Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Tuomioja: ”Ei voi pitää perusteltuna, että yksikään maa tähtäisi tietoisesti syntyvyyden lisäämisen kautta väestömääränsä kasvattamiseen”

SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja.

Entisen ulkoministerin, pitkäaikainen kansanedustajan Erkki Tuomiojan (sd.) tuoreella kirjalla on pateettinen nimi Tulevaisuuden varjossa – Selviääkö ihmiskunta? (Tammi).

Johannes Ijäs

Demokraatti

Tuomiojan käsittelemät asiatkin ovat isoja ja vakavia. Päivänpolitiikassa liikutaan vähän, nyt katsotaan isoa kuvaa.

Tuomioja pohtii laajasti niin ympäristöasioita, historiaa menneisyydenhallinnan näkökulmasta, isoja megatrendejä tekoälystä väestönkasvuun, ulkopolitiikkaa ja kansainvälistä sääntöpohjaista yhteistyötä sekä tulonjakoon ja eriarvoisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Tuomioja itse luonnehtii tekstiään varsin osuvasti esseenomaiseksi kommentoinniksi, jossa tarkoitus on käydä maailman tilannetta läpi. Tästä on kyse.

”Suomessa se koetaan vaikeana asiana, joka mieluummin haluttaisiin välttää.”

Tuomioja ottaa kiinnostavasti kantaa muun muassa Suomessakin velloneeseen keskusteluun syntyvyydestä.

Tuomiojan mukaan on paljon perusteltuja ja hyviä sosiaalipoliittisia ja kasvatuksellisia syitä, miksi yhteiskuntaamme pitää kehittää lapsiystävällisempään suuntaan ja miksi lapsiperheiden toimeentulosta on pidettävä paremmin huolta.

– Tuen tällaista politiikkaa varauksetta, mutta en siksi, että sen enempää uskoisin kuin toivoisin sen voivan johtaa syntyvyyden vähänkään merkittävään nousuun, Tuomioja sanoo viitaten luonnonvarojen käyttöön, joka ylittää maailman kestokyvyn.

– Näissä olosuhteissa ei voi pitää perusteltuna, että yksikään maa tähtäisi tietoisesti syntyvyyden lisäämisen kautta väestömääränsä kasvattamiseen. Väestön vähenemisen estäminen on sen sijaan perusteltu tavoite, mutta siihen voidaan Suomen asemassa olevissa maissa päästä vain nettomaahanmuuttoa lisäämällä, Tuomioja näkee.

Hän valittaa, että maahanmuutosta on Suomessakin vaikea saada järkiperäistä keskustelua aikaiseksi. Harva osaa tai haluaa nähdä eron työperäisen maahanmuuton tai turvapaikkaa hakevien pakolaisten välillä. Tuomiojan mukaan etuja toisi hallittu, suunnitelmallinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava maahanmuutto.

Kotouttamiseen Tuomioja panostaisi paljon nykyistä enemmän ja ottaisi oppia niin maista, joissa se on hoidettu huonommin (Ruotsi) kuin onnistuneimmista malleista (Kanada).

– Isossa kuvassa on huomattava, että kun väestönkasvu ehtyy, kuten sen täytyy ehtyä, joutuu jokainen maa vuorollaan sopeutumaan vanhenevan väestön ja alenevan syntyvyyden luomaan tilanteeseen. Suomessa se koetaan vaikeana asiana, joka mieluummin haluttaisiin välttää. Kuitenkin me kuulumme maailman vauraimpaan osaan, jolla on parhaat edellytykset sopeutua tähän välttämättömyyteen.

Tuomiojan ajattelussa maahanmuutto voi siis loiventaa tätä sopeuttamista. Hän katsoo myös mielenkiintoisesti kysyen pitkälle eteenpäin:

– Mutta mistä esimerkiksi ne Afrikan maat, jotka aikanaan joutuvat saman sopeutumisväistämättömyyden eteen, voivat toivoa maahanmuuttoa avukseen?

”Se on edelleen yhteiskuntamme yläluokassa elävää ja motivoivaa.”

Tuomioja puntaroi kirjassa keskustelua luokasta ja luokkayhteiskunnasta.

Yhdestä kulmasta katsoessaan Tuomioja kirjoittaa, että hyvinvointivaltiosta on tullut sosialidemokratialle eräänlainen riippakivi. Tällä hän tarkoittaa sitä, että hänen mielestään sosialidemokraatit katsotaan aina vastuullisiksi, jos hyvinvointivaltiota on heikennetty tai sen toiminnassa on puutteita.

Aikaan sattuvasti osuen hän kirjoittaa myös, että aivan samoin on pitkään laitettu sosialidemokraattien syyksi, jos Suomessa on joku paperitehdas suljettu, olipa puolue sitten hallituksessa tai oppositiossa.

Työväenliikettä tarkastellessaan Tuomioja kirjoittaa sen alamäen alkaneen jo 30 vuotta sitten, jolloin sitä haastoi uusliberalismi. Uusliberalistista uhoa on Tuomiojan mukaan yhä esimerkiksi yritysjohtajien puheissa ja vaatimuksissa.

– Ne ovat osaltaan myös näyttöjä siitä, että vaikka luokkatietoisuus voi olla työväenluokan keskuudessa historiaa, se on edelleen yhteiskuntamme yläluokassa elävää ja motivoivaa, hän päättelee.

Tuomioja kirjoittaa luokkasamastumisen korvautumisen identiteettipolitiikalla kasvattaneen vihreiden ja perussuomalaisten kannatusta.

Pessimistisesti kirjoittava Tuomioja kääntää asiat kuitenkin lopulta sosialidemokratian kannalta myönteisiksi:

– Vaikka elämme luokkayhteiskunnassa ilman luokkatietoisuutta, ei työväenliikkeen nousuun liittynyt toive paremmasta, oikeudenmukaisemmasta ja tasa-arvoisemmasta maailmasta kuitenkaan ole kuollut.

Hän summaa luottavansa siihen, että suurin osa ihmisistä haluaa olla mukana sellaisessa poliittisessa liikkeessä, joka mittaa politiikkansa onnistumista tai epäonnistumista sillä, onko se parantanut vai edelleen heikentänyt kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten toimeentuloa ja osallisuutta.

Tuomioja huomauttaa myös, että ihmiset eivät ole puolueita varten vaan päinvastoin, eikä kukaan voi monopolisoida näitä tavoitteita.

”Täytyy myös olla rohkeutta kyseenalaistaa nykyinen puoluejako ja puoluekartta.”

Tuomioja on usein puhunut SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden voimakkaamman yhteistyön puolesta. Tähän hän palaa jälleen.

Tuomioja perää rohkeutta kyseenalaistaa nykyinen puoluejako ja puoluekartta. Hän kysyy suoraan voisivatko vihreät, SDP ja vasemmistoliitto toimia yhtenä voimansa yhdistäneen puolueena.

– Väheksymättä historiallisia ja järjestöllisiä esteitä tällaiselle yhteenliittymiselle olen yrittänyt kysyä, löytyykö sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton yhdistämiselle ainakaan periaatetasolla enää muita kuin historiaan liittyviä syitä.

Tuomiojan mukaan vihreiden tilanne on ongelmallisempi kuin vasemmistoliiton.

– Heidän syntyhistoriansa on hyvin erilainen ja heille on monissa kunnissa ja kaupungeissa ollut helppoa ja mahdollista toimia käytännössä osana porvarillista blokkia. Siitä irtaantumista voi kuitenkin helpottaa, jos voisimme päätellä, että porvaristolle on käynyt samoin kuin työväenluokalle, eli se jatkaa olemassaoloaan ilman luokkatietoisuutta. Tiettyyn rajaan asti näin onkin, mikä tarkoittaa sitä, että punavihreää yhteistyötä ei tarvitse eikä voi rakentaa luokkatunnusten ja luokkatietoisuuden vaan arvojen ja tavoitteiden varaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE