esityksestä erinomaista terapiaa.

Lavalla on tänä keväänä valmistuvia nätyläisiä. Heidän työnsä on monitasoista ja silti varmaotteista. Näyttelijä on samalla kertaa pelleilevä ja pelleilemätön. Pelleilevässä näyttelijässä on vakava ja vakavassa pelleilevä puolensa. Tuntemattomien katsojien kanssa leikkiessään näyttelijät voivat opetella näkemään tuntemattoman myös tutussa vastanäyttelijässään ja opettaa katsojiaan huomaamaan, että kuka tahansa on tuntematon. Tämä on tärkeää. Elämä nimittäin on elämisen arvoista vain, jos kunnioitamme tuntematonta. Hipsteriteatteri on hyvä tuntemattoman kunnioittamisen harjoittelupaikka.

Hipsterinäytelmässä ei ole valmiiksi viritettyä draaman kaarta. Teos koostuu maltillisista tapahtumista ja välillä rinnakkain esiintyvistä osioista. Hitaus ja hajanaisuus olisi voinut tuoda tylsyyttä siinä missä intiimi näyttelijäntyön oli vaarassa aiheuttaa kiusaantuneisuutta. Uhkat eivät toteutuneet. Herttaiset näyttelijät ja verkkaiset tapahtumat antoivat rauhaa ja hyvää mieltä, jonka vallassa katsoja hahmotti eri materiaalit omalatuiseksi hipsterikokonaisuudeksi ja tunsi, että muut tekivät samoin.

Uusi hipsteri uskaltaa

Näyttelijät tarjoilivat pieniä etymologioita sanalle ”hipsteri”. Taustalla on englannin ”hip”, lantio. Bostonin mustat käyttivät kaupungilla 40-luvulla kävellessään lantioitaan valtaisan hämmästyttävällä tavalla. Kateelliset keskiluokkaiset valkoiset katsoivat nenät vihreinä ja yrittivät matkia mustia, ryhtyä ”hipstereiksi”.  Hipsterin alkuperässä on siis jotakin hieman noloa. Hipsteri ihaili tuntematonta ja matki hatarasti tämän käytöstä.

Näty korostaa, että hipsterillä on paljon vanhemmat juuret. Ne ulottuvat aina muinaiseen Hippopotamukseen, josta Eeva-Liisa Manner kertoo lyhytproosateoksessaan ”Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja muita harjoituksia” (1957).
Manner kertoo, miten Eno perusti maailman, loi hyrrällään linnut ja valon, värit ja musiikin. Mutta uuden hipsterin eksistentiaalinen syntypaikka muuttui päästämättömän julmaksi. Toisessa luomiskertomuksessa syntyi ensin aika, sitten ruumis, ääni ja varjo sekä niiden jälkeen äiti ja isä ja perheriita ja lopulta kissa Samuel Job Johansson. Kuumuus aineellistui Jobin ympärillä tapiireiksi, sarvikuonoiksi ja virtahevoksi, mutta tapahtumien hautautui kauhuun. Kissa kohtasi pahan. Poika löysi kissan raadon, alkoi oksentaa ja oksentaa vielä tänäkin päivänä.

Mannerin alkusoitto tulee vasta vähän ennen Nätyn loppusoittoa. Siinä esihipsteri on vanginnut itsensä torniin, koska ihmiset eivät tee muuta kuin lisääntyvät, syövät ja sotivat. Lopussa soi Pekka Strengin ”Sisältäni portin löysin” (1970).

Päättelemme, että uusi hipsteri ei nolostele. Hän tulee ulos tornistaan, koska ei voi olla varma, miten muut elävät. Ehkä löytyy joitakuita, jotka tekevät muuta kuin sotivat, syövät ja alistuvat manipulaation kohteiksi. Jos löytyy, niin heidän kanssaan on hyvä hassutella.

Pertti Julkunen

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Professori puolueloikkareista: Tulevaisuus yleensä kehno – Edes Soini ei voi taata menestystä

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Äänestyskäyttäytymistä pitkään tutkinut professori Heikki Paloheimo kertoo, ettei uuteen puolueeseen loikannut valovoimainen johtajakaan aina kykene pelastamaan loikkareita kehnolta tulevaisuudelta. Timo Soini kuuluu itsekin loikkareihin.

 

– Loikkareiden tulevaisuus on puoluehajaannuksissa yleensä huono, muistuttaa professori Heikki Paloheimo tuoreessa Facebook-päivityksessään.

– SDP:n puoluehajaannuksessa 1950-luvun lopulla puolueesta eronnut oppositio sai vuoden 1962 eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain kaksi kansanedustajaa. Kun SMP hajosi vuoden 1972 eduskuntavaalien jälkeen, loikkarit (SKYP) saivat seuraavissa eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain yhden kansanedustajan, Paloheimo sanoo.

– Edes se, että puoluehajaannuksessa loikkareiden joukossa on puolueen valovoimainen johtaja, ei takaa loikkaripuolueelle menestystä. Itävallassa Jörg Haiderin johtama maahanmuuttovastainen ja EU-kriittinen Vapauspuolue (FPÖ) nousi vuoden 1999 vaaleissa maansa toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja pääsi hallitukseen.

– Vaikka puolueen kannatus seuraavissa vaaleissa putosi alle puolueen edellisistä vaaleista, puolue jatkoi hallituksessa vielä seuraavalla vaalikaudella. Sitten puolue hajosi, kun sen sisälle kasvoi ja nousi enemmistöksi vielä Haiderin linjaa radikaalimmin kansallismielinen ryhmittymä.

– Siinä vaiheessa Jörg Haider ja moni muu FPÖ:n johtoon kuulunut henkilö perusti uuden puolueen, Itävallan tulevaisuuden allianssi (BZÖ). Se ei kuitenkaan vaaleissa menestynyt yhtä hyvin kuin FPÖ. Vuoden 2013 kansallisneuvoston vaaleissa BZÖ ei saanut kansanedustuslaitokseen enää yhtään kansanedustajaa, Paloheimo muistuttaa.

Helsingin Sanomien tänään julkaisemassa kannatusmittauksessa Uusi vaihtoehto sai vähän suuremman ja perussuomalaiset vähän pienemmän kannatuksen YLE:n mittaukseen verrattuna. Siinäkin Uuden vaihtoehdon kannatus jäi kuitenkin Perussuomalaisten kannatusta pienemmäksi. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että halla-aholaisten suosio on suurempi kuin soinilaisten, niin kuin Helsingin Sanomat painetun lehden otsikossaan väittää, Paloheimo kommentoi.

Kommentti: Missä vaiheessa sunnuntaina, Juha Sipilä? – hallituskriisin ratkaisun yksityiskohdat hämärän peitossa

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Juha Sipilän (kesk.) uuden hallituksen syntyminen, korjataan Sipilän hallituksen jatkaminen, oli prosessi, joka jättää paljon poliittisten päiväkirjojen, muistelmien ja historiakirjojen selvitettäväksi. Prosessi ei ollut kaunis. Demokratian kannalta voi tietysti nähdä hyvääkin, että poliittinen peli tulee läpinäkyväksi, mutta kansalaisten demokraattiseen osallistumiseen vaikutus lienee miinusmerkkinen.

Moni asia on yhä selvittämättä. Kuka oli keskeinen vaikuttaja Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän syntymisessä? Milloin ryhmän synty tiedettiin? Mitä kukin poliittinen toimija tai asiantuntija ajatteli hallituksen hajottamisesta tai jatkamisesta? Miten keskusta ja kokoomus taipuivat siihen, että nyt jo yhden jäsenen loikan jälkeen 19 kansanedustajalla revitään hallituksessa viisi ministerin paikkaa?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuli julki Kainuun Sanomissa aprikoiden, että pääministeri Juha Sipilä olisi voinut kaikesta huolimatta jättää hallituksen eronpyynnön. ”Taisin olla vähän sitäkin mieltä”, Niinistö sanoitti pehmeästi sivallustaan. Tätä valtiosääntöasiantuntijoiden kanssa rupatellut Sipilä ei siis kuitenkaan tehnyt. Hallitus jatkoi.

Oli asiantuntijoita, jotka olivat toistakin mieltä. Yleisen oikeustieteen professori Panu Minkkinen lausui STT:lle 13.6., ettei hallitusta voi enää hyvällä tahdollakaan pitää samana kuin aiemmin. Valtiotieteen professori Göran Djupsund katsoi TT:n haastattelussa, että hallituksen legitimiteetti on kyseenalainen, koska ministerit eivät edusta enää puoluetta, josta heidät valittiin hallitukseen.

Kriisikokoksen paikka.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Sipilä sanoi eduskunnan täysistunnossa tiedonannossaan hallituksen parlamentaarisen pohjan muuttumisesta seuraavasti: ”Mutta että syntyisi uusi ryhmä ja vielä näin iso ryhmä, niin tällaista keskustelua ei ole käyty. Sellaisesta en ole kuullut mitään ennen tuota viikonloppua. Sunnuntai-iltana kuulin ensimmäisen kerran jotakin mietintää olevan, maanantaina, sen jälkeen kun päätös tehtiin, että arvoeromme on kasvanut liian suureksi, nuo vaihtoehdosta keskustelut alkoivat voimistua.”

Sipilän esikunnasta on vahvistettu STT:lle, että pääministeri keskusteli valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidénin ja oikeusministeriön asiantuntijoiden kanssa sunnuntaina. Hidénin mukaan Sipilän kanssa selvitettiin käytännössä vain toteutuneen kaltaista hallitusvaihtoehtoa.

– Minun tehtäväni ei ollut silloin ja ei ole nyt jälkeenpäin yrittää miettiä, mikä keskustelun tarkoitus oli. Se oli kyselyä yhden mahdollisuuden varalta, Hidén sanoi STT:lle.

Demokraatti yritti kysyä niin Hidéniltä kuin Sipilältä, mihin aikaan sunnuntaina keskustelut käytiin. Ei vastausta. Jos Sipilä kuuli sunnuntai-iltana ”jotain mietintää isosta ja vielä näin isosta ryhmästä”, hänen on täytynyt tarttua oljenkorteen nopeasti ja suurella tarmolla.

Tänään tämä oljenkorsi on sen varassa, ettei Jussi Halla-aho onnistu puhumaan Kike Elomaan lisäksi juuri muita sinisiä takaisin perussuomalaisiin. Jos onnistuu, Suomi 100 -vuosi jatkuu entistä levottomampana.

Jos voi arvata, Sinisen tulevaisuuden juhannuslomille lähtö saattaa myöhästyä jonkin verran. Se on kriisikokouksen paikka, rivit on saatava suoriksi. RKP:n ja KD:n kansanedustajat sen sijaan ovat jo junassa kohti pohjoista.

Keskustelua aiheesta

Kaikkonen: Yle-verosta oikeudenmukainen ratkaisu

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Noin 400 000 pienituloisimmalta suomalaiselta poistuu Yle-vero kokonaan. Pienituloisimpien suomalaisten verot pienenevät ratkaisun seurauksena noin 70 – 143 euroa vuodessa.

Vastaavasti Yle-vero nousee noin 20 euroa vuodessa niillä suomalaisilla, joiden vuositulot ylittävät 20 000 euroa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää ratkaisua oikeudenmukaisena.

– Esitän Keskustan eduskuntaryhmän puolesta kiitoksen siitä, että kaikkien puolueiden kesken päästiin ratkaisuun, vaikka se ei ollut helpon työn tulos, Kaikkonen sanoo.

– On tärkeää, että parannuksia heikompiosaisten tilanteeseen jatketaan, mikäli se talouden puitteissa suinkin on mahdollista, hän jatkaa.

Paatero: Lisää inhimillisyyttä turvapaikkapolitiikkaan – ”Kentältä kuuluu huolestuttavaa viestiä”

Kuva: Jari Soini
Kansanedustaja, entinen kehitys- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero kertoi eilen pyrkivänsä SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

SDP:n presidenttiehdokkuutta tavoitteleva ex-kehitysministeri, kansanedustaja Sirpa Paatero pitää positiivisena valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) linjausta kasvattaa kiintiöpakolaismäärää 300:lla.

Paateron mukaan suunta olisi oikea kasvattaa määrää nimenomaan kiintiöpakolaisissa, jotka ovat käytännössä kaikkein eniten hädänalaisessa asemassa olevia.

– Kun vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden suuren määrän jälkeen on päästy enemmän normaalitilanteeseen, on aika pohtia Suomen turvapaikkapolitiikkaa uudella tavalla rauhassa ja pitkäjänteisesti. Tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä ja ymmärtämystä erilaisia tilanteita kohtaan.

Paateron mukaan on huolestuttavaa, millaista viestiä kuuluu kentältä eli turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevien taholta.

– Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta. Perheiden yhdistämisen vaikeus aiheuttaa surullisia tilanteita, eri ihmisryhmät ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa ja lasten oikeudet eivät läheskään aina toteudu. Yksittäisen ihmisen kohdalla nämä aiheuttavat suuria tragedioita ja ongelmiin olisi nyt pureuduttava.

– Erityisesti perheenyhdistämisen mahdollisuuteen tulisi kiinnittää huomiota. On selvää, että integroituminen uuteen kotimaahan on vaikeaa jos turvapaikan saaneella on jatkuva huoli omasta perheestä ja käytännöt perheenyhdistymisten osalta eivät ole selkeitä.

Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta.

Paatero on huolissaan myös siitä, millaisen asenneilmapiirin jotkin poliittisessa keskustelussa esiin tuodut mielipiteet luovat.

– Suomalaiset ovat empatiakykyisiä ja auttamishaluisia ihmisiä. On väärin, että lainsäädännön tasolta annetaan viestiä kansalaisille, että heidän kokemuksensa oikeudenmukaisesta pakolaispolitiikasta esimerkiksi perheenyhdistämisten suhteen on jotenkin väärä.

Mitä järkeä? – Jäätteenmäki havittelee EU:n lääkevirastoa Ranskaan, vaikka Suomikin siitä kilpailee

- Euroopan lääkevirasto pitää siirtää Suomen sijasta Ranskaan, vaatii europarlamentaarikko, entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.).

Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki (kesk.) siirtäisi EU:n lääkeviraston Ranskan Strasbourgiin. Näin siitä huolimatta, että Suomikin tavoittelee samaa virastoa tänne. Virasto vapautuu aikanaan briteiltä, kun nämä eroavat EU:sta. Usea muukin maa, mm. rakas naapurimme Ruotsi, havittelee samaa virastoa.

Jäätteenmäen vaa’assa ei paina edes, että lääkeviraston saaminen Suomeen on maamme keskustavetoisen hallituksen virallinen tavoite. Asiasta uutisoi maaliskuussa mm. Yle. Suomen pitäisi siis hänen mukaansa luopua virallisesta tavoitteestaan Ranskan hyväksi.

Jäätteenmäki perustelee tiedotteessaan kantaansa mm. raskaaksi käyvällä kahden istuntopaikan menettelyllä. Europarlamentikot joutuvat reissaamaan kahden istuntopaikan Brysselin ja Strasbourgin välillä.

Istuntopaikasta luopumisen vastineeksi Jäätteenmäki tarjoaa Strasbourgille lääkevirastoa.

– Lääkevirastosta ei pidä luoda uutta kiistaa jäsenmaiden välille. Päinvastoin, viraston siirrolla voidaan ratkaista yksi unionin uskottavuutta kaivertava ongelma: Euroopan parlamentin kaksi istuntopaikkaa, sanoo Jäätteenmäki ja lähettää terveisensä Brysselissä parhaillaan kokoontuville päämiehille.

Säästöjä toisesta istuntopaikasta luopumisesta on laskettu tulevan 180 miljoonaa euroa vuosittain.

– Ajankäytöllisesti tehoton ja ympäristöä kuormittava rekka- ja junaralli Brysselin ja Strasbourgin välillä loppuisi. Lääkevirasto saisi vastaavasti hyvät toimitilat parlamentin Strasbourgin-rakennuksista, Jäätteenmäki sanoo tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Euroopan parlamentin jäsenistä kolme neljäsosaa tukee yhden istuntopaikan käytäntöä.

– Päätös ei ole meidän europarlamentaarikkojen käsissä. Istuntopaikan lakkauttaminen edellyttää perussopimusmuutosta sekä yksimielisyyttä jäsenmaiden neuvostossa, Jäätteenmäki harmittelee.