tuntematonsotilas
kaisaniemi
Juhannustupla

Tuore kirja: Vaalirahoitusjärjestelmä suosii porvaripuolueiden varakkaita miehiä – Rahan pyytämiselle on myös henkisiä esteitä

Kuva: Getty Images

Tänään julkaistiin ensimmäinen laaja historiallinen katsaus Suomessa käytyihin eduskuntavaalikampanjoihin.

Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015 -kirjan ovat kirjoittaneet Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijat Erkka Railo, Mari K. Niemi ja Sini Ruohonen sekä e2-ajatuspajan tutkija Ville Pitkänen.

Kirjaa varten on haastateltu myös pienehköä joukkoa kansanedustajia. Haastattelujen ja kirjallisuuden pohjalta Railo ja Ruohonen käyvät läpi yhteisessä osuudessaan vuoden 2003–2015 kampanjoita ja muun muassa kansanedustajien vaalirahoitusta.

– Siinä missä tähän kirjaan haastatellut vasemmiston, vihreiden ja perussuomalaisten kansanedustajat valittelivat järjestelmällisesti vaalirahan keräämisen vaikeutta, totesivat porvaripuolueiden edustajat, että rahan saaminen ei ollut merkittävä ongelma. Äärimmillään kansanedustajat jopa totesivat, että yritykset olisivat antaneet enemmänkin, jos olisi suostunut ottamaan, he kirjoittavat.

Esimerkiksi sosialidemokraattien entinen ministeri, nykyinen kansanedustaja Susanna Huovinen yritti tosissaan saada yrityksiä tukemaan kampanjaansa: ” – – vaikka mä olen yrittänyt joissakin vaaleissa ihan semmoista soittokierrosta, se ei ole kyllä maksanut vaivaa.”

Kirjoittajien mukaan vasemmistossa ja vihreissäkin näyttää olevan myös henkisiä esteitä rahan pyytämiselle. Se koetaan epäluontevaksi ja siksi sen on annettu jäädä.

Uskottavuus vaatii rahaa.

Moni oli myös kieltäytynyt rahasta vedoten siihen, että rahan vastaanottaminen väärältä taholta olisi johtanut intressiristiriitaan.

– Kaikki tähän kirjaan haastatellut kansanedustajat olivat sitä mieltä, että vaalirahalla on vaikutusta vaalien tulokseen. Samaan hengenvetoon moni muistutti, ettei vaalirahalla kuitenkaan ollut ratkaisevaa vaikutusta, Railo ja Ruohonen kirjoittavat.

Keskustan ja kokoomuksen kansanedustajien haastatteluissa toistui sana ”uskottavuus”. Antti Kaikkonen totesi, että kampanjan on oltava ”uskottava” ja että uskottavuus vaatii rahaa. Kokoomuksen Sari Sarkomaa painotti, että jos kampanja oli vaatimattoman näköinen, niin kansalaiset kysyivät, ”onko tuo nyt tosissaan?”

Railo ja Ruohonen pitävät mielenkiintoisena, että niin oikealla kuin vasemmalla muistutettiin, että kampanjaan käytetyn rahasumman ja ehdokkaan poliittisen ideologian oli sovittava yhteen.

Sosialidemokraattien ehdokas Salossa, kansanedustaja  Katja Taimela teki 30 000 euron kampanjan ja totesi, että ”Katja Taimelan vaalikampanja ei olis ollut mun näköinen, jos se ois ollut 80 000”.

Parhaassa asemassa ”vanhat” porvaripuolueet.

Railon ja Ruohosen mukaan vaalirahoitusjärjestelmä ei kohtele puolueita ja poliitikkoja tasa-arvoisesti. Se tukee jo valtaan päässeitä henkilöitä ja puolueita. Jo kansanedustajiksi päässeillä on tavallisesti enemmän varaa vaalikampanjaan sijoitettavaksi kuin muilla ehdokkailla.

Lisäksi nykyinen vaalirahajärjestelmä suosii miehiä. Miesehdokkaiden kampanjoiden keskimääräinen koko oli noin 20 prosenttia suurempi kuin naisten.

Esimerkiksi yhdistysten antama tuki jakaantui erittäin epätasaisesti SDP:n mies- ja naisedustajien kesken vuoden 2015 vaaleissa. Yhdistystukea saivat kaikki 21 SDP:n naiskansanedustajaa ja 10 miestä 12 mieskansanedustajasta. Miehet saivat keskimäärin 16 930 euroa, mutta naiset vain 7 020 euroa.

Vasemmistoliiton kohdalla vastaavaa eroa ei ole. Puolueessa naiset saivat yhdistystukea keskimäärin 6 730 euron verran ja miehet 5 860 euron verran.

Kirjoittajat katsovat, että suomalaiseen vaalirahoitusjärjestelmään sisältyy piirteitä, jotka suosivat suurten porvaripuolueiden varakkaita miehiä.

– Kuten Markus Mustajärven ja Susanna Huovisen arviot osoittavat, on tilanne jo niin paha, että se syö järjestelmän uskottavuutta jopa siihen osallistuvilta henkilöiltä, he kirjoittavat.

Mustajärvi on vasemmistoliiton kansanedustaja.

– Puolueittain tarkasteltuna parhaassa asemassa ovat ”vanhat” porvaripuolueet kokoomus, keskusta ja RKP, joilla on parhaat yhteydet yrityselämään ja runsaasti avokätisiä yksityishenkilöitä lahjoittajina. SDP ei saa rahaa yrityksiltä tai yksityishenkilöiltä, mutta sen ehdokkaat voivat luottaa ammattiyhdistysliikkeen tukeen. Vasemmistoliittokin saa hiukan tukea ammattiyhdistysliikkeeltä, Railo ja Ruohonen kirjoittavat.

He toteavat, että vihreät onnistuu keräämään hiukan rahaa yksityishenkilöiltä, mutta silti se on yhdessä kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten kanssa selvästi heikoimmassa asemassa suomalaisessa vaalirahajärjestelmässä.

Suksilta internetiin.

Sodan jälkeen Suomi oli köyhä maa, jossa kampanjoitiin hyvin yksinkertaisin keinoin. Ehdokkaat kiersivät kävellen, suksilla ja polkupyörillä tupailloissa puhumassa äänestäjät puolelleen. 2000-luvulla vaalikampanjoista on tullut näyttäviä, ammattimaisia ja kalliita viestintäoperaatioita.

– Suomalaisten vaalikampanjoiden kehitys nykyiseen muotoonsa alkoi varhemmin kuin nykyään muistetaan. Vaalikampanjat henkilöityivät jo 1950-luvulla, kun Suomessa siirryttiin nykyisenkaltaiseen avoimen listavaalin vaalijärjestelmään, tutkija Erkka Railo kertoo.

Uusi vaalijärjestelmä pakotti saman puolueen ehdokkaat panostamaan henkilökohtaiseen kampanjointiin, jolloin ehdokkaan oman tunnettuuden ja varallisuuden merkitys alkoi kasvaa.

1960-luvulla henkilöityminen kiihtyi, kun televisiosta tuli johtava politiikan julkisuuden media. Tutkija Ville Pitkäsen mukaan televisio teki monista poliitikoista valtakunnallisia julkkiksia. Samaan aikaan vaalikampanjat ammattimaistuivat. Puolueet ottivat käyttöön tieteellisiä menetelmiä määritelläkseen oman kohderyhmänsä ja sille sopivan viestin.

– Naisten voimakas nousu politiikkaan 1970-luvulta lähtien sai monet kansanedustajamiehet tuntemaan asemansa uhatuiksi, tutkija Mari K. Niemi arvioi. Kampanjat repivät usein muutenkin puolueiden sisäistä yhtenäisyyttä.
2000-luvulla aiemmat vaalikampanjoiden trendit ovat entisestään vahvistuneet. Vaalijulkisuus on viihteellistynyt, monipuolistunut, henkilöitynyt ja kallistunut.

– Internet on muuttanut vaalikampanjointia voimakkaasti. Kampanjoinnista on tullut jatkuvaa työtä muun poliittisen vaikuttamisen ohella. Sosiaalinen media edellyttää ehdokkailta uudenlaisia taitoja, joita kaikilla ei ole, tukija Sini Ruohonen toteaa.

Kamppailu vallasta perustuu laajaan, osin aiemmin hyödyntämättömään arkisto- ja haastatteluaineistoon. Kirjassa pääsevät ääneen niin kenttäväki, kansanedustajat, puolueiden johtohenkilöt kuin toimittajatkin.

Sipilä: ”Ei ole helppo päätös, kun on niin monta ehdokasta” – EU-virastojen uusista sijoituspaikoista tulee kova vääntö

Kuva: Lehtikuva-AFP
Pääministeri Juha Sipilä osallistuu EU-huippukokoukseen Brysselissä.

EU-maat aikovat äänestää marraskuussa siitä, mihin maahan EU:n lääkevirasto ja pankkiviranomainen sijoitetaan.

Britannia isännöi tällä hetkellä kahta EU-virastoa, lääkevirastoa ja pankkiviranomaista, jotka sijoitetaan muihin maihin brexitin myötä.

Jäsenmaat sopivat myöhään torstai-iltana siitä, miten päätös uudelleensijoittamisesta tehdään.

Lähes kaikki EU-maat tavoittelevat virastoja itselleen, Suomi mukaan luettuna, ja taistelusta on tulossa kova.

Jäsenmaiden pitää jättää hakemuksensa heinäkuun loppuun mennessä.

Komissiolla on joukko periaatteita, joiden avulla se arvioi hakemuksia. Kriteerinä on muun muassa mahdollisuus käynnistää viraston toiminta samana päivänä, kun Britannian ero astuu voimaan.

Viraston toimitilojen pitää myös sijaita hyvien kulkuyhteyksien päässä, kaupungissa pitää olla riittävästi majoitustilaa, kouluja viraston työntekijöiden lapsille ja työllistymismahdollisuuksia puolisoille. Komissio ei kuitenkaan tee päätöstä, vaan tarjoaa vain vertailutietoa päätöksenteon tueksi.

Yleisten asioiden neuvosto äänestää kaupungeista marraskuussa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi kokouksen päätyttyä, että prosessista päätettiin lopulta muutamassa minuutissa, vaikka aiemmin viikolla sopu näytti epävarmalta.

Sipilä uskoo, että Helsinki pärjäisi kriteerien perusteella hyvin.

– Ei ole helppo päätös, kun on niin monta ehdokasta, Sipilä kuitenkin enteili.

Anniina Luotonen–STT

Berner tarjosi miljoonaa euroa uutistoimintaan – ottajaa ei kuitenkaan taida löytyä

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).

Hallitus on esittänyt lisäbudjetissa miljoonan euron tukea yleisen edun TV-kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemiseksi.

Myös median innovaatiotuen jäljelle jäävää rahaa kohdennettaisiin uudelleen. Sitäkin voitaisiin käyttää yleisen edun TV-kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemiseen. Näillä näkymin tätä rahaa ei ole kuitenkaan jäämässä jäljelle.

– Rahaa on tarjolla miljoona ensi vuodelle, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) summaa.

– Ajatus on ollut se, että sitä voi hakea, jos on 25 % omaa toimituksellista tuotantoa, päätoimittaja ja tv-kanavan kautta jaettavaa uutista, Berner muistelee ulkomuistista ehtoja.

– Yleisen edun kanavan mukainen paikka edellyttää kanavana myös, että olet valmis tekstittämään ja valmis koko maata peittävään jakeluun, hän lisää.

Suomessa on kannettu huolta kaupallisten TV-kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan puolesta. Ajat ovat olleet kovia ja toiminta on supistunut.

”Sehän jää Maikkarille arvioitavaksi.”

Kaupallisen television uutistoiminnan rahoitusta ja tulevaisuutta arvoinut työryhmä ehdotti, että valtio tukisi kaupallista tv-uutistoimintaa kolmivuotisella tukiohjelmalla. Tuki olisi kahdeksan miljoonaa euroa vuodessa. Nyt siis tarjolla on kuitenkin vain miljoona vuodessa.

Ministeri Anne Bernerin käsitys on se, että tällä hetkellä yksikään kanava ei ole kiinnostunut yleisen edun kanavan hausta. Ei siis välttämättä edes MTV.

– Sehän jää Maikkarille arvioitavaksi, riittääkö se miljoona vuodessa, jotta he olisivat kiinnostuneita hakemaan yleisen edun kanavan paikkaa. En minä osaa vastata sitä Maikkarin puolesta, että ovatko he valmiita, koska nyt loppujen lopuksihan me puhumme kuitenkin hyvin erilaisesta rahamäärästä kuin alun perin oli ajateltu. Kyllä he varmaan ovat kiinnostuneita, mutta nythän se raha vain on erilainen, Berner sanoo.

Hän pohtii myös, voisiko joku muu toimija, uusi tai vanha olla kiinnostunut turvaamaan Ylen rinnalla TV:n uutistoiminnan monimuotoisuutta.

– Kysymyshän on myöskin se, että voidaanko tällä vielä houkutella ketään. Joku uusi toimija tai sanotaan, että voiko Sanoma olla kiinnostunut kasvattamaan jonkin verran televisiouutisointia Nelosen kautta vaiko ei.

”Turvataan moniarvoinen tai edes pariarvoinen mahdollisuus.”

Media-alan ja graafisen teollisuuden yritysten edunvalvontajärjestö Medialiitto on kritisoinut, että olisi puolueellista, jos vain MTV saisi valtiolta kaavailtua tukea.

– Meidän intressihän ei ole mikään muu kuin se, että turvataan moniarvoinen tai edes pariarvoinen mahdollisuus saada uutisia, Berner sanoo.

Pariarvoisella hän viittaa Ylen ja MTV:n tv-uutistuotantoon.

Suomessa on yhä ihmisiä, joiden uutishankinta on vain TV:n varassa.

– Nyt me emme ole vielä ehkä siinä tilanteessa, että voisimme ajatella, että television kautta saatavat uutiset keskittyisivät vain Ylelle. Meidän haaste on se, että meillä ei tällä hetkellä kukaan hae yleisen edun kanavan paikkaa. Meillä on yleisen edun kanavana vain Yle.

Koska on ihmisten tiedonsaannin monipuolisuudesta, viime kädessä puhutaan myös kansalaisten demokraattisista oikeuksista.

Ministeri muistuttaa, mistä ajatus kaupallisen TV-uutistoiminnan tukemisesta lähti liikkeelle: Ylen parlamentaarinen työryhmä kirjasi rapottiinsa, että ministeriön tulee selvittää, onko kaupallisilla tv-uutisilla mahdollisuus säilyä tulevaisuudessa yhtenä jakelukanavana Suomessa.

MTV: ”Emme vielä tiedä.”

Mitä varsinaiset toimijat ajattelevat tuesta ja yleisen edun kanavan hausta?

– Odotamme vielä tarkempaa tietoa mahdollisesta tuesta sekä tuen ehdoista, ennen päätöstämme. Jos tuen ehdot ovat realistiset, niin olemme valmiita tukea hakemaan, MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund sanoo.

– Lähtökohtaisesti on hienoa ja arvostettavaa, että laadukas uutistoiminta nähdään tärkeänä myös Suomessa, muiden pohjoismaiden tavoin.

Näyttääkö siltä, että tuen ehdoista voisi tulla realistiset ja millaiset olisivat realistiset ehdot?

– Emme tiedä vielä. Toivomme siis näin ja odotamme tarkempia ehtoja, Nordlund vastaa.

Nelonen: ”Tukea ei voida myöntää vain yhdelle toimijalle.”

Nelonen ei ole vallitsevassa tilanteessa hakemassa yleisen edun kanavan statusta.

– Yhdelle toimijalle suuntautuva tuki on näkemyksemme mukaan kuitenkin kestämätön ratkaisu. Jos sen sijaan kotimaista uutis- ja ajankohtaistoimintaa halutaan tukea jakelutieriippumattomasti ja kuluttajakäyttäytymistä mukaillen, niin asia on kannatettava, Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso sanoo.

Jos häntä hieman tulkkaa, kyse on siitä, että vain MTV:n tukeminen ei olisi tasapuolista ja muutakin kuin TV:n uutistoimintaa voisi tukea.

– Tukea ei voida myöntää vain yhdelle toimijalle, eikä kertaluonteinen tuki edistä kotimaista uutistuotantoa mitenkään. Ei myöskään ole mitään takeita, ettei uutistuki lopulta kanavoidu viihdesisältöjen puolelle. Kaupallista uutistoiminta pitäisi tarkastella kokonaisuutena, eikä tukea yksipuolisesti esimerkiksi vanhemman kohderyhmän lineaarikanavan uutisia, hän jatkaa.

– Näkemykseni mukaan kotimaisen audiovisuaalisen tuotannon turvaaminen on isompi kysymys ja sitä kannattaisi lähestyä kokonaisvaltaisemmin, Laakso muotoilee.

Professori puolueloikkareista: Tulevaisuus yleensä kehno – Edes Soini ei voi taata menestystä

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Äänestyskäyttäytymistä pitkään tutkinut professori Heikki Paloheimo kertoo, ettei uuteen puolueeseen loikannut valovoimainen johtajakaan aina kykene pelastamaan loikkareita kehnolta tulevaisuudelta. Timo Soini kuuluu itsekin loikkareihin.

 

– Loikkareiden tulevaisuus on puoluehajaannuksissa yleensä huono, muistuttaa professori Heikki Paloheimo tuoreessa Facebook-päivityksessään.

– SDP:n puoluehajaannuksessa 1950-luvun lopulla puolueesta eronnut oppositio sai vuoden 1962 eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain kaksi kansanedustajaa. Kun SMP hajosi vuoden 1972 eduskuntavaalien jälkeen, loikkarit (SKYP) saivat seuraavissa eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain yhden kansanedustajan, Paloheimo sanoo.

– Edes se, että puoluehajaannuksessa loikkareiden joukossa on puolueen valovoimainen johtaja, ei takaa loikkaripuolueelle menestystä. Itävallassa Jörg Haiderin johtama maahanmuuttovastainen ja EU-kriittinen Vapauspuolue (FPÖ) nousi vuoden 1999 vaaleissa maansa toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja pääsi hallitukseen.

– Vaikka puolueen kannatus seuraavissa vaaleissa putosi alle puolueen edellisistä vaaleista, puolue jatkoi hallituksessa vielä seuraavalla vaalikaudella. Sitten puolue hajosi, kun sen sisälle kasvoi ja nousi enemmistöksi vielä Haiderin linjaa radikaalimmin kansallismielinen ryhmittymä.

– Siinä vaiheessa Jörg Haider ja moni muu FPÖ:n johtoon kuulunut henkilö perusti uuden puolueen, Itävallan tulevaisuuden allianssi (BZÖ). Se ei kuitenkaan vaaleissa menestynyt yhtä hyvin kuin FPÖ. Vuoden 2013 kansallisneuvoston vaaleissa BZÖ ei saanut kansanedustuslaitokseen enää yhtään kansanedustajaa, Paloheimo muistuttaa.

Helsingin Sanomien tänään julkaisemassa kannatusmittauksessa Uusi vaihtoehto sai vähän suuremman ja perussuomalaiset vähän pienemmän kannatuksen YLE:n mittaukseen verrattuna. Siinäkin Uuden vaihtoehdon kannatus jäi kuitenkin Perussuomalaisten kannatusta pienemmäksi. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että halla-aholaisten suosio on suurempi kuin soinilaisten, niin kuin Helsingin Sanomat painetun lehden otsikossaan väittää, Paloheimo kommentoi.

Kommentti: Missä vaiheessa sunnuntaina, Juha Sipilä? – hallituskriisin ratkaisun yksityiskohdat hämärän peitossa

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Juha Sipilän (kesk.) uuden hallituksen syntyminen, korjataan Sipilän hallituksen jatkaminen, oli prosessi, joka jättää paljon poliittisten päiväkirjojen, muistelmien ja historiakirjojen selvitettäväksi. Prosessi ei ollut kaunis. Demokratian kannalta voi tietysti nähdä hyvääkin, että poliittinen peli tulee läpinäkyväksi, mutta kansalaisten demokraattiseen osallistumiseen vaikutus lienee miinusmerkkinen.

Moni asia on yhä selvittämättä. Kuka oli keskeinen vaikuttaja Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän syntymisessä? Milloin ryhmän synty tiedettiin? Mitä kukin poliittinen toimija tai asiantuntija ajatteli hallituksen hajottamisesta tai jatkamisesta? Miten keskusta ja kokoomus taipuivat siihen, että nyt jo yhden jäsenen loikan jälkeen 19 kansanedustajalla revitään hallituksessa viisi ministerin paikkaa?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuli julki Kainuun Sanomissa aprikoiden, että pääministeri Juha Sipilä olisi voinut kaikesta huolimatta jättää hallituksen eronpyynnön. ”Taisin olla vähän sitäkin mieltä”, Niinistö sanoitti pehmeästi sivallustaan. Tätä valtiosääntöasiantuntijoiden kanssa rupatellut Sipilä ei siis kuitenkaan tehnyt. Hallitus jatkoi.

Oli asiantuntijoita, jotka olivat toistakin mieltä. Yleisen oikeustieteen professori Panu Minkkinen lausui STT:lle 13.6., ettei hallitusta voi enää hyvällä tahdollakaan pitää samana kuin aiemmin. Valtiotieteen professori Göran Djupsund katsoi TT:n haastattelussa, että hallituksen legitimiteetti on kyseenalainen, koska ministerit eivät edusta enää puoluetta, josta heidät valittiin hallitukseen.

Kriisikokoksen paikka.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Sipilä sanoi eduskunnan täysistunnossa tiedonannossaan hallituksen parlamentaarisen pohjan muuttumisesta seuraavasti: ”Mutta että syntyisi uusi ryhmä ja vielä näin iso ryhmä, niin tällaista keskustelua ei ole käyty. Sellaisesta en ole kuullut mitään ennen tuota viikonloppua. Sunnuntai-iltana kuulin ensimmäisen kerran jotakin mietintää olevan, maanantaina, sen jälkeen kun päätös tehtiin, että arvoeromme on kasvanut liian suureksi, nuo vaihtoehdosta keskustelut alkoivat voimistua.”

Sipilän esikunnasta on vahvistettu STT:lle, että pääministeri keskusteli valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidénin ja oikeusministeriön asiantuntijoiden kanssa sunnuntaina. Hidénin mukaan Sipilän kanssa selvitettiin käytännössä vain toteutuneen kaltaista hallitusvaihtoehtoa.

– Minun tehtäväni ei ollut silloin ja ei ole nyt jälkeenpäin yrittää miettiä, mikä keskustelun tarkoitus oli. Se oli kyselyä yhden mahdollisuuden varalta, Hidén sanoi STT:lle.

Demokraatti yritti kysyä niin Hidéniltä kuin Sipilältä, mihin aikaan sunnuntaina keskustelut käytiin. Ei vastausta. Jos Sipilä kuuli sunnuntai-iltana ”jotain mietintää isosta ja vielä näin isosta ryhmästä”, hänen on täytynyt tarttua oljenkorteen nopeasti ja suurella tarmolla.

Tänään tämä oljenkorsi on sen varassa, ettei Jussi Halla-aho onnistu puhumaan Kike Elomaan lisäksi juuri muita sinisiä takaisin perussuomalaisiin. Jos onnistuu, Suomi 100 -vuosi jatkuu entistä levottomampana.

Jos voi arvata, Sinisen tulevaisuuden juhannuslomille lähtö saattaa myöhästyä jonkin verran. Se on kriisikokouksen paikka, rivit on saatava suoriksi. RKP:n ja KD:n kansanedustajat sen sijaan ovat jo junassa kohti pohjoista.

Keskustelua aiheesta

Kaikkonen: Yle-verosta oikeudenmukainen ratkaisu

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Noin 400 000 pienituloisimmalta suomalaiselta poistuu Yle-vero kokonaan. Pienituloisimpien suomalaisten verot pienenevät ratkaisun seurauksena noin 70 – 143 euroa vuodessa.

Vastaavasti Yle-vero nousee noin 20 euroa vuodessa niillä suomalaisilla, joiden vuositulot ylittävät 20 000 euroa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää ratkaisua oikeudenmukaisena.

– Esitän Keskustan eduskuntaryhmän puolesta kiitoksen siitä, että kaikkien puolueiden kesken päästiin ratkaisuun, vaikka se ei ollut helpon työn tulos, Kaikkonen sanoo.

– On tärkeää, että parannuksia heikompiosaisten tilanteeseen jatketaan, mikäli se talouden puitteissa suinkin on mahdollista, hän jatkaa.