Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuomioja: “Henkilöiden sijaan pitäisi keskustella puolueen ohjelmasta ja toiminnasta”

Erkki Tuomioja sanoi eilen STT:lle, että hänen ehdokkuutensa puheenjohtajaksi on poissuljettu vaihtoehto.

Puheenjohtaja Antti Rinne ei ole vielä päättänyt, tavoitteleeko hän jatkokautta SDP:n johdossa. Rinne kertoi asiasta Demokraatti.fi:n haastattelussa tiistaina. SDP:n puoluekokous on helmikuussa.

Rinne kertoi ilmoittavansa jatkohaluistaan luultavasti tämän vuoden puolella.

Suomen tietotoimisto STT tavoitteli eilen keskeisiä demarivaikuttajia kysyäkseen heidän mielipidettään Rinteen mahdolliseen jatkoon ja vaikuttajien omaa kiinnostusta pyrkiä puoluejohtoon.

Osittain myös kesälomista johtuen STT tavoitti huonosti edustajia kommentoimaan asiaa.

Soittokierrokseen vastanneet SDP:n kansanedustajat arvioivat, että Rinteen ilmoituksella ei ole vielä kiire.

“Syytä olisi käydä keskustelua puolueen linjasta, kun hallituksen epäsuosiosta huolimatta puolueen kannatus polkee paikallaan.”

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen sanoo pohtivansa omaa ehdokkuuttaan myöhemmin.

Lisää aiheesta

Erkki Tuomioja sanoo, että hänen ehdokkuutensa puheenjohtajaksi on poissuljettu vaihtoehto. Tuomiojan mukaan henkilöiden sijaan pitäisi keskustella puolueen ohjelmasta ja toiminnasta.

– Syytä olisi käydä keskustelua puolueen linjasta, kun hallituksen epäsuosiosta huolimatta puolueen kannatus polkee paikallaan, Tuomioja sanoo.

Kansanedustaja Sanna Marin ei halunnut arvioida koko asiaa.

Demokraatin haastattelussa Antti Rinne muistutti, että SDP:n puoluekokous on vasta puolen vuoden päästä. Nyt ei ole puheenjohtajapelin aika, hän totesi.

– Nyt on monien isojen poliittisten päätösten aika ja kansalaiset odottavat niihin SDP:ltä ratkaisua. Nyt pitää keskittyä asioiden ajamiseen ihmisten näkökulmasta. Samoin pitää keskittyä SDP:n periaateohjelman työstämiseen. SDP:n pitää vakuuttaa, että se ymmärtää ihmisten arkea muuttuvassa maailmassa, Rinne sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE