Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

“Tuoreet tiedot yllättivät” – Työllisyysaste noussut 70,9 prosenttiin

Talouden vauhdikas kasvu näyttää entistä tukevammin tarttuneen myös työmarkkinoihin. Tilastokeskuksen mukaan työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli tammikuussa 70,9 prosenttia.

Hallituksen tavoite on 72 prosentin työllisyysaste. Hypon pääekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan talouden vahva vire vetää työmarkkinoita kohti hallituksen 72 prosentin tavoitetta.

– Tammikuun tuoreet tiedot yllättivät positiivisesti ja työllisyys kipuaa kohti hallituksen tavoitetasoja juuri ennen eduskuntavaaleja keväällä 2019. Rajapyykin ylittäminen ei ole varmaa, mutta tällä hetkellä jopa todennäköistä, Brotherus sanoo kommentissaan.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli tammikuussa 238 000, mikä oli 4 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi oli 8,5 prosenttia.

– Työttömyysaste ei ole laskenut suuremmin, mutta syy on hieman yllättäen myönteinen – yhä useampi työmarkkinoilta tippunut palaa nyt takaisin työnhakuun ja täten tilastoissa takaisin työttömiksi, Brotherus arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE