Lukijaristeily2017

Tuore kirja: Vaalirahoitusjärjestelmä suosii porvaripuolueiden varakkaita miehiä – Rahan pyytämiselle on myös henkisiä esteitä

Kuva: Getty Images

Tänään julkaistiin ensimmäinen laaja historiallinen katsaus Suomessa käytyihin eduskuntavaalikampanjoihin.

Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015 -kirjan ovat kirjoittaneet Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijat Erkka Railo, Mari K. Niemi ja Sini Ruohonen sekä e2-ajatuspajan tutkija Ville Pitkänen.

Kirjaa varten on haastateltu myös pienehköä joukkoa kansanedustajia. Haastattelujen ja kirjallisuuden pohjalta Railo ja Ruohonen käyvät läpi yhteisessä osuudessaan vuoden 2003–2015 kampanjoita ja muun muassa kansanedustajien vaalirahoitusta.

– Siinä missä tähän kirjaan haastatellut vasemmiston, vihreiden ja perussuomalaisten kansanedustajat valittelivat järjestelmällisesti vaalirahan keräämisen vaikeutta, totesivat porvaripuolueiden edustajat, että rahan saaminen ei ollut merkittävä ongelma. Äärimmillään kansanedustajat jopa totesivat, että yritykset olisivat antaneet enemmänkin, jos olisi suostunut ottamaan, he kirjoittavat.

Esimerkiksi sosialidemokraattien entinen ministeri, nykyinen kansanedustaja Susanna Huovinen yritti tosissaan saada yrityksiä tukemaan kampanjaansa: ” – – vaikka mä olen yrittänyt joissakin vaaleissa ihan semmoista soittokierrosta, se ei ole kyllä maksanut vaivaa.”

Kirjoittajien mukaan vasemmistossa ja vihreissäkin näyttää olevan myös henkisiä esteitä rahan pyytämiselle. Se koetaan epäluontevaksi ja siksi sen on annettu jäädä.

Uskottavuus vaatii rahaa.

Moni oli myös kieltäytynyt rahasta vedoten siihen, että rahan vastaanottaminen väärältä taholta olisi johtanut intressiristiriitaan.

– Kaikki tähän kirjaan haastatellut kansanedustajat olivat sitä mieltä, että vaalirahalla on vaikutusta vaalien tulokseen. Samaan hengenvetoon moni muistutti, ettei vaalirahalla kuitenkaan ollut ratkaisevaa vaikutusta, Railo ja Ruohonen kirjoittavat.

Keskustan ja kokoomuksen kansanedustajien haastatteluissa toistui sana ”uskottavuus”. Antti Kaikkonen totesi, että kampanjan on oltava ”uskottava” ja että uskottavuus vaatii rahaa. Kokoomuksen Sari Sarkomaa painotti, että jos kampanja oli vaatimattoman näköinen, niin kansalaiset kysyivät, ”onko tuo nyt tosissaan?”

Railo ja Ruohonen pitävät mielenkiintoisena, että niin oikealla kuin vasemmalla muistutettiin, että kampanjaan käytetyn rahasumman ja ehdokkaan poliittisen ideologian oli sovittava yhteen.

Sosialidemokraattien ehdokas Salossa, kansanedustaja  Katja Taimela teki 30 000 euron kampanjan ja totesi, että ”Katja Taimelan vaalikampanja ei olis ollut mun näköinen, jos se ois ollut 80 000”.

Parhaassa asemassa ”vanhat” porvaripuolueet.

Railon ja Ruohosen mukaan vaalirahoitusjärjestelmä ei kohtele puolueita ja poliitikkoja tasa-arvoisesti. Se tukee jo valtaan päässeitä henkilöitä ja puolueita. Jo kansanedustajiksi päässeillä on tavallisesti enemmän varaa vaalikampanjaan sijoitettavaksi kuin muilla ehdokkailla.

Lisäksi nykyinen vaalirahajärjestelmä suosii miehiä. Miesehdokkaiden kampanjoiden keskimääräinen koko oli noin 20 prosenttia suurempi kuin naisten.

Esimerkiksi yhdistysten antama tuki jakaantui erittäin epätasaisesti SDP:n mies- ja naisedustajien kesken vuoden 2015 vaaleissa. Yhdistystukea saivat kaikki 21 SDP:n naiskansanedustajaa ja 10 miestä 12 mieskansanedustajasta. Miehet saivat keskimäärin 16 930 euroa, mutta naiset vain 7 020 euroa.

Vasemmistoliiton kohdalla vastaavaa eroa ei ole. Puolueessa naiset saivat yhdistystukea keskimäärin 6 730 euron verran ja miehet 5 860 euron verran.

Kirjoittajat katsovat, että suomalaiseen vaalirahoitusjärjestelmään sisältyy piirteitä, jotka suosivat suurten porvaripuolueiden varakkaita miehiä.

– Kuten Markus Mustajärven ja Susanna Huovisen arviot osoittavat, on tilanne jo niin paha, että se syö järjestelmän uskottavuutta jopa siihen osallistuvilta henkilöiltä, he kirjoittavat.

Mustajärvi on vasemmistoliiton kansanedustaja.

– Puolueittain tarkasteltuna parhaassa asemassa ovat ”vanhat” porvaripuolueet kokoomus, keskusta ja RKP, joilla on parhaat yhteydet yrityselämään ja runsaasti avokätisiä yksityishenkilöitä lahjoittajina. SDP ei saa rahaa yrityksiltä tai yksityishenkilöiltä, mutta sen ehdokkaat voivat luottaa ammattiyhdistysliikkeen tukeen. Vasemmistoliittokin saa hiukan tukea ammattiyhdistysliikkeeltä, Railo ja Ruohonen kirjoittavat.

He toteavat, että vihreät onnistuu keräämään hiukan rahaa yksityishenkilöiltä, mutta silti se on yhdessä kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten kanssa selvästi heikoimmassa asemassa suomalaisessa vaalirahajärjestelmässä.

Suksilta internetiin.

Sodan jälkeen Suomi oli köyhä maa, jossa kampanjoitiin hyvin yksinkertaisin keinoin. Ehdokkaat kiersivät kävellen, suksilla ja polkupyörillä tupailloissa puhumassa äänestäjät puolelleen. 2000-luvulla vaalikampanjoista on tullut näyttäviä, ammattimaisia ja kalliita viestintäoperaatioita.

– Suomalaisten vaalikampanjoiden kehitys nykyiseen muotoonsa alkoi varhemmin kuin nykyään muistetaan. Vaalikampanjat henkilöityivät jo 1950-luvulla, kun Suomessa siirryttiin nykyisenkaltaiseen avoimen listavaalin vaalijärjestelmään, tutkija Erkka Railo kertoo.

Uusi vaalijärjestelmä pakotti saman puolueen ehdokkaat panostamaan henkilökohtaiseen kampanjointiin, jolloin ehdokkaan oman tunnettuuden ja varallisuuden merkitys alkoi kasvaa.

1960-luvulla henkilöityminen kiihtyi, kun televisiosta tuli johtava politiikan julkisuuden media. Tutkija Ville Pitkäsen mukaan televisio teki monista poliitikoista valtakunnallisia julkkiksia. Samaan aikaan vaalikampanjat ammattimaistuivat. Puolueet ottivat käyttöön tieteellisiä menetelmiä määritelläkseen oman kohderyhmänsä ja sille sopivan viestin.

– Naisten voimakas nousu politiikkaan 1970-luvulta lähtien sai monet kansanedustajamiehet tuntemaan asemansa uhatuiksi, tutkija Mari K. Niemi arvioi. Kampanjat repivät usein muutenkin puolueiden sisäistä yhtenäisyyttä.
2000-luvulla aiemmat vaalikampanjoiden trendit ovat entisestään vahvistuneet. Vaalijulkisuus on viihteellistynyt, monipuolistunut, henkilöitynyt ja kallistunut.

– Internet on muuttanut vaalikampanjointia voimakkaasti. Kampanjoinnista on tullut jatkuvaa työtä muun poliittisen vaikuttamisen ohella. Sosiaalinen media edellyttää ehdokkailta uudenlaisia taitoja, joita kaikilla ei ole, tukija Sini Ruohonen toteaa.

Kamppailu vallasta perustuu laajaan, osin aiemmin hyödyntämättömään arkisto- ja haastatteluaineistoon. Kirjassa pääsevät ääneen niin kenttäväki, kansanedustajat, puolueiden johtohenkilöt kuin toimittajatkin.

PS:n kansanedustaja kertoo nyt todellisen syyn huomautukselleen

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Meillä ei ole samanlaista sananvapautta täällä Suomessa kaikilla, perussuomalaisten kansanedustaja Kari Kulmala toteaa.

Kansanedustaja Kari Kulmala oli yksi neljästä perussuomalaisesta, jota kohtasi eduskuntaryhmässään kurinpidolliset toimet hallintarekisteriäänestyksen jälkeen.

Kansanedustajat Veera Ruoho, Mika Raatikainen ja Tom Packalén saivat viime viikolla ryhmältään varoituksen äänestettyään hallintalakirekisterilakia vastaan.

Kari Kulmala sai kuitenkin vain lievemmän rangaistuksen eli huomautuksen. Hänen on kerrottu olleen eduskuntatyöhön liittyvällä matkalla eikä hän sen vuoksi ollut äänestämässä eduskunnassa.

Kulmala tarkentaa nyt, mistä kokee huomautuksensa tulleen.

Matkalle lähtö ja poissaolo ei ollut Kulmalan mukaan rangaistuksen varsinainen syy, vaan se, että hän oli puhunut julkisuudessa hallintarekisteriä vastaan. Kulmala katsookin nyt, että kaikilla ei ole samanlaista sananvapautta Suomessa.

Kari Kulmala, mistä saitte huomautuksen?

– Todennäköisesti ilmaisunvapauden rikkomisesta elikä meillä ei ole samanlaista sananvapautta täällä Suomessa kaikilla.

Katsotte, että sitä on loukattu?

– Kyllä näin on. Mutta minä olen erittäin tyytyväinen tähän rangaistukseen. Pääasia, että sain samantyyppisen rangaistuksen kuin muutkin konstaapelit, jotka samantyyppisen rangaistuksen saivat.

Mutta teillähän oli meno, missä olitte?

– Minä olin Grönlannissa arktisten maiden parlamentaarikkojen kokouksessa, joka oli kaksi kuukautta aikaisemmin määrätty ja minä olin ainut suomalainen parlamentaarikko siellä. Olisihan se ollut varsin erikoista, jos arktisten alueiden puheenjohtajamaasta ei olisi ollut ketään siellä paikalla.

Huomautus tuli siis kuitenkin näistä julkisista kriittisistä mielipiteistä?

– Kyllä, näin on. Ja tietysti sanoin, että en ole tämän esityksen takana, että mikäli olisin täällä Helsingissä ja täysistunnossa niin, en olisi painamassa punaista nappia, mutta en olisi myöskään täysistunnossa hyväksymässä tätä.

Katsotte nyt sitten, että PS:n ryhmällä ei ole samanlainen sananvapaus kuin muilla?

– Tähän en sen kummemmin ota kantaa.

Äsken otitte.

– Joo kyllä, mutta se että tässä nyt nähdään, mikä sananvapaus on Suomessa ja myös se on helppo todeta, että perussuomalaisilla on ryhmäkuri.

Olisiko pitänyt jättää huomauttamatta sananvapauden takia?

– Ei ehkä sen sananvapauden takia, mutta tietysti jos ryhmässä tehdään jokin päätös, kyllähän sen takana pitäisi olla, mutta kun minä en ole ollut alusta lähtienkään tässä asiassa. Eli minä ja nämä kolme muuta konstaapelia olemme olleet sitä mieltä, että tämä on väärä päätös ja aika sen tulee näyttämään, oliko se väärä päätös.

– Minusta kyllä näyttää nyt siltä, että jos minä sököä pelaan, niin minulla on nyt paremmat kortit kuin vastapuolella, Kari Kulmala sanoo.

Hän ei myöskään ole tyytyväinen siihen, että poliisikansanedustajat saivat rangaistuksestaan tiedon medialta.

– Ei se nyt oikein hyvää hallintotapaa ole ainakaan, että mediasta luetaan rangaistukset. Kyllä ne pitäisi henkilökohtaisesti ensin antaa. Jos minä poliisina menen kolaripaikalle ja totean, että siellä on joku loukkaantuneena, enhän minä medialle kerro ensin niistä loukkaantuneista ja heidän henkilötietojaan, vaan kyllähän minä kerron heidän omaisilleen.

Oppositio ryöpytti hallitusta TE-palveluiden kohtalosta: ”Uhkaavat jäädä vähemmälle huomiolle”

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
Kansanedustaja Tytti Tuppurainen.

Oppositio ryöpytti hallitusta tiistaina työvoimapalveluiden kohtalosta sote-uudistuksessa, kun eduskunta keskusteli tulevien maakuntien rahoituksesta.

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) oli huolissaan siitä, että työvoimapalvelut siirtyvät sote-uudistuksessa maakuntien hoidettavaksi.

– Riski piilee siinä, että työvoimatoimet saattavat jäädä nykyistä vähemmälle huomiolle, kun työttömyydestä aiheutuvat taloudelliset menot eivät ole maakuntien vastuulla, sillä valtio vastaa työttömyysetuuksien kustannuksista, Tuppurainen sanoi.

Tilannetta mutkistaa Tuppuraisen mukaan se, että niin sanotun kasvupalvelukertoimen myötä maakunnan saama rahoitus määräytyy sen mukaan, kuinka korkea työttömyys maakunnassa on.

Tuppuraisen mukaan työvoimapoliittisten toimien rahoitus tulisi pitää vahvemmin valtion ohjauksessa ja rahoituksen tulisi tulla maakunnille korvamerkittynä.

– Maakunnissa todennäköisesti halutaan panostaa sote-palveluihin ja muut palvelut uhkaavat jäädä vähemmälle huomiolle, edustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) puolestaan totesi.

Työvoimapoliittisten toimien rahoitus tulisi pitää vahvemmin valtion ohjauksessa.

Hallituspuolueiden edustajat kiistivät sosiaalidemokraattien arviot, että työvoimapalvelut jäisivät sote-uudistuksen myötä vaille riittävää huomiota.

– En tiedä maakuntaa, missä ei oltaisi huolissaan maakunnan työttömyyden hoidosta. Uskon siihen, että kyllä maakunnissa itse tiedetään paljon paremmin kuin täällä ministeriössä mikä on maakunnalle parhaaksi, Timo V. Korhonen (kok.) sanoi.

Myös kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) puolusti maakuntien oikeutta päättää rahankäytöstään.

– Kyllä meidän täällä eduskunnassa pitäisi enemmän luottaa siihen, että maakunnissa päättäjät ajattelevat maakuntansa etua. He tuntevat ne erityisasiat, millä he katsovat, että oma maakunta voi lähteä kasvuun, Vehviläinen painotti.

Toimi Kankaanniemi (ps.) puolestaan painotti, että maakunnan demokraattisesti valitut päättäjät voivat painottaa niitä tarpeita, joita kussakin maakunnassa on.

Vihreiden puheenjohtajakisan konsensus lumetta? – pinnan alla kytee kamppailu puolueen suunnasta

Kuva: Lehtikuva / Seppo Samuli
Vihreiden puheenjohtajaehdokas Maria Ohisalo esittäytyy vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Helsingissä toukokuussa.

Vaikka vihreiden puheenjohtajaehdokkaat näyttävät julkisuudessa yhtenäiseltä joukolta, todellisuudesta kandidaattien mielipiteistä on löydettävissä huomattavaa hajontaa.

Tämä ilmenee Turun yliopiston taloussosiologian oppiaineen Poliittiset kuplat –hankkeen blogikirjoituksesta.

Analyysissä vertaillaan puheenjohtajaehdokkaiden Helsingin Sanomien kuntavaalikoneeseen tekemiä vastauksia vasemmisto-oikeisto sekä konservatiivi-liberaali-ulottuvuuksilla.

Arvoja tarkastellaan suhteessa eduskuntapuolueiden kuntavaaliehdokkaiden keskimääräisiin vaalikonevastauksiin.

Tulokset ovat mielenkiintoisia. Vaalikonevastausten perusteella selviää, että ehdokaskaartin ääripäitä edustavat Maria Ohisalo ja Mikä Flöjt. Jälkimmäinen on arvoiltaan keskimääräistä vihreiden ehdokasta konservatiivisempi ja talous- ja sosiaalipoliittisesti tukevasti keskustassa.

Ohisalo puolestaan on arvoiltaan hyvin liberaali, mutta blogikirjoitusta lainaten ”talous- ja sosiaalipoliittisesti vielä enemmän vasemmalla kuin esimerkiksi keskimääräinen vasemmistoliittolainen”.

Muut kandidaatit sijoittuivat analyysissä Ohisalon ja Flöjtin väliin. Ehdokkaista Krista Mikkonen on lähimpänä niin sanottua ”perusvihreää”.

Vihreiden tulevaisuuden yhteistyökumppanit löytyvät kuitenkin luultavimmin vasemmalta.

Mikäli puheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa nousee Emma Kari tai Maria Ohisalo, tullee vasemmistoliitto olemaan puolueelle yhä luonnollisempi yhteistyövaihtoehto.

Blogitekstissä arvaillaan, ettei tuleva puheenjohtaja tule edeltäjänsä tavoin sanallistamaan onko vihreät vasemmisto- vai oikeistopuolue. Vaalikonevastausten perusteella vihreiden tulevaisuuden yhteistyökumppanit löytyvät kuitenkin luultavimmin vasemmalta.

Kirjoituksessa kuitenkin muistutetaan, että Ville Niinistön puheenjohtajakaudella leimalliseksi muodostunut yleispuolueellisuus saa puheenjohtajaehdokkaiden katseet kohdistumaan poliittisen nelikentän kaikkiin ilmansuuntiin.

Puolueen ollessa kovassa nosteessa kandidaatit eivät halua tehdä voimakkaita irtiottoja suhteessa istuvaan puheenjohtajaan. Blogitekstissä kuitenkin esitetään, että kampanjoinnin konsensushakuisesta ulosannista huolimatta uudella puheenjohtajalla on vihreiden suunnan kannalta merkittävä vaikutus.

Karin ja Ohisalon ohjauksessa korkeasti koulutettujen suosima vihreät laajenisi luultavimmin vasemmalle. Mikäli ruoriin tarttuu puolestaan Flöjt tai Mikkonen, kannatus luultavimmin kasvaisi maakunnissa ja talous- ja sosiaalipolitiikassa keskustalaisesti ajattelevien keskuudessa.

Sopuisan ulkokuoren alla kyteekin kamppailu puolueen tulevasta suunnasta. Ennen kaikkea vaalien jälkeen korostuu se, mikä puolue kelpaa vihreille jatkossa yhteistyökumppaniksi.

Helatorstai mahdollistaa monien pääsyn Koiviston hautajaisiin – Mutta muistatko päivään liittyvän pienen historian ironian?

Kuva: lehtikuva / hans paul
Presidentti Mauno Koivisto.

Presidentti Mauno Koivisto haudataan valtiollisin menoin helatorstaina Helsingissä.

Presidenttien kirkkosuhteesta kirjaa työstävä, kirkon ja valtion suhteita tutkinut dosentti Ville Jalovaara toteaa, että helatorstai, arkipyhä on oikein sopiva päivä hautajaisille.

– Maa jossain määrin pyörii hitaammilla kierroksilla. Päivä palvelee tarkoitusta, koska on enemmän niitä, joilla on parempi mahdollsuus osallistua hautajaisiin. Jos olisi tavallinen arkipäivä, osallistuminen ei olisi monille niin helppoa, Jalovaara toteaa.

Koiviston kuolema on koskettanut suomalaisia syvästi ja Helsingin kaduille odotetaan kymmeniätuhansia, jopa sataatuhatta ihmistä.

Perjantaina ilmestyvässä Demokraattissa päätoimittaja Mikko Salmi kirjoittaa Salmiakkia-kolumnissaan pienestä historiallisesta ironiasta, joka liittyy Mauno Koivisto saattaamiseen haudan lepoon juuri helatorstaina.

Koivisto nimittäin kimpaantui vuonna 1986 hallituksen lakiluonnoksesta palauttaa loppiainen ja helatorstai alkuperäisille paikoilleen, kun ne oli aiemmin siirretty lauantaille.

Salmi kirjoittaa, miten Koivisto tarkan markan miehenä oli huolissaan rikkonaisista työviikoista ja asettui tuolloin kiistassa kirkkoa vastaan.

– Lopulta Koivisto käytti presidentin valtaa siirtää lain voimaantuloa aina vuoteen 1992.

– Uskon, että pilven päällä Koivisto huumorimiehenä myhäilee huvittuneena hautajaistensa ajankohdalle ja kansalliselle vapaapäivälle, Mikko Salmi summaa.

Koivisto näytti kirkolle kaapin paikkaa.

Ville Jalovaara toteaa historiankirjoista sen, että myös SDP:n ministereitä oli vuonna 1986 äänestämässä omaa lakiluonnostaan vastaan, hekään eivät olisi halunneet siirtää helatorstaita torstaipäivään.

Jalovaara sanoo Koiviston katsoneen arkipyhiä työmarkkinoiden näkökulmasta.

Koivisto oli Jalovaaran mukaan sisäisesti uskonnollinen kristitty ja luterilaisen kirkon jäsen.

– Kun Koivisto kävi yksityisiä keskusteluja papiston ja piispojen kanssa, hän saattoi esimerkiksi olla kiinnostunut virsistä, Jalovaara sanoo.

Kirkon ja valtion suhteisiin Koivisto suhtautui niin, että niitä piti pyrkiä etäännyttämään – kirkollisen ja maallisen regimentin välillä piti olla reilu ero. Hän ei muun muassa olisi halunnut nimittää piispoja, tämä toive ei kuitenkaan toteutunut vielä Koiviston aikana vaan vasta myöhemmin.

Hän toteaa, että samalla tavalla kuin Koivisto välillä tölväisi toimittajia sopuleiksi, hän tasaisin väliajoin näytti kirkolle kaapin paikkaa.

– Hän ei pitänyt kirkon yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta, vaan halusi enemmänkin pitää kirkon uskonnon alueella. Hän ei kaivannut kirkkoa neuvomaan häntä politiikkaan ja maan johtamiseen. Esimerkiksi perheneuvontaa kirkon oli sopivaa tehdä, mutta sen ei pitänyt ottaa kantaa mihinkään ulkopolitiikan asioihin, Jalovaara sanoo.

Ville Jalovaara on pohtinut Koiviston taustoja ja kirkkosuhdetta myös Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelussa, jossa käydään muun muassa läpi arkkipiispa John Vikströmin ja Koiviston yhteiskunnallista debattia vuodelta 1991.

Vaikka julkisuudessa otettiin tiukastikin yhteen, Jalovaara tietää Koiviston käyneen katsomassa Vikströmiä sairaalassa vuonna 1998, kun tältä oli leikattu eturauhassyöpä.

– Koivisto osasi olla ihmisenä ihmiselle.

Vihreitä miehiä koskevalle lainmuutosesitykselle kiitosta – SDP:n Mika Kari: ”Äärimmäisen tarpeellista”

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
Venäläiset tunnuksettomat joukot piirittivät ukrainalaista varuskuntaa Perevalnojen kylässä Krimin niemimaalla Ukrainassa maaliskuussa 2014.

Tunnuksettomia sotilaallisia joukkoja eli niin sanottuja vihreitä miehiä koskeva lainmuutosesitys sai kiittävän vastaanoton eduskunnassa tiistaina.

Poikkeuksellisesti myös oppositiopuolueiden kansanedustajat kiittelivät hallituksen esitystä eduskunnan lähetekeskustelussa.

Esityksessä ehdotetaan aluevalvontalakia muutettavaksi siten, että lain soveltamisalan piiriin kuuluisi myös sellainen sotilaallinen uhka, jonka valtiollista alkuperää ei voida suoraan tunnistaa esimerkiksi sotilastunnusten perusteella.

Samalla myös rikoslain alueloukkausta koskevaa säännöstä muutettaisiin kattamaan tunnuksettomat sotilaat.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mukaan nyt ehdotetulla lakimuutoksella tukitaan vihreiden miesten mentävä aukko Suomen lainsäädännössä.

– Tällä hetkellä voimassa oleva aluevalvontalaki on laadittu aikana, jolloin lähtökohtana oli, että Suomen alueellista koskemattomuutta loukkaisivat vieraat valtiot ja sotilasjoukot, jotka kantaisivat vieraan valtion asevoimien sotilastunnuksia, Niinistö sanoi eduskunnassa.

Hänen mukaansa Suomen turvallisuusympäristö on viime vuosina muuttunut huonompaan suuntaan eivätkä perinteiset uhkakuvat enää riitä mahdollisten uhkien hahmottamisessa.

Niinistö viittasi eduskunnassa Krimin valtaukseen.

Niinistö viittasi eduskunnassa Krimin valtaukseen ja tapahtumiin Itä-Ukrainassa, missä on käytetty tunnuksettomia mutta selvästi järjestäytyneitä valtiollisia aseellisia joukkoja.

– Tällainen toiminta on omiaan aiheuttamaan kohdevaltiossa sekaannusta. Se on omiaan hidastamaan valtion päätöksentekokykyä. Kyse on suuren mittakaavan systemaattisesta hämäämisestä, ilmiöstä, joka tunnetaan hybridivaikuttamisena tai hybridisodankäyntinä, Niinistö sanoi eduskunnalle.

– Hämää ja harhauta, siinä hybridisodankäynnin idea pähkinänkuoressa.

Kansanedustajat istuntosalin eri laidoilta kiittelivät hallituksen esitystä. Suurimman oppositiopuolueen SDP:n Mika Kari piti hallituksen esitystä ”äärimmäisen tarpeellisena”.

Pienimmän oppositiopuolueen kristillisdemokraattien Antero Laukkanen puolestaan kiitteli hallituksen ketteryyttä ja nopeutta asiassa.

– Tämä lakiesitys osoittaa sen, että Suomi suhtautuu vakavasti muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen koko Euroopan alueella, Laukkanen sanoi.