D-analyysit

Tuomio: elinkautinen velkavankeus – v-tuttaahan sellainen epäoikeudenmukaisuus tietysti, vaikka kyse onkin vain rahasta

Istock
Kolumnit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Istock
Kolumnit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Istock
Kolumnit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Pahoittelen, tämä teksti on kirjoitettu täysin omasta asiastani ja puhtaan subjektiivisesta näkökulmasta, mutta sellaista se on, kun ihminen on kriisissä – eipä siinä paljon muuta tajuntaan mahdu kuin yksi asia.

Miltä ihmisestä tuntuu, kun joutuu kafkamaiseen prosessiin, jossa terveen järjen rajat, kohtuullisuus, kaikenlainen tolkku ja inhimillisyys ovat täysin sivuseikkoja sen rinnalla, että kukin viranomainen ja asianosainen ainoastaan tuijottaa asiaa omasta avaimenreiästään ja pyrkii pelastamaan oman nahkansa?

Miltä tuntuu, kun kaikki maallinen elämä viedään sen takia, että olet yrittänyt hoitaa yhteisiä asioita?

Sitä on kovasti haluttu tietää, varsinkin median taholta. No, siitä saa käsityksen tosiaan lukemalla vaikka Kafkaa. Itse en ole koskaan varsinaisesti ollut mikään herkkä mimosa tai tunteiden tulkki, mutta v-tuttaahan sellainen epäoikeudenmukaisuus tietysti, vaikka kyse onkin vain rahasta.

Kyse on kansainvälisestä, rajat ylittävästä rikollisuudesta, joka kuuluisi ilmiselvästi keskusrikospoliisin tutkittavaksi.

Jos joku ei tiedä, niin olin siis varsin kuuluisaksi kohonneen autokaupan hallituksessa Hämeenlinnan kaupungin edustajana kahden vuoden ajan. Sen varmaan lähes jokainen tietää, että Sunny Car Center meni kuninkaallisesti persiilleen, kuusi miljoonaa euroa katosi kuin tuhka tuuleen ja yrittäjä häipyi Floridaan.

Julkisselvittäjä ja käräjäoikeus katsoivat, että kätevimmin maksumies löytyy hallituksen rivijäsenestä, joka ei jollain tuntemattomaksi jääneellä keinolla estänyt miljonääriliikemiehiä ja vakuutusyhtiön toimitusjohtajaa sijoittamasta rahojaan kummallisiin ulkomaisiin rahoitusvirityksiin.

Maksettavaa minulla rapsahti vaatimattomasti vain vajaat puoli miljoonaa euroa, koska käräjäoikeuden mukaan ”yksityishenkilön huolimattomuudesta aiheutunut vahinko ei saa raunioittaa henkilön tai tämän perheen taloutta”. Tuomioistuimissa on ilmeisesti hieman erilainen tulotaso kuin viestintäalalla…

Summa summarum, jouduin siis joka tapauksessa rikoksen uhriksi (joko huijaukset olivat järjestäytynyttä kansainvälistä rikollisuutta, mihin kaikki näyttö viittaa tai sitten rahat ovat Markku Ritaluoman mukana Floridassa, mihin kaikki uskovat), mutta poliisi ei ole laittanut oikeastaan kortta ristiin tutkiakseen asiaa.

Kysyin tutkinnanjohtajalta, että miksi? Kyse on kansainvälisestä, rajat ylittävästä rikollisuudesta, joka kuuluisi ilmiselvästi keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Vastaus: ”KRP ei ole ollut kiinnostunut ottamaan tätä.”

Ok. Viranomaiset voivat siis valita, mitkä työt ovat kiinnostavia ja mitkä eivät? Samalla tavalla kuin tuomioistuimet voivat näköjään pahemmin perustelematta jättää huomiotta näytön ja todistajat, mitkä eivät tue tuomiota. Kontrolloimaton valta tuottaa varsin erikoisia lopputuloksia, kuten esimerkiksi siviilioikeuden emeritusprofessori Erkki Aurejärvi on useasti oikeuslaitostamme kritisoinut.

Moni nurkkaan ajettu ei ole tietysti enää kertomassa tarinaansa.

Mutta takaisin asiaan. Miten ihminen selviää, kun häntä kohtaa silmitön epäoikeudenmukaisuus, ainakin omasta näkökulmastaan?

Olen saanut paljon neuvoja ja tukea ihmisiltä ympäri Suomen, jotka ovat joutuneet esimerkiksi puolisoidensa tai liikekumppaniensa petosten uhreiksi. Jokaisella on oma, uniikki tarinansa: yksi on paennut psykiatrisen osaston kautta vuodeksi metsään, rakentamaan elämäänsä pienten arkirutiinien kautta pala palalta uudestaan. Toinen on turvautunut lääkkeisiin ja terapiaan. Moni nurkkaan ajettu ei ole tietysti enää kertomassa tarinaansa.

Ajattelinkin alkaa opiskelemaan oikeustieteitä.

Yksi yhteinen positiivinen piirre näissä kriiseissä tuntuu olevan: ne paljastavat ihmisille, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ihmisille, eli terveys, lapset, läheiset, liikunta, luonto ja uni. Negatiivinen puoli on, että syviin kriiseihin joutuneet ihmiset ani harvoin enää luottavat yhteiskuntaan tai sen instituutioihin. Siperia on opettanut, että sieltä suunnasta ei ymmärrystä, armoa tai uusia mahdollisuuksia rikosten uhreille suoda.

Itse kuvittelen ohittaneeni jo pidemmän aikaa sitten rajan, jossa julkisuudella tai asiasta tietämättömien ihmisten ajatuksilla olisi vaikutusta elämääni – nyt kamppailen sen kanssa, että pystyisin luottamaan Suomeen ja ymmärtämään, kuinka näin nyrjähtäneitä päätöksiä, mitä viime aikoina myös esimerkiksi erinäisiin väkivalta- ja seksirikoksiin liittyen oikeuslaitoksesta voi ylipäätään putkahtaa ulos.

Ajattelinkin alkaa opiskelemaan oikeustieteitä ja katsoa, missä vaiheessa sieluni muuttuu niin mustaksi ja turtuneeksi, mitä se useilla juristeilla on.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 7 Demokraatti
VUODEN VALTUUTETTU - Minna Räsänen vei pisimmän korren
MINÄ-MINÄ-ERO! - Sipilä otti ja lähti
NORJA - Hoitotyön onnela
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Johannes Ijäs

Nyt otetaan perustuslaista mittaa – tässä jutussa Annika Lapintie, Tapani Tölli, Ben Zyskowicz, Ilkka Kantola ja Juha Rehula kertovat, täytyykö jonkin muuttua perustuslakivaliokunnan työssä
26.3.2019

Luetuimmat


Uusimmat