Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tupakka aiheuttaa giganttiset menetykset myös maailmantaloudelle, kertoo tuore selvitys

Tupakointi aiheutti maailmantaloudelle noin 1,3 biljoonan euron menetykset vuonna 2012, ilmenee tuoreesta selvityksestä.

Tupakoinnin vuoksi menetettiin liki kaksi prosenttia planeetan bruttokansantuotteesta.

Nyt tehdyn laskelman mukaan tupakoinnista seuraava sairaala- ja muu hoito maksoivat noin 400 miljardia euroa vuodessa.

Selvityksen mukaan 40 prosenttia tupakoinnin aiheuttamista taloudellisista menetyksistä syntyy vähävaraisemmissa, kehittyvässä maissa. Tilanne on silti vaikea myös Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, joissa savukkeet tappavat runsaasti työikäisiä.

Tupakoinnin talousvaikutuksia tutkivat Maailman terveysjärjestö WHO ja American Cancer Society.

Tutkimuksen tekijät arvioivat, että tulokset osoittavat kiireellisen tarpeen vahvemmalle tupakoinnin rajoittamiselle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE