Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuore hälyttävä tieto: Jo lähes 580 000 elää ulosottokurimuksessa – “Heidän mahdollisuuksiaan selvitä veloistaan pitää parantaa”

Tilastokeskuksen eilen julkaistujen tietojen mukaan viime vuonna ulosotossa oli lähes 580 000 suomalaista, mikä oli noin 80 000 enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Demokraatti

Demokraatti

Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) pitää huolestuttavana sitä, että myös naisten keskimääräinen ulosottovelka on kasvanut vuosikymmenessä reilusta 9 000 eurosta yli 14 000 euroon.

– Ulosotossa olevien mahdollisuuksiaan selvitä veloistaan on parannettava ja heidän toimeentuloaan sekä mahdollisuuksiaan työllistyä ja toimia yrittäjinä tulee vahvistaa, Ojala-Niemelä vaatii.

Tutkimuksen mukaan tyypillinen ulosottovelallinen on työikäinen, vähän koulutettu ja yksinasuja.

– Yhden henkilön tuloihin nojaava talous on haavoittuvaisemmassa asemassa kuin useamman tienaajan.

Ojala-Niemelän mielestä tarvitaan monenlaisia neuvonta- ja tukipalveluita auttamaan ihmisiä pois ulosottokierteestä.

– Velallisten selviytymistä kohti normaalia arkea on mahdollisuus tukea, kun talous- ja velkaneuvontaa ja ulosotossa tehtävää velallisten neuvontaa tehostetaan sekä tuomioistuinkäsittelyjä nopeutetaan.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE