Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Tuntuu siltä, että mitään keinoja ei hyväksytä” – Teollisuusliiton Aalto tuskastui hallituksen logiikkaan: “Nyt olemmekin liian aikaisessa painostustoimiemme kanssa”

Teollisuusliiton painostustoimet laajenevat. Ensi viikolla lakkoja on muun muassa sahoilla ja vaneritehtailla torstaista lauantaihin.

Teollisuusliitto reagoi odotetun järein asein Juha Sipilän (kesk.) hallituksen jääräpäiseen haluun ajaa irtisanomishanketta eteenpäin. Liiton hallitus päätti perjantaina, että noin 7 000 puutuote- ja erityisaloilla työskentelevää teollisuusliittolaista on kolmen päivän lakossa ensi torstaista lähtien. Lakko koskettaa noin 90 yritystä, esimerkiksi sahoja ja vaneritehtaita.

Marja Luumi

Demokraatti

– Tilanne on valitettava, että joudumme menemään näpin pitkälle. Mutta niin kauan kuin maan hallitus ajaa irtisanomisuojan heikennystä, Teollisuusliitto jatkaa toimia, puheenjohtaja Riku Aalto perustelee.

Hän arvioi, että Teollisuusliiton toimet eivät jää ainoiksi, jos hallitus ei ota paineita kuuleviin korviinsa.

Jos ensi viikon painostustoimet eivät tehoa, Teollisuusliitolla on jo valmiit päätökset olemassa, mitä tapahtuu kemian- ja teknologiateollisuuden sektoreilla. Painostustoimiin on varauduttu ensi viikosta eteenpäin vielä kolmeksi viikoksi – eli niille haminoille, kun hallituksen pitäisi antaa irtisanomislakiesityksensä eduskunnalle.

Aalto korostaa, että ainoa keino välttää työtaistelujen jatkuminen eri rintamilla on irtisanomishankkeen vetäminen kokonaan pois.

– Tällä hetkellä on pattitilanne. Ay-liike on yrittänyt käynnistää neuvotteluja hallituksen kanssa, mutta hallitus on ilmoittanut jatkuvasti, ettei käy.

“Jos reagoimme, se ei ole mitään puoluepolitiikkaa.”

Lisää aiheesta

Erityisesti hallituspuolueiden riveistä on kuulunut narinaa luottamusäänestyksen jälkeen, että ay-liike taistelee eduskuntaa vastaan. Aallolla on täysin eri näkökanta, ketä vastaan mieltä osoitetaan. Ja sitä paitsi hallituksen esitystä ei ole vielä edes annettu.

Hän muistuttaa, mitä tapahtui, kun eduskunnan enemmistö siunasi lain niin sanotusta aktiivimallista helmikuun alussa.

– Silloin ay-liike sai kuulla, että olemme myöhässä vaikutuskeinojemme kanssa. Nyt kun yritämme vaikuttaa etukäteen, olemmekin liian aikaisessa. Tuntuu siltä, että mitään keinoja ei hyväksytä, Aalto kummeksuu.

Hän myös kieltää suoralta kädeltä, että irtisanomissuojan heikentämisen vastustamisessa olisi kyse puoluepolitiikasta.

– Emme käy kenenkään vaalikampanjaa vaan pidämme huolta jäsentemme eduista. He ovat vihaisia ja pettyneitä maan hallituksen toimiin. Jos reagoimme siihen, se ei ole mitään puoluepolitiikkaa.

Aalto painottaa, että avaimet ratkaista tilanne ovat hallituksen käsissä.

– Jos lakihanke vedetään pois, lakot ja lakkoaikeet loppuvat saman tien. Tämä on viesti hallitukselle: ay-liike on tosissaan.

“Meille on tärkeää, että osapuoli on liiton luottamusmies.”

Puheenjohtaja Aalto korostaa, että Teollisuusliitto on valmis arvioimaan pienten yritysten tilannetta puhtaalta pöydältä, jos hallitus perääntyy hankkeessaan.

Aallon mukaan kiistellyn työaikalain muutosten avaaminen uudelleen voisi olla yksi ratkaisu, kun on kyse istumisesta neuvottelemaan puhtaalta pöydältä. Pääministeri Sipilä nosti työaikalain aikoinaan vaihtoehdoksi irtisanomissuojan heikentämiselle.

– Emme sulje sitä pois, mutta on eri asia, mitä sillä tarkoitetaan. Näyttää siltä, että osa puhuu aidasta ja osa aidanseipäästä, Aalto muotoilee.

Hänelle ei ole toistaiseksi selvinnyt tarkkaan, mitä Sipilä tai valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) tarkoittavat työaikalain muutoksilla.

Orpo tuntuu olevan Suomen Yrittäjien linjoilla, kun hän haluaa liittoon kuulumattomalle luottamusvaltuutetulle oikeuden sopia työpaikan asioista. Teollisuusliitolle tämä ei Aallon mukaan käy.

– Yksi keskeinen asia liittyen työaikalakiin on se, ketkä voivat sopia työajoista pienissä yrityksissä. Meille on tärkeää, että osapuoli on liiton luottamusmies.

Hän arvioi, että tämä tulee aiheuttamaan edelleenkin erimielisyyksiä.

“Emme riko mitään sopimusta.”

Toinen Teollisuusliiton tämänpäiväinen päätös, irtisanoutuminen työajan 24 tunnin pidennyksestä viidellä sopimusalalla, sai heti työnantajapuolen, erityisesti Teknologiateollisuuden, takajaloilleen.

Lisätyö päättyy vuoden 2020 alussa yli 100 000 työntekijällä.

– Emme riko mitään sopimusta – emmekä näin ollen myöskään kilpailukykysopimusta – kun irtisanoimme näillä aloilla allekirjoituspöytäkirjan, Aalto korostaa.

Varapuheenjohtaja Turja Lehtonen toteaa, että irtisanoutuminen työajan pidennyksestä on suora viesti myös pääministeri Sipilälle.

– Hän oli ay-liikkeen kanssa samassa pöydässä tekemässä kiky-ratkaisua, mutta on omilla toimillaan pettänyt ay-liikkeen. Onko meillä mitään tarvetta silloin pitää sopimuksista kiinni, Lehtonen huomauttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE