Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuomas Kurttila, keilasitteko Mikko Salmen kanssa toisenne?

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila sai SDP:n Lahden puoluekokouksen tasaisessa puoluesihteerivaalissa 85 ääntä. Hän jäi neljänneksi.

Tuloksesta huolimatta Kurttila sanoo olevansa hyvillä mielin.

– Koko tämä vaali ja keskustelut puoluekokousedustajien kanssa ovat olleet erittäin hienoja, myös vakavahenkisiä. Täytyy sanoa, että tuloslajissa myös tulos on aivan kohtuullinen.

Toiselle kierrokselle puoluesihteerikisassa etenivät Antton Rönnholm (179 ääntä) ja Hanna Kuntsi (135 ääntä). Mikko Salmi sai 89 ääntä.

Sekä Mikko Salmi että Tuomas Kurttila ovat oululaislähtöisiä teologian maistereita. Keilasitteko Salmen kanssa toinen toisenne?

– Sitä on vaikea arvioida. Ajattelen niin, että puoluekokousedustajat ovat hyvin itsellisiä, hyvin vastuullisia ja vakaita, joten heidän ajatusmaailmaan ei ehkä parane mennä tarkemmin.

Tuomas Kurttila keskittyy nyt lapsiasiavaltuutetun työhönsä. Kiinnostaako tulevaisuudessa esimerkiksi kansanedustajaehdokkuus?

– Sitä ei parane tänään alkaa pohtimaan. Se on sitten myöhempien aikojen kysymys, hän vastaa.

Puoluesihteerivaalin jälkeen Kurttila pitäytyy heti lapsiasiavaltuutetun roolissaan eikä lähde tarkemmin arvioimaan esimerkiksi Antti Rinteen uudelleenvalintaa.

– Näen, että meillä kaikissa puolueissa, kaikkien eduskuntaryhmien puolueissa on varmasti johtoa, joille lapsiasiat, perhekysymykset ovat aidosti tärkeitä. Nimenomaisesti niillä mittareilla toki itse arvioin, kuinka puolueet näitä asioita vievät eteenpäin, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE