Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Kotimaa

Tuore tutkimus: alkoholiongelma synnyttää perheissä muitakin vaikeuksia

LEHTIKUVA

Alkoholin ongelmakäytöstä kärsivät perheet kohtaavat neljä kertaa keskimääräistä useammin perheissään myös huume- ja lääkeriippuvuutta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tämä selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) tutkimuksesta. Lisäksi näissä perheissä kohdataan kolme kertaa keskimääräistä useammin väkivaltaa sekä kiusaamista tai hyväksikäyttöä.

Peliriippuvuutta, köyhyyttä ja syrjäytymistä esiintyy kaksi kertaa keskimääräistä todennäköisemmin alkoholiongelmaisissa perheissä ja parisuhteissa.

Omaa alkoholinkäyttöä pitää ongelmallisena kolme prosenttia tutkimukseen vastanneista.

Puolet vastaajista on sitä mieltä, että suomalaisilla työpaikoilla sekä laajemminkin yhteiskunnassa hyssytellään alkoholiongelmia.

Taloustutkimuksen 16.–28. lokakuuta tekemään tutkimukseen vastasi 2 019 ihmistä ja tutkimuksen virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Simo Alastalo

Toimituksen kommentit
23.1.2021
Kokoomus havittelee vaalivoittoa – Lissun on syytä olla varuillaan
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE