Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuomioja opastaa Helsingin Sanomia – “Lehden historiantuntemusta voisi kyllä parantaa”

Erkki Tuomiojan mukaan SDP:n puheenjohtajavaalissa olisi vihdoin aika siirtää valinta suoralla jäsenäänestyksellä tapahtuvaksi.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) kommentoi Facebookissa Helsingin Sanomien perjantain pääkirjoitusta, joka koskee SDP:n tilannetta ja historiaa.

Tuomioja toteaa, että HS on jälleen omistanut pääkirjoituksen SDP:n puheenjohtajakysymykselle.

– Lehden historiantuntemusta voisi kyllä parantaa, kun se kirjoittaa “Sdp:ssä ei oikein ole tapana haastaa istuvaa puheenjohtajaa, jos tämä haluaa jatkokaudelle.” SDP:n sodanjälkeisissä puoluekokouksissa on puheenjohtajasta äänestetty vuosina 1946, 1957, 1960, 1963, 1990, 1991, 1994, 2002, 2005, 2008 ja 2014 ja istuva puheenjohtaja on äänestykseen asti ollut haastettuna neljä kertaa, muissakaan vaihdoksissa paria poikkeusta lukuunottamatta luopuminen ei ole ollut oma-aloitteista.

– Tällä en ota kantaa siihen miten puheenjohtajavaalissa nyt tulisi menetellä, muuta kuin että olisi vihdoin aika siirtää valinta suoralla jäsenäänestyksellä tapahtuvaksi, Tuomioja päättää päivityksensä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE