x

Tuore kirja: Vaalirahoitusjärjestelmä suosii porvaripuolueiden varakkaita miehiä – Rahan pyytämiselle on myös henkisiä esteitä

Kuva: Getty Images

Tänään julkaistiin ensimmäinen laaja historiallinen katsaus Suomessa käytyihin eduskuntavaalikampanjoihin.

Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015 -kirjan ovat kirjoittaneet Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijat Erkka Railo, Mari K. Niemi ja Sini Ruohonen sekä e2-ajatuspajan tutkija Ville Pitkänen.

Kirjaa varten on haastateltu myös pienehköä joukkoa kansanedustajia. Haastattelujen ja kirjallisuuden pohjalta Railo ja Ruohonen käyvät läpi yhteisessä osuudessaan vuoden 2003–2015 kampanjoita ja muun muassa kansanedustajien vaalirahoitusta.

– Siinä missä tähän kirjaan haastatellut vasemmiston, vihreiden ja perussuomalaisten kansanedustajat valittelivat järjestelmällisesti vaalirahan keräämisen vaikeutta, totesivat porvaripuolueiden edustajat, että rahan saaminen ei ollut merkittävä ongelma. Äärimmillään kansanedustajat jopa totesivat, että yritykset olisivat antaneet enemmänkin, jos olisi suostunut ottamaan, he kirjoittavat.

Esimerkiksi sosialidemokraattien entinen ministeri, nykyinen kansanedustaja Susanna Huovinen yritti tosissaan saada yrityksiä tukemaan kampanjaansa: ” – – vaikka mä olen yrittänyt joissakin vaaleissa ihan semmoista soittokierrosta, se ei ole kyllä maksanut vaivaa.”

Kirjoittajien mukaan vasemmistossa ja vihreissäkin näyttää olevan myös henkisiä esteitä rahan pyytämiselle. Se koetaan epäluontevaksi ja siksi sen on annettu jäädä.

Uskottavuus vaatii rahaa.

Moni oli myös kieltäytynyt rahasta vedoten siihen, että rahan vastaanottaminen väärältä taholta olisi johtanut intressiristiriitaan.

– Kaikki tähän kirjaan haastatellut kansanedustajat olivat sitä mieltä, että vaalirahalla on vaikutusta vaalien tulokseen. Samaan hengenvetoon moni muistutti, ettei vaalirahalla kuitenkaan ollut ratkaisevaa vaikutusta, Railo ja Ruohonen kirjoittavat.

Keskustan ja kokoomuksen kansanedustajien haastatteluissa toistui sana ”uskottavuus”. Antti Kaikkonen totesi, että kampanjan on oltava ”uskottava” ja että uskottavuus vaatii rahaa. Kokoomuksen Sari Sarkomaa painotti, että jos kampanja oli vaatimattoman näköinen, niin kansalaiset kysyivät, ”onko tuo nyt tosissaan?”

Railo ja Ruohonen pitävät mielenkiintoisena, että niin oikealla kuin vasemmalla muistutettiin, että kampanjaan käytetyn rahasumman ja ehdokkaan poliittisen ideologian oli sovittava yhteen.

Sosialidemokraattien ehdokas Salossa, kansanedustaja  Katja Taimela teki 30 000 euron kampanjan ja totesi, että ”Katja Taimelan vaalikampanja ei olis ollut mun näköinen, jos se ois ollut 80 000”.

Parhaassa asemassa ”vanhat” porvaripuolueet.

Railon ja Ruohosen mukaan vaalirahoitusjärjestelmä ei kohtele puolueita ja poliitikkoja tasa-arvoisesti. Se tukee jo valtaan päässeitä henkilöitä ja puolueita. Jo kansanedustajiksi päässeillä on tavallisesti enemmän varaa vaalikampanjaan sijoitettavaksi kuin muilla ehdokkailla.

Lisäksi nykyinen vaalirahajärjestelmä suosii miehiä. Miesehdokkaiden kampanjoiden keskimääräinen koko oli noin 20 prosenttia suurempi kuin naisten.

Esimerkiksi yhdistysten antama tuki jakaantui erittäin epätasaisesti SDP:n mies- ja naisedustajien kesken vuoden 2015 vaaleissa. Yhdistystukea saivat kaikki 21 SDP:n naiskansanedustajaa ja 10 miestä 12 mieskansanedustajasta. Miehet saivat keskimäärin 16 930 euroa, mutta naiset vain 7 020 euroa.

Vasemmistoliiton kohdalla vastaavaa eroa ei ole. Puolueessa naiset saivat yhdistystukea keskimäärin 6 730 euron verran ja miehet 5 860 euron verran.

Kirjoittajat katsovat, että suomalaiseen vaalirahoitusjärjestelmään sisältyy piirteitä, jotka suosivat suurten porvaripuolueiden varakkaita miehiä.

– Kuten Markus Mustajärven ja Susanna Huovisen arviot osoittavat, on tilanne jo niin paha, että se syö järjestelmän uskottavuutta jopa siihen osallistuvilta henkilöiltä, he kirjoittavat.

Mustajärvi on vasemmistoliiton kansanedustaja.

– Puolueittain tarkasteltuna parhaassa asemassa ovat ”vanhat” porvaripuolueet kokoomus, keskusta ja RKP, joilla on parhaat yhteydet yrityselämään ja runsaasti avokätisiä yksityishenkilöitä lahjoittajina. SDP ei saa rahaa yrityksiltä tai yksityishenkilöiltä, mutta sen ehdokkaat voivat luottaa ammattiyhdistysliikkeen tukeen. Vasemmistoliittokin saa hiukan tukea ammattiyhdistysliikkeeltä, Railo ja Ruohonen kirjoittavat.

He toteavat, että vihreät onnistuu keräämään hiukan rahaa yksityishenkilöiltä, mutta silti se on yhdessä kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten kanssa selvästi heikoimmassa asemassa suomalaisessa vaalirahajärjestelmässä.

Suksilta internetiin.

Sodan jälkeen Suomi oli köyhä maa, jossa kampanjoitiin hyvin yksinkertaisin keinoin. Ehdokkaat kiersivät kävellen, suksilla ja polkupyörillä tupailloissa puhumassa äänestäjät puolelleen. 2000-luvulla vaalikampanjoista on tullut näyttäviä, ammattimaisia ja kalliita viestintäoperaatioita.

– Suomalaisten vaalikampanjoiden kehitys nykyiseen muotoonsa alkoi varhemmin kuin nykyään muistetaan. Vaalikampanjat henkilöityivät jo 1950-luvulla, kun Suomessa siirryttiin nykyisenkaltaiseen avoimen listavaalin vaalijärjestelmään, tutkija Erkka Railo kertoo.

Uusi vaalijärjestelmä pakotti saman puolueen ehdokkaat panostamaan henkilökohtaiseen kampanjointiin, jolloin ehdokkaan oman tunnettuuden ja varallisuuden merkitys alkoi kasvaa.

1960-luvulla henkilöityminen kiihtyi, kun televisiosta tuli johtava politiikan julkisuuden media. Tutkija Ville Pitkäsen mukaan televisio teki monista poliitikoista valtakunnallisia julkkiksia. Samaan aikaan vaalikampanjat ammattimaistuivat. Puolueet ottivat käyttöön tieteellisiä menetelmiä määritelläkseen oman kohderyhmänsä ja sille sopivan viestin.

– Naisten voimakas nousu politiikkaan 1970-luvulta lähtien sai monet kansanedustajamiehet tuntemaan asemansa uhatuiksi, tutkija Mari K. Niemi arvioi. Kampanjat repivät usein muutenkin puolueiden sisäistä yhtenäisyyttä.
2000-luvulla aiemmat vaalikampanjoiden trendit ovat entisestään vahvistuneet. Vaalijulkisuus on viihteellistynyt, monipuolistunut, henkilöitynyt ja kallistunut.

– Internet on muuttanut vaalikampanjointia voimakkaasti. Kampanjoinnista on tullut jatkuvaa työtä muun poliittisen vaikuttamisen ohella. Sosiaalinen media edellyttää ehdokkailta uudenlaisia taitoja, joita kaikilla ei ole, tukija Sini Ruohonen toteaa.

Kamppailu vallasta perustuu laajaan, osin aiemmin hyödyntämättömään arkisto- ja haastatteluaineistoon. Kirjassa pääsevät ääneen niin kenttäväki, kansanedustajat, puolueiden johtohenkilöt kuin toimittajatkin.

Yle: Demarivaikuttaja Kari Pekkonen on kuollut

Kajaanilainen Kari Pekkonen on kuollut 71 vuoden iässä. Asia on vahvistettu presidentti Tarja Halosen toimistosta Ylelle.

Eläkkeellä ollut Pekkonen oli asetettu ehdolle Kajaanissa tulevissa kunnallisvaaleissa SDP:n riveissä.

Pekkonen toimi muun muassa vuosina 1977–1982 SDP:n eduskuntaryhmän pääsihteerinä.

Pekkonen ja Tarja Halonen elivät avoliitossa 1970-luvulla ja parilla on yhteinen lapsi, Anna Halonen.

Kari Pekkonen toimi Matti Ahteen poliittisena sihteerinä Ahteen ollessa sisäministerinä 1980-luvulla.

– Kari oli pohjimmiltaan todella lämmin, sympaattinen ja empaattinen ihminen. Hyvin monipuolisesti osaava, auttamishaluinen ja hän sopi erittäin hyvin politiikan kuvioihin, joita hän jonkin aikaa teki, Matti Ahde sanoo Ylelle.

Keskustelua aiheesta

Kansanedustaja hurjistui: ”Tällaista toisen omaisuuden ryöstöä ei ole Suomessa koettu koskaan”

Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

SDP:n kansanedustaja Sirpa Paateron mukaan oli yllättää kuulla, kuinka ”Senaatti 2” on jo perustettu ennen kuin varsinainen maakuntalaki on lähelläkään päätöksentekoa.

Paatero viittaa valtion alaiseen liikelaitokseen eli Senaatti-kiinteistöihin.

Asia tuli esille, kun uutisoitiin johdon palkkaamisesta ilman avointa hakua, eli ”kun tiedämme jo parhaat” -periaatteella.

– Näin siis uuden maakuntahallinnon ensimmäiset hyvän hallinnon ja demokratian vastaiset päätökset alkavat jo näkyä, Paatero toteaa.

Maakuntamallissa tarkoituksena on siirtää kaikkien sairaanhoitopiirien ja maakuntaliittojen kiinteistöt ja kunnilta vuokrattavien tilojen vuokrasopimukset valtakunnalliselle osakeyhtiölle korvauksetta.

”Toistaiseksi ei minkäälaista lainsäädännöllistä pohjaa.”

Aiemminkin Suomessa on tapahtunut omaisuuden vaihdoksia julkisen hallinnon sisällä. Kunnat ja valtio ovat sopineet maa-alueiden tai kiinteistöjen vaihdoista, Helsingin kaupungille siirrettiin osa Sipoon kunnasta.

– Aina aikaisemmin näistä on neuvoteltu ja päädytty korvauksiin eri osapuolille. Nyt esimerkiksi yli kolmen miljardin euron arvoiset, kuntalaisten varoilla maksetut sairaalat siirrettäisiin täysin korvauksetta uusille vallanpitäjille, Paatero ihmettelee.

– Tällaista toisen omaisuuden ryöstöä ei ole Suomessa koettu koskaan, ja vielä yhtiölle, jolla ei toistaiseksi ole minkäänlaista lainsäädännöllistä pohjaa, Paatero toteaa.

Hän ihmettelee tiedotteessaan, miten tämä on mahdollista Suomessa, jossa sentään lakeja pitäisi noudattaa – ja vielä maan hallituksen toimesta! Onko oikeuskanslerilla tähän kantaa, Paatero kysyy.

”Olisi mahdollista perustaa maakunnan oma yhtiö.”

Yhtiön johto valittiin jo nyt ilman hakua ja päätöksiä tekevät tulevaisuudessa hallitusammattilaiset, täysin irrallaan maakuntavaltuuston päätöksenteosta.

– Mallissa maakunta on vain tilojen käyttäjäkorvausta vastaan ja investointi sekä peruskorjauspäätökset tehdään valtakunnallisessa ”Senaatti 2” -yhtiössä, Paatero toteaa.

Hänen mukaansa epäily valtakunnallisesta yhtiöstä on, että kiinteistöjen käytön hinta tulee nousemaan, jotta investointeja voidaan tehdä.

– Jää nähtäväksi miten paljon tasa-arvoa kiinteistöjen osalta tulee eri puolille Suomea. Tämä on nykyhallituksen tapa hoitaa asiaa, mutta vaihtoehtoja oli ja on yhä olemassa, Paatero huomauttaa.

Kaikki sote-kiinteistöt olisi tai on mahdollista siirtää maakunnalle tai aluekunnalle velkoineen kaikkineen.

– Olisi mahdollista perustaa maakunnan oma yhtiö, jossa kunnat olisivat osakkaina kiinteistöjen arvoa vastaavalla osuudella. Toisena vaihtoehtona olisi tai on antaa kiinteistöt nykyisen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallintaan, Paatero listaa.

Tällöin neuvottelu tilojen käytöstä, rakentamisesta ja peruskorjauksessa voidaan tehdä saman alueen sisällä toimintoja hallitsevan maakunnan tai aluekunnan ja tiloja hallitsevan kuntayhtymän välillä.

– Ei ole siis pakko siirtää kaikkea päätösvaltaa valtakunnalliselle yhtiölle, ”Senaatti 2:lle”, ja heikentää samalla rankasti kuntien taloudellista asemaa, Paatero päättää.

Aamulehti uutisoi hiljattain, että soten yhteydessä siirretään miljardien eurojen arvosta kiinteistöjä uuteen Maakuntien tilakeskus -osakeyhtiöön. Johtajia on nimitetty yhtiöön ilman avointa hakua.

Miltä kuulostaa keskustan maakuntamalli ja soten valinnanvapaus, päättele tästä itse: Iiro Rantala esittää flyygelillä

Kuva: Johannes Ijäs

Pianisti ja säveltäjä Iiro Rantala tulkitsi eilisessä Pressiklubissa soten flyygelillä.

Sävellyksessään hän käsittelee niin maakuntamallia kuin valinnanvapauttakin.

Pressiklubi on mediaa ruotiva Yle TV1:lle esitettävä ajankohtaisohjelma.

Kuuntele linkistä, miltä Rantalan sote kuulostaa:

Keskustelua aiheesta

Soini vetoaa unitutkijoihin: Kellot jätettävä rauhaan

Kuva: lehtikuva/markku kainulainen

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan kellojen siirtely on yksi esimerkki turhasta sääntelystä.

Soini sanoo tiedotteessa, että kellojen siirtely on tyyppiesimerkki siitä, että ”pöhkössä kompromississa kaikki saavat sen, jota kukaan ei tahdo”.

Hän muistuttaa, että muun muassa unitutkijat kyseenalaistavat siirtojen hyödyt.

Soini toivoo, että kellojen siirtäminen passitetaan historian romukoppaan.

– EU juhlii Roomassa niin sanottua menestystarinaansa. Annetaan kansalle jotakin kaikkia koskettavaa ja hyödyllistä, Soini sanoo.

Suomi siirtyy ensi yönä kesäaikaan, kun kelloja siirretään kello kolmelta aamulla tunnilla eteenpäin.

Sama muutos tehdään myös muissa EU-maissa, joten Suomen aikaero esimerkiksi Ruotsiin pysyy samana. Venäjällä noudatetaan pysyvästi talviaikaa.

Seuraavan kerran kellon viisareihin kosketaan lokakuun viimeisenä sunnuntaina, kun kelloja siirretään tunnilla taaksepäin.

Keskustelua aiheesta

Nobelisti Holmström arvioi Ykkösaamussa, mille kohtaa sijoittuu poliittisella kartalla

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari
Holmström puhui Helsingin yliopiston vuosijuhlassa 24.3.

Yle TV1:n vieraana ollut taloustieteen nobelisti Bengt Holmström kertoi olevansa ”pääsuuntauksessa oikeistolainen”.

– Mutta kyllä minulla on myös muunlaisia mielipiteitä … Ei minulle ole ongelma olla jonkun sosialidemokraatin kanssa samaa mieltä, jos olen samaa mieltä, hän sanoi.

Holmström totesi toisaalta myös, että häntä on vaikea sijoittaa poliittiselle kartalle. Hän luonnehti itseään oman tiensä kulkijaksi.

Holmström uskoo Suomen nousevan pitkästä taantumasta, mutta se voi olla hidasta. Hänen mukaansa kilpailukyvyn eteen on tehtävä koko ajan työtä.

Hän otti kantaa myös automatisaatioon ja robotisaatioon.

– Jatkossa ihminen ja robotit tekevät yhdessä töitä.

Holmström ei vaikuta olevan muutoksesta kovin huolissaan.

– Aina on tullut hetkiä, että pelätään, että työ loppuu, mutta se ei ole koskaan toistaiseksi loppunut, Holmström sanoi.

Esimerkiksi tekoäly luo hänen mukaansa myös valtavasti mahdollisuuksia. Työtä tekevä saa työtä myös tulevaisuudessa.

Nuorten tilanne huolestuttaa.

Suomen perustulokokeilua Holmström luonnehti mielenkiintoiseksi.

Nobelistin mukaan on hyvä, että kokeillaan ja USA:ssakin ollaan kokeilusta kiinnostuneita taloustieteilijöiden keskuudessa.

– Perustulo on looginen mahdollisuus, jos palkat ajautuvat kovin alas.

Kilpailukyky-sopimuksen ohella Holmströmin mielestä tärkeitä ovat rakenneuudistukset, joilla saataisiin joustavuutta lisää.

Hän nosti esiin eritoten syrjäytyneet nuoret. On ikädiskriminaatiota, että he eivät pääse työmarkkinoille, vaikka heidän pitäisi olla maamme tulevaisuus.

Holmströmin mukaan tämä on iso rakenteellinen huoli. Tätä vain lisää koulutustason keskimääräinen lasku.